Pelissä yleisesti tiedetyt asiat ja henkilöt
HP#9 - Prologi
Kesäkuukaudet olivat hurahtaneet ohitse nopeammin kuin kukaan koulun oppilaista oli osannut odottaa. Huhut Pimeän nousemisesta olivat pitäneet suuren osan heistä varpaillaan, varuillaan. Epävarmuus kalvoi kaikkia, toisia enemmän, toisia vähemmän. Epävarmuus kätkettiin leppoisan jutustelun taakse, puhuttiin säästä, huispauksesta, neutraaleista aiheista. Kehenkään ei voinut luottaa täysin.
Kesäloman jälkeen Tylypahkassa opetus jatkui. Koulu oli alkanut kolme kuukautta sitten, elämä vaikutti palanneen melkein normaaleihin uomiinsa, ulkomaailma ja sen uhat olivat unohtuneet. Nyt puhuttivat koulun sisäiset asiat. Professori Binns, taikahistorianopettaja, oli viimein tajunnut olevansa aave ja jättänyt opetustoimensa. Historiaa opetti väliaikaisesti Professori Albus Dumbledore, koulun rehtori. Tylypahkan käytävät ja luokkahuoneet vaikuttivat elävän omaa elämäänsä. Portaikot siirtyilivät entistä enemmän, huoneet vaihtoivat paikkaa. Opettajat vaikuttivat kireiltä ja huolestuneilta. Huhut liikkuivat. Puhuttiin pimeistä voimista, mustasta magiasta, hyökkäyksistä. Jotain oli meneillään. Mitä? Kuka oli kaiken takana?
Kesän viimeinen mestaruussarjan huispausottelu pyöri useammankin henkilön mielessä. Mestaruussarjan joukkueeseen päässyt Oliver Wood oli kadonnut ottelun aikana. Kukaan ei ollut kadonnut huispausotteluiden aikana satoihin vuosiin. Ottelun aikana oli ollut raskas sumu, vuodenajalle erittäin ominaista, ja yleinen mielipide oli ollut, ettei ottelua kannattaisi järjestää sellaisessa säässä. Urheat huispaajat vain viittasivat kintaalla koko säälle ja halusivat pelaamaan. Olihan kyseessä kuitenkin mestaruuden ratkaiseva ottelu. Oliver Wood, entinen rohkelikko, entinen rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni ja pitäjä, Harjuruusun Harakoiden pitäjä katosi sumun takia (tosin on esitetty myös mielipiteitä siitä, että joku olisi yrittänyt sabotoida Harjuruusun Harakoiden menestystä ja ollut jotenkin osallisena Woodin katoamiseen.) mutta Harakat voittivat silti ottelun ja sitä kautta mestaruuden. Uudet mestarit eivät kuitenkaan iloinneet voitostaan kadonneen pitäjänsä takia. Vastustajajoukkue Tutshillin Tornadot tarjoutui auttamaan etsinnöissä mutta paikalla olleet kisavirannomaiset sanoivat, ettei mitään ollut tehtävissä ennen kuin sumu hälvenisi. Sumun hälvenemiseen meni muutama päivä, eikä Woodista löydetty jälkeäkään. Hänestä ei myöskään ole ollut havaintoja missään ja pahimman pelätään jo käyneen. Ihmetyksen aiheena on, miksi Wood ei itse olisi yrittänyt päästä takaisin tai etsiä apua, jos on siihen kyennyt. Missä on Oliver?
Tylypahkan käyttäytymissäännöistä:
Oppilaat eivät saa loitsia käytävillä. Jos opettaja tai valvojaoppilas saa kiinni oppilaan loitsimasta käytävillä tai luokkatiloissa tuntien ulkopuolella tai tuntien aikana, menettää loitsijan tupa pisteitä. Vakavimmissa tapauksissa saattaa loitsimisesta seurata erottaminen koulusta.
Tupapisteet ovat tärkeitä jokaiselle tuvan oppilaalle ja jokainen toivoo, että juuri hänen tupansa voittaisi lukuvuoden loputtua tupamestaruuspokaalin. Pisteitä kertyy oppitunneilta hyvistä vastauksista sekä huispauksesta. Joka huispausottelun jälkeen tupapisteisiin lisätään niin monta pistettä kuin joukkue on saanut ottelussa.
Opettajien ei ole korrektia käyttää loitsuja oppilaisiin, mutta äärimmäisissä tilanteissa loitsujen käyttö on sallittua. Opettajien loitsiminen on äärimmäisen rangaistava teko, josta saattaa seurata jopa koulusta erottaminen.
Ylin valta Tylypahkassa on rehtorilla, sen jälkeen vararehtorilla ja sitten muilla opettajilla. Oppilaiden oletetaan käyttäytyvän kohteliaasti ylempiään kohtaan. Teitittely ja Professoriksi puhuttelu osoittaa hyvää käytöstä. Tuvanjohtajilla on oikeus erottaa tupansa oppilaita koulusta. Rehtorilla on oikeus erottaa kuka tahansa koulusta.
Tunneille on suotavaa saapua ajoissa, ettei tupa menetä pisteitä. Opettajien on aina voitava sanoa jokin syy pisteiden menetykselle, mielivaltaisesti pisteitä ei saa ottaa.
Valvojaoppilaat saavat vähentää ja antaa pisteitä sekä jakaa jälki-istuntorangaistuksia niitä tarvitseville. Kuten opettajienkin, myös valvojaoppilaiden on kysyttäessä kyettävä kertomaan syy pistevähennyksille.
Valvojaoppilaiden vlevollisuuksiin kuuluu raportoida opettajille kaikki epäilyttävä toiminta, mitä tapahtuu koulun käytävillä kuten myöskin loitsujen väärinkäytökset.
Huispaus ja tupapisteet:
Rohkeliko: 327
Luihuinen: 324
Puuskupuh: 318
Korpinkynsi: 243
Tupapisteissä kärkisijalla on Rohkelikko vain muutaman pisteen luihuisten edellä. Luihuisten menestyksestä keskustellaan käytävillä, eikä ehkä edes kovin suopeaan sävyyn. Tarkkakorvainen saattaisi kuulla puheita siitä, että Luihuisen uusi valvojaoppilaspari Draco Malfoy ja Pansy Parkinson rokottaisi muilta tuvilta pisteitä aina kun siihen vain tarjoutuu mahdollisuus. Luihuisen tupapistesaalis kasvoi kuitenkin roimasti myös edellisessa huispausturnauksessa korpikynttä vastaan. Luihuinen hallitsi ottelua alusta asti, eikä korpinkynsillä ollut toivoakaan. Ottelu loppui lopulta luihuisten hyväksi murskalukemin 250-10. Samaisessa ottelussa juontajana toimiva Lee Jordan sortui käyttämään värikästä kieltä. Liiankin värikästä. Pojan huhutaan saaneen huutava puhuttelu Minerva McGarmiwalta kiroilunsa ja huispaajien haukkumisensa johdosta.
Tupien huispausjoukkueet:
Korpinkynsi:
Pitäjä: Roger Davies (kapt.)
Jahtaajat: Stephen Cornfoot, James Leroy (4.luokkalainen poika), William Knight (7.luokkalainen poika)
Lyöjät: Lisa Turpin, Clarissa Sweethill (7.luokkalainen tyttö)
Etsijä: Cho Chang
Luihuinen:
Pitäjä: Adrian Pucey
Jahtaajat: Theodore Nott, Daniel Bole, Marius Evanof (7.luokkalainen poika)
Lyöjät: Terence Higgs, Jacob Krumfield (7.luokkalainen poika)
Etsijä: Draco Malfoy (kapt.)
Puuskupuh:
Pitäjä: haussa
Jahtaajat: Kevin Whitby, Joachim Bhret (7.luokkalainen poika), Eric Ryan (7.luokkalainen poika)
Lyöjät: Wayne Hopkins (kapt.), Peter Summerby
Etsijä: Zacharias Smith
Rohkelikko:
Pitäjä: Ron Weasley
Jahtaajat: Alicia Spinnet, Katie Bell, Angelina Johnson (kapt.)
Lyöjät: Fred Weasley, George Weasley
Etsijä: Harry Potter
Tilanne huispausmestaruustilastoissa:
1. sijalla: Rohkelikko
2. sijalla: Puuskupuh
3. sijalla: Luihuinen
4. sijalla: Korpinkynsi
Opettajat:
Daniella Brent - Riimuopettaja, joka tietää, mistä puhuu. Neiti Brent on ollut koululla lukukauden alusta lähtien edellisen riimujen opettajan, professori McKintyren jäätyä eläkkeelle.
Napoleana Daisy - Nainen opettaa pimeyden voimilta suojautumista ja vaikuttaa erittäin tietoiselta asiasta. Poikkeamatta Tylypahkan normaalielämästä, Napoleanasta kiertää vaikka millaisia huhuja. Toiset sanovat hänen olevan Tiedätte-Kyllä-Kenen puolella, toiset kertovat siitä, kuinka Napoleana on oikeasti salaisissa tehtävissä oleva aurori. Useat muut huhut kertovat neiti Daisyn olevan sanomaton. Totuus on usein kuitenkin tarua tylsempää ja virallisten tietojen mukaan Napoleana onkin Velho-oikeuden ylituomari.
Albus Dumbledore - Koulun rehtori, joka tuntuu olevan perillä aivan kaikesta, mitä koululla tapahtuu. Dumbledore on pidetty ja vaikutusvaltainen mies. Jotkut tosin pitävät häntä liian vanhana ja ammattitaidottomana tehtäväänsä.
Severus Kalkaros - Luihuisen tuvan tuvanjohtaja ja Liemimestari. Professori Kalkaroksen tunnit ovat Luihuisten juhlaa ja muiden tupien kidutusta. Oppilaat ovat joutuneet huomaamaan, että joutuvat katumaan, jos aiheuttavat ongelmia liemitunneilla.
Minerva McGarmiwa - Koulun vararehtori, Rokelikon tiukka tuvanjohtaja ja muodonmuutosten opettaja. Professori McGarmiwaa ei kannata suututtaa.
Sibylla Punurmio - Ennustuksen opettaja, jota toiset palvovat puolijumalana ja toiset heittävät herjaa selän takana.
Oppilaat:
(vo) = valvojaoppilas
K6
Stewart Ackerley - Liikkuu paljon Jack Hillown seurassa, toisinaan hiljainen.
Cho Chang - Korpinkynnen huispausjoukkueen taitava ja hyvännäköinen etsijä.
Roger Davies - Korpinkynnen huispausjoukkueen kapteeni ja pitäjä. Hauskannäköinen ja suosittu poika.
Marietta Edgecombe - Hyvännäköinen ja puhelias korpinkynsi, Cho Changin kaveri.
Jack Hillow - Stewart Ackerleyn kaveri.
Orla Quirke - Hyvännäköinen tyttö, joka vietää aikaansa Su Lin kanssa.
K5
Terry Boot - Hiljainen ja poissaolevan oloinen poika.
Mandy Brocklehurst - Tarkka ja sääntöjä noudattava tyttö.
Michael Corner - Vanhasta puhdasverisestä suvusta, monessa mukana.
Stephen Cornfoot - Korpinkynnen huispausjoukkueen jahtaaja. Monet ihmettelevät, miksi Stephen otettiin jahtaajaksi, eikä Su Litä.
Kevin Entwhistle - Eloisa ja mukava poika.
Anthony Goldstein (vo) - Itsevarma ja pidetty
Su Li - Liikkuu paljon Orla Quirken seurassa.
Morag McDougal - Käytännönläheinen auktoriteetteja vastaan hiljaa kapinoiva poika.
Padma Patil (vo) - Iloinen ja elämänmyönteinen tyttö, joka liikkuu paljon rohkelikkotuvassa olevan kaksoissiskonsa Parvatin seurassa.
Lisa Turpin - Korpinkynnen huispausjoukkueen lyöjä. Hyväntahtoinen tyttö.
L6
Miles Bletchley - Hiljainen poika joka viihtyy Daniel Bolen seurassa.
Daniel Bole - Miles Bletchleyn ystävä.
Tracey Davies - Rauhallinen ja kaunis luihuistyttö.
Opalia Derrick - Temperamenttinen luihuistyttö, joka herättää monenlaisia mileipiteitä.
Terence Higgs - Hiljainen poika, jossa tuntuu olevan enemmän kuin päälle päin näkyy.
Marianne Montague - Kovaääninen ja suorasanainen luihuistyttö.
Adrian Pucey - Syötävän hyvännäköinen luihuisen huispausjoukkueen pitäjä, jonka pitäisi monen mielestä olla huispauskapteeni.
Centinel Warrington - Karsimaattinen luihuispoika, joka saa useimmat taipumaan tahtoonsa ilman räikeitä eleitä tai dramaatttisia esityksiä.
L5
Millicent Bulstrode - Pansy Parkinsonin kavereita.
Vincent Crabbe - Aina siellä, missä Dracokin. Ja jos ei Dracoa näy Vincentin lähellä niin ainakin Gregory Goyle.
Daphne Greengrass - Tyttöä pidetään hyvänä lentäjänä ja huispaajana, vaikka kovin moni ei olekaan häntä ilmassa nähnyt. Luihuisen ensi vuoden huispaajavalinnat saattavat aiheuttaa jännityksen hetkiä useammallekin joukkueeseen pyrkijälle, jos Daphne päättää yrittää mukaan.
Gregory Goyle - Aina siellä, missä Dracokin tai Vincent Crabbe.
Draco Malfoy (vo) - Vanhasta ja arvostetusta velhosuvusta. Draco on niitä ihmisiä joille ei rankaisematta aiheuteta ongelmia. Varsinkaan nyt kun Dracolla on takanaan valvojaoppilaan oikeudet. Luihuisen huispausjoukkueen etsijä ja kapteeni.
Theodore Nott - Dracon ja Daphnen kavereita.
Pansy Parkinson (vo) - Kikattava tyttö, joka toimii Draco Malfoyn kanssa valvojaoppilaana.
Blaise Zabini - Poika on luihuinen, sanan kaikissa merkityksissä. Jos hän ei olisi niin älykäs, että tietäisi kunnioittaa parempaansa, hän saattaisi kutsua itseään täydelliseksi luihuiseksi.
P6
Gillian Loikko - Hyvänä tietolähteenä tunnettu tyttö.
Laura Madley - Opiskeluun aikansa paneva tyttö.
Eloise Midgen - Eronnut juuru Puuskupuhin huispausjoukkueen pitäjän paikalta.
Zacharias Smith - Puuskupuhin huispausjoukkueen suosittu ja hyvännäköinen etsijä.
Hans Stebbins - Mukava poi,a joka viihtyy muidenkin kuin omien tupalaistensa kanssa.
Tobias Summers - Mikään ei ole tarpeeksi täydellistä tälle pojalle.
Peter Summerby - Tobiaksen hyvä ystävä, suosittu puuskupuhin lyöjä.
P5
Hannah Abbot (vo) - Susanin paras ystävä, joka ei mene minnekään ilman tätä. Puuskupuhin oikeutettu valvojaoppilas.
Susan Bones - Hannahin paras ystävä. Tyttökaksikko on käytännössä erottamaton.
Elenor Branstone - Hiljainen mutta mukava tyttö, joka viihtyy itseään vanhempien seurassa.
Justin Finch-Fletchley - Kekseliäs ja iloluontoinen poika, joka on monen suosiossa.
Wayne Hopkins - Puuskupuhin huispausjoukkueen lyjä ja kapteeni, joka on saanut joukkueessaan ihmeitä aikaan.
Megan Jones - Kiltti ja herttainen tyttö, Susanin kaveri.
Ernie Macmillan (vo) - Virkaintoinen valvojaoppilas, joka hurmaa mielikuvituksekkailla jutuillaan.
Kevin Whitby - Puuskupuhin huispausjoukkueen taitava lyöjä.
R6
Katie Bell - Huippujahtaaja. Taitava lentäjä ja iloinen persoona.
Angelina Johnson - Rohkelikon huispausjoukkueen kapteeni, joka on ottanut elämäntehtäväkseen huispauksen. Jahtaaja.
Lee Jordan - Keppostelija, joka hoitaa huispausotteluiden juontamisen. Tosin, ei välttämättä kauaa, jos viime ottelussa ollut kielenkäyttö jatkuu.
Jack Sloper - Lee Jordanin hyvä ystävä ja keppostleijapari.
Alicia Spinnet - Rohkelikon kolmas jahtaaja. Angelina Johnsonin ja Katie Bellin hyvä ystävä.
Patricia Stimpson - Tarkka ja tunnollinen oppilas, joka oli edellisenä vuonna valvojaoppilas.
Fred Weasley - Keppostelija. Weasleyn kaksoset ovat suosittuja muiden oppilaiden keskuudessa ja onnistuvat aina saamaan muut nauramaan. Huispausjoukkueessa lyöjänä.
George Weasley - Keppostelija. Weasleyn kaksoset ovat suosittuja muiden oppilaiden keskuudessa ja onnistuvat aina saamaan muut nauramaan. Huispausjoukkueessa lyöjänä.
R5
Lavender Brown - Kaunis ja rikas tyttö, joka saa yhden jos toisenkin pään kääntymään suuntaansa.
Hermione Granger (vo) - Hermione on kieltämättä vuosikurssinsa paras oppilas. Harryn ja Ronin hyvä ystävä.
Seamus Finnigan - Usein ongelmissa oleva hauska poika.
Neville Longbottom - Hiljainen ja suloinen poika.
Parvati Patil - Padma Patilin kaksoissisko. Iloinen ja hyvännäköinen.
Harry Potter - Poika, joka elää. Tunnetaan Tiedätte-Kyllä-Kenen kukistajana. Rohkelikon huispausjoukkueen etsijä.
Dean Thomas - Kekseliäs ja hauska poika. Seamusin kaveri.
Ronald Weasley (vo) - Harry Potterin hyvä ystävä, joka toimii rohkelikon huispausjoukkueen pitäjänä.
|