HISTORIIKKI

Vaikka ensimmäinen Harry Potter -liveroolipeli pelattiinkin jo vuoden 2001 puolella, tuskin kellään oli aavistustakaan, mitä siitä syntyisi.

Pelaajajoukko ei ollut kovinkaan suuri (7 henkilöä) tuossa ensimmäisessä pelissä, mutta se aiheutti kuitenkin kytevän ajatuksen pienen viattoman Hermione Grangerin (silloin vasta pelkän) pelaajan päässä. Ja niin tämä olento - joka paremmin Vaniljana tunnetaan - alkoi suunnitella uutta larppia Harry Potterin maailmaan.

Niinpä helmikuun aikoihin alettiin kysellä kiinnostuneita, ja pian Vanilja nappasi kiinni toisenkin otuksen: Traceyn. Pelin kirjoitus aloitettiin, päivämäärä lyötiin lukkoon ja pelipaikka löydettiin Suomenlinnasta (kiitokset Suomenlinnan Tiinalle korvaamattomasta avusta pelialueen kanssa!). Alun alkaen pelistä piti tulla jotain pientä ja rauhallista pienelle ja rauhalliselle joukolle, mutta kevään kuluessa pelaajamärä kasvoi ja kasvoi ja kasvoi - kunnes äkkiä koossa olikin 47 pientä Tylypahkalaista taikasauvoineen ja viittoineen.

Koska pelin piti alun alkaen olla pienimuotoinen kyhäelmä, ei kevään aikana ehditty kirjoittaa edes kunnollisia profiileja, vaikka säännöt ja loitsut olivatkin tässä sarjan ensimmäisessä pelissä jo lähes täydellisessä muodossaan. Peli oli sinänsä nimenomaan HP-larppien ensimmäinen, vaikka pelin nimeksi laitettiin HP#2 - tämä johtuen siitä, että ensimmäisen pelin järjestäneet henkilöt eivät ole olleet nykyisten HP-larppien toiminnassa mukana kuin pelaajan asemassa. HP#2 kuitenkin sujui varsin hyvin (paitsi se loppu) ja pelinjohtajat Tracey ja Vanilja saivat huokaista helpotuksesta, sillä yksikään oppilas ei kadonnut Tylypahkan synkille käytäville.

Tämän pelin jälkimainingeista poimiutui useita asiasta innostuneita, joiden kanssa seuraavia pelejä on suunniteltu ja toteutettu. Pelit myös muokkautuvat pois pelkkien koulupelien kategoriasta, mukaan pyritään saamaan niin kevyempiä kuin vakavampiakin pelejä. Nykyään HP-larppien toiminta on melko järjestäytynyttä: pelien takana on useampi pelinjohtaja ja yli kaksikymmentä kirjoilijaa.


HP-LARPIT

Kaikki sivuilla esillä olevat pelit ovat avoimia pelejä, joinne kuka tahansa voi ilmoittautua, ellei pelikohtainen ikäraja ole esteenä - ikärajat kuitenkin pyritään pitämään mahdollisimman alhaisina. Pelaajat valitaan usein ilmoittautumisjärjestyksessä varsinkin koulupeleihin, mutta joissain tapauksissa huomioidaan ennemminkin pelaajat sopivuus ja hahmotoiveet. Hahmojen jakamisesta saa kuitenkin paremmin informaatiota aina pelikohtaisesti kunkin pelin sivuilta. Pelien aiheet vaihtelevat paljonkin, ja ne saattavat olla palasia useammasta kategoriasta, mutta alla on esitetty tavanomaisimmat pelityypit.

Koulupelit
Ensimmäisellä kaudella koulupelit olivat niitä yleisempiä, mutta edelleen niitä pyritään pitämään vähintään kaksi kaudessa. Koulupelit ovat yleensä ensiaskel HP-larppien maailmaan ja aloittelijan onkin helppo päästä niihin mukaan pelaamaan, koska hahmot ovat nuoria ja niitä on monta. Koulupelien aiheina on milloin mitäkin - jopa melko absurdeja maailmantilanteita on koulupeleissä koettu ja nähty - mutta pääasiassa koulupeleissä pelataan aikaa Tylypahkassa, jolloin Harry Potter kumppaneineen on edelleen koulunpenkillä ja koululla on meneillään jotain, joka antaa hieman tekemistä kaikille oppilaille. Suurta toimintaa pelit eivät kuitenkaan ole, vaan tarkoitus on enemmänkin päästä eläytymään Tylypahkan elämään.

Sotapelit
Sotapelien kategoria syntyi kaudella 2003, kun HP#5 - Voldemortin sota ensimmäistä kertaa pelautettiin toukokuussa Kasurilan laskettelukeskuksessa. Peli sai suuren suosion ja se järjestettiin ensimmäisen kerran uudelleen jo samaisen kauden syksynä. Siitä lähtien HP#5 on pelautettu joka vuosi uudelleen, yleensä kauden viimeisenä pelinä, parempana ja kauniimpana versiona. Kauden 2006 pelautus tulee olemaan viides.

Muut sotapelit eivät vielä ole päivänvaloa nähneet, mutta niistä on keskusteltu kirjoilijoiden keskuudessa ja ideoitakin esitelty.

Tanssiaispelit
HP#7 oli ensimmäinen tanssiaispeli, ja se pelattiin jo kaudella 2002, mutta seuraavaa saatiinkin odotella kaudelle 2004 saakka, jolloin pelautettiin HP#17 - Seurapiiri. Tanssiaispelien ideana on pitkälti seurapiirimäinen ihmisuhteiden selvittely (vaikka murhankin kanssa ollaan oltu tekemisissä) eikä niissä ole kauheasti varsinaista toimintaa tai yllättäviä juonenkäänteitä kuin jokaisen hahmon henkilökohtaisella tasolla. Nykyään tanssiaispelejä pelataan yksi tai kaksi kaudessa.

Historialliset pelit
Tämä pelityyppi tuli mukaan ensin sota- ja tanssiaispelien kylkiäisenä, mutta sittemmin ollaan astuttu historialliseen HP-maailmaan esimerkiksi HP#27 - Auroriopiston tyyliin, jossa eletään aikaa hieman ennen Voldemortin sotaa. Kauemmaksi historiaan kurkottaa seuraavan kauden pelit HP#22 - Perustajat, jossa nimensä mukaisesti pyritään elävöittämään Tylypahkan perustajien ajan taikamaailmaa sekä HP#15 - Noitarovio, jossa vaihdetaan maatakin Britanniasta Puolaan. HP-kirjoilijoiden kehityksessä on myös muita historiallisia pelejä, mutta niistä enemmän sitten, kun ne ovat ajankohtaisia.

Parodiapelit
Pääsäänötisesti huumorilla - vaikkapa kenties mustalla sellaisella - ja absurdeilla hahmoilla varustetut HP-pelit ovat vielä sen verran harvinaisia, että niitä on HP-larppien historian aikana ollut vain yksi: HP#18 - Kauniit ja rohkeat, joka karskin huumorinsa vuoksi jouduttiin myös pitämään HP-larppien tähän astisen historian ainoana K18 -pelinä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, saako sarja jatkoa.

Juonittelupelit
Juonittelu kuuluu tietenkin olennaisena osana jokaiseen pelityyppiin jossain mittakaavassa, mutta on myös pelkkään juonitteluun keskittyviä pelejä. Esimerkki tällaisesta on HP#8, joka on pelattu kaksi kertaa virallisesti (sekä yhden kerran epävirallisesti HP-larppeihin laskematta Ropeconissa vuonna 2004). HP#8 - City & Magic:ssa velhot ja noidat laskeutuvat jästien maailmaan kaikkien etsiessä sitä jotain, minkä haluavat käsiinsä.

Kutsupelit
INV-pelejä järjestetään satunnaisesti silloin, kun joku pelinjohtajista haluaa tehdä tietynlaisen larpin tietynlaisille larppaajille. Kutsupelejä ei listata HP-larppien sivuilla, koska ne eivät ole avoimia. Joihinkin kutsupeleihin voi olla mahdollisuus päästä myös ei-kutsuttuna, mutta kulloinenkin pelinjohtaja mainostaa peliään parhaaksi katsomallaan tavalla ja päättää moneenko hahmoon pelaaja kutsutaan ja moniko hahmo on avoimessa haussa. Kutsupelien aiheet ovat tähän mennessä olleet lähinnä tanssiaisia, mutta myös Auroriopistoa ennen pidettiin pieni ja lyhyt kutsupeli Auroriopiston aikuisväen kesken.

Improvisaatiopelit
IMP-pelejä ei listata HP-larppien sivuille, koska ne ovat yleensä pienellä joukolla pelattuja melko nopeasti kyhättyjä pelejä, jotka pelataan ilman hahmoja. Pelinjohtaja tekee ainoastaan alkutilanteen ja pientä juonikehystä, mikäli näkee sen tarpeelliseksi. Improvisaatiopeleihin pääsee parhaiten mukaan olemalla suoraan yhteydessä pelinjohtajaan, joka niitä järjestää. Järjestäjän saa parhaiten selville pitämällä korvansa auki (ei ole ketään tiettyä järjestäjää, vaan pelejä yleensä vain pidetään). Improvisaatiopelit ovat kuitenkin aina HP-larppien alaisia, mikäli niissä käytetään HP-larppien sääntöjä ja loitsuja (joiden käyttöön on aina kysyttävä lupa). Yleensä improvisaatiopelit ovat jonkinlaisia taistelutilanteita, mutta niiden aihetta ei ole millään lailla rajattu. Tällä hetkellä IMP-pelejä pelattiin ensimmäistä kertaa kaudella 2005.


HP-LARPPAAJAT

HP-larppaaja vaikuttaa nykyään olevan jo käsite sinänsä, sillä on monia larppaajia, jotka enimmäkseen keskittyvät nimenomaan HP-maailmaan. Harry Potter on lopulta kuitenkin vain genre muiden joukossa, eikä HP-larppaajissa ole mitään sen kummallisempaa kuin muissakaan larppaajissa.

Pelaajien ikä ja sukupuoli
Eri pelityypeissä pelaa hieman eri-ikäisiä ihmisiä niin, että koulupeleissä tavataan nuorimmat pelaajat ja sotapeleissä vanhimmat. Tyypillisin HP-larppaaja taitaa tällä hetkellä olla noin 1987 syntynyt henkilö. Ikäjakauma on kuitenkin hyvin suuri, sillä nuorimmat pelaajat peleissämme ovat olleet kymmenvuotiaita ja vanhin ollut neljänkymmenen ikävuoden tienoilla.

Useimmat HP-larppaajat ovat naispuolisia, jättäen miehet prosentuaalisesti varjoonsa. Arviolta peleissä käyvistä noin 70% on naispuolisia. Tämän seikan tähden HP-larpeissa onkin varsin yleistä, että naispuoliset henkilöt pelaavat mieshahmoa, eikä sitä pidetä HP-larppien keskuudessa mitenkään erikoisena.

Pelaajien turvallisuus
Useimmiten larpit järjestetään julkisella paikalla, jossa liikkuu myös pelin ulkopuolisia henkilöitä. Pelialue on aina tarkasti rajattu ja se käydään lävitse ennen pelin alkua. Pelin aikana pelinjohtaja raahaa päällä olevaa kännykkää jatkuvasti mukana, joten häneen voi aina olla yhteydessä, mikäli jokin hätätilanne tulee. Tämän lisäksi valikoiduille täysi-ikäisille henkilöille on annettu ohjeiksi pelissä tarkkailla myös ympäröivää off-maailmaa ja varmistaa niin nuorempien kuin vanhempienkin pelaajien turvallisuus. Mikäli pelien turvallisuus mietityttää, kannattaa olla yhteydessä kyseisen pelin pelinjohtajaan, joka kertoo mielellään lisää peliin liittyvistä asioista.


HP-LARPPIEN TAUSTAJOUKOT

Useamman suuren pelin järjestäminen vuosittain vaati paljon vapaaehtoistyötä HP-larppien tekijöiltä. Yhden larpin ideoimiseen, kirjoittamiseen ja toteuttamiseen kuluu useita kuukausia - ja kaikki tehdään ilman mitään rahallista korvausta. Pelin tekijöiden ainoa etu on varma pääsy peliin, jota on ollut toteuttamassa sekä mahdollinen pelimaksusta vapauttaminen. Ajoittain toiminta saakin hieman masokistisia piirteitä, kun pelin deadlinen lähestyessä eletään muutaman tunnin yöunilla kontakteja hahmoille raapustaessaan. Mutta täytyyhän sitä jokin harrastus olla.

Kauden pääpelinjohtaja
Jokaiselle kaudelle päätetään HP-kirjoilijoiden kesken pääpelinjohtaja, jonka vastuualueisiin kuuluu mm. kauden pelien hyväksyminen ja tarvittaessa koulupelien järjestäminen. Pääpelinjohtajan tehtävänä on myös yrittää pitää muut taustajoukot kurissa ja ojennuksessa. Pääpelinjohtaja myös viime kädessä päättää kautta koskevista asioista. Muutoin hänen tehtävänsä ovat samat kuin kellä tahansa muulla HP-larppien pelinjohtajalla.

Pelinjohtajat
Pelinjohtajat toimivat myös kirjoilijoina, joten pelinjohtajuus on oikeastaan vain lisä heidän työtaakkaansa. Kuka tahansa täysi-ikäinen HP-larppien kirjoilija voi ryhtyä pelinjohtajaksi, mikäli hänellä on peli-idea jonka haluaa toteuttaa tai jos hän saa jonkun muun peli-idean toteutettavakseen. Alaikäiset voivat toimia peleissä apulaispelinjohtajina, mutta vastuu on aina täysi-ikäisellä pelinjohtajalla.

Kirjoilijat
HP-larppien selkärankana toimivat ahkerat kirjoilijat, joiden ansiosta pelit voidaan toteuttaa. Koska HP-larppien peliet koot ovat kasvaneet melko hurjiinkin hahmomääriin, on varsin ymmärrettävää, että kirjoilijoitakin tarvitaan. Kirjoilijoita otetaan nykyään pääsääntöisesti kirjoitusnäytteiden perusteella, jotka käsitellään kirjoilijoiden kokouksessa (kokous on tähän mennesä järjestetty kerran vuodessa kauden lopuksi).

Porkkanat
HP-larpit suosivat trendikästä kasvissyöjä-linjaa, emme koe nakkeja imagoomme sopiviksi. Niinpä meillä on porkkanoita. Porkkanat ovat pelinjohtoa avustavia henkilöitä joko ennen peliä tai pelin aikana. Porkkanat hankkivat pelaajia, kantavat tavaroita (ovat orjia), pitävät yleensä mukana kännykkää hätätapausten varalta, pitävät mukana varamateriaalia, vastaavat täysi-ikäisinä turvallisuudesta ja toimivat pelinjohtajien henkisenä tukena kriiseissä.

Porkkanat hoitavat kaiken manikyyreista hautajaispuheisiin, heitä ilman emme selviäisi. Heidän täytyy osata vastata kysymyksiin ja heittäytyä ajattelematta tulilinjalle, jos pelinjohtoa uhataan. Porkkanat ovat perinteikkäitä ja klassisia olentoja, joita ilman ei selvittäisi. Porkkanat kypsytetään noin +22C.

Larp-kummit
Entisen tukihenkilöjärjestelmän korvaava käytäntö, jonka Ju' maailmalle esitteli. Kummin tarkoitus on olla yhteydessä uuteen larppaajaan nimenomaan ennen peliä, auttaa proppien valmistelussa miten voi, neuvoa miten valmistautua peliin. Larp-kummi voi olla kuka tahansa kokenut HP-larppaaja, joka tietää käytännöt ja haluaa auttaa. Enemmän larp-kummeista ja suunnitellusta käytännöstä voit lukea Satusalista.


KÄYTÄNNÖT

Mitä HP-larpissa sitten tapahtuu, miten peliin pääsee ja miten pelissä käyttäydytään? Larppaamisesta yleisesti kannattaa ensin lukea vaikkapa Larp.fi:n sivuilta, mikäli olet ensimmäistä kertaa larppaamisen parissa.

Peleihin pääseminen
Kaikkiin avoimiin HP-larppeihin jokainen halukas ilmoittautuu kyseisen pelin sivuilta löytyvällä ilmoittautumislomakkeella. Mahdollisuudet päästä peliin riippuvat paljolti siitä paljonko ilmoittautumisia on tullut. Valintaperiaatteet ovat kuitenkin pelikohtaisia, joten niihin on turha sen enempää puuttua - aloittelija saa hahmon yleensä kuitenkin helpoiten koulupeleihin. Pelinjohtaja ilmoittaa jokaiselle peliin päässeelle ja pääsemättömälle tämän kohtalosta.

Pääsin peliin, mitä nyt?
Pelinjohtajan velvollisuuksiin tulee antaa kaikki tarvittavat ohjeet pelaajille joko pelin sivuilla tai sähköpostien välityksellä. Pelinjohtajan on kuitenkin luvallista olettaa, että pelaaja tietää noin suunnilleen mitä larppaaminen on. Tärkeintä pelaajalle on tietenkin noudattaa pelinjohdon antamia ohjeita ja saapua pelipäivänä oikeaan paikkaan oikeaan aikaan. Epäselvissä asioissa ole viipymättä yhteydessä pelinjohtoon.

Pelimaksu
HP-larpeissa on peruspelimaksu 3 euroa. Rahoilla ylläpidetään HP-larppien internetsivuja sekä hankitaan varusteita peleihin ja täydennetään ensiapupakkia. Peleissä, joissa on lisäksi kustannuksia johtuen esim. pelipaikasta ja propeista, on pelimaksu, joka ilmoitetaan aina pelikohtaisesti. Peruspelimaksulla saatetaan myöskin avittaa sellaisen pelin kustannuksia, jonka pelimaksu muutoin kävisi turhan korkeaksi (tälläisena esimerkkinä kauden 2005 HP#5r3). Koulupeleissä pelimaksu yleensä maksetaan vasta pelipaikalla, muissa peleissä etukäteen pelinjohtajan antamien ohjeiden mukaan.

Hahmo ja profiili
Tavallisissa avoimissa peleissä pelaajat saavat hahmot noin kahta viikkoa ennen peliä (tai tähän on pyrkimys). Ne pelit, joissa pelimaksu on maksettava etukäteen, saa hahmon yleensä vasta sitten, kun pelimaksu näkyy maksettuna.

Hahmon profiili kertoo millainen henkilö on kyseessä ja mikä hänen sen hetkinen tilanteensa on. Hahmo koostuu yleensä historiasta, luonteesta, nykyhetkestä ja kontakteista. Asioita ei välttämättä ole mitenkään selkeästi luokiteltu, vaan ne saattavat olla tarinanomaisesti yhteennivoutuneita. Profiili on myös yleensä kirjoitettu hahmon subjektiivisesta näkökulmasta, joten siinä esiintyvät asiat eivät välttämättä ole totuuksia pelimaailmassa, vaan ainoastaan asioita, joita hahmosi pitää todellisina. Mikäli hahmossa on jotain epäselvää, ole hetimiten yhteydessä pelinjohtoon.

Miten toimitaan peliin tultaessa?
Yleensä pelaajien toivotaan ilmoittavan saapumisensa pelinjohtajalle, jotta tämä tietää ketkä pelaajat ovat paikalle saapuneet ja että puuttuuko kenties joku. Esim. Suomenlinnan koulupeleissä tämä ensikokoontuminen tapahtuu normaalisti jo kauppatorilla, minkä jälkeen siirrytään lautalle. Peleissä on yleensä noudatettavana oleva aikataulu, joten tärkeää on kuunnelle mitä pelinjohtaja tai porkkanat kertovat ja toimia ohjeiden mukaan. Jos myöhästyt, ilmoita asiasta viipymättä pelinjohtajalle.

Alkubrief
Varsinaisiin pelimaailmaa koskeviin asioihin päästään alkubriefissä, minkä aikana käydään lävitse kertauksena säännöt ja loitsut, esitellään pelialue, tunnetut henkilöt ja vastaillaan vielä mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Alkubriefin jälkeen pelaajat siirtyvät aloituspaikkoihinsa ja peli alkaa pelinjohtajan merkistä.

Itse peli
Pelissä pelaaja toimii siten, miten hänelle annettu hahmo toimisi. HP-larppien in-game käytännöt eivät eroa mitenkään tavanomaisesta larppauksesta. Sääntötekniikkaan ja loitsuihin kannattaa kuitenkin ehdottomasti tutustua jo hyvissä ajoin ennen peliä, jotta pelin aikana ei tarvitse ongelmoida muusta kuin eläytymisestä. Pelinjohtajaa voi kuitenkin häiritä off-asioilla myös kesken pelin, mikäli sen katsoo tarpeelliseksi.

Loppubrief
Pelin loputtua kokoonnutaan pitämään loppubrief, minkä tarkoituksena on purkaa peliä ja auttaa pelaajia pääsemään irti hahmostaan. Loppubriefin aikana pelaajat kertovat oman hahmonsa pelinaikaisia tapahtumia muille. Suullinen loppubrief on hyvä pitää lyhyenä; korkeintaan muutaman minuutin pituisena pätkänä, jossa kerrotaan lähinnä tapahtumista, jotka ovat vaikuttaneet myös muiden peleihin ja ovat olleet jollain tavalla juonellisesti tärkeitä. Tämä sen tähden, että harvat jaksavat istua paikoillaan kuuntelemassa tuntia pidempää muiden selostusta - ja jos viisikymmentä pelaajaa jokainen selittävät kymmenen minuuttia mitä heillä minäkin hetkenä tapahtui, ehtii jo aurinkokin laskea, ennen kuin pelipaikalta pääse pois.

Pelin jälkeen
Monet ovat kokeneet olevansa melko alakuloisia pelin jälkeen. Tilaa kutsutaan postlarpmasennukseksi ja siihen parhaana hoitona on yleensä muiden kanssa sosialisoiminen ja pelin purkaminen puhumalla tai kirjoittamalla. Pelinjohto ottaakin ilolla vastaan tarkempia selostuksia pelaajan pelinkulusta, koska pelinjälkeiset suulliset lobbubriefit aina jäävät väkisinkin hieman vajaiksi. Pelinjohto kuitenkin luultavasti muistuttaa pelin jälkeen debriefin kirjoittamisesta sähköpostitse.

Debrief on selostus vapaavalintaisessa muodossa siitä, mitä hahmolle tapahtui pelinaikana. Selonteon voi kirjoittaa esimerkiksi tarinamuodossa tai sitten vain yksinkertaisesti itsellensä luonnollisimmassa muodossa. Muoto ei ole tärkeä, vaan enemmänkin se, että debriefissä selviää pelinjohdolle hieman tarkemmin, miten profiili on pelaajalle toiminut.

Ja sitten eikun uuteen peliin ilmoittautumaan...


NIMET

Nimet Vanilja, Lae, jne. johtuvat keskustelufoorumi Vuotavasta Noidankattilasta, jonka piireissä iso osa pelaajistostamme liikkuu (ja jos eivät liikkuneet vielä ennen peliä, niin liikkuvat pelin jälkeen). Kyseessä on siis keskustelufoorumilla käytössä olevat nimimerkit eli nickit. Näitä nimimerkkejä käytetään - tuskin kukaan tietää täysin miksi - mutta tottelemme kumpiakin nimityksiä.


Kaikkien jäljelle jääneiden kysymysten kohdalla on suositeltavaa olla yhteydessä osoitteeseen hplarp at hplarp.net. Lisäksi kysymyksiä voi esittää ja asioista keskustella Satusalissa.

P.S. Niin väittävistä huhuista huolimatta Pelinjohdolla ei ole tatuoituja Pimeänpiirtoja - ne ovat aidot.