Hahmot ovat tulleet paikalle sillä mielellä, että suurin osa joutuu möyrimään metsässä. Velhot ja noidat käyttävät yleisesti viittoja ja kaapuja, mutta auroreiden lienee viisainta pukeutua vaatteisiin, joissa on helppo liikkua metsässä nopeasti ja äänettömästi. Esimerkkejä proppautumiseen löytyy entisten pelien kuvista. Eri asemassa olevat henkilöt voivat tietenkin pukeutua eri tavoin. Esimerkiksi ministeriön korkeampiarvoiset henkilöt eivät välttämättä pukeudu aivan yhtä käytännöllisesti kuin muut.
Joko umpikaapu tai avokaapu. Umpikaapu on helpompi, sillä avokaapua käytettäessä on etsittävä myös muut vaatteet velhomaailmaan sopiviksi. Koska kyseessä on sotatilanne, ei siellä oikeastaan ole ihmisiä värikkäissä kaavuissa, vaan kaapujen värit toistavat maanläheisiä sävyjä sekä tietenkin perus musta on varma valinta. Erityisesti aurorijoukkojen suositellaan pukeutuvan mustaan kaapuun. Myös sissimäinen varustus käy.
Viitta ei ole pakollinen, mutta suositeltava, sillä peli pelataan yöllä, joten kylmä saattaa tulla. Kannattaa olla sellainen viitta, joka ei haittaa kauheasti kulkemista metsässä. Juokseminen voi tulla hyvinkin ajankohtaiseksi jossain vaiheessa, joten vaikka vuorellinen 12 metriä kangasta sisältävä ympyräviitta kenties olisi hieno, niin sotatilanteessa se ei ehkä ole niinkään käytännöllinen. Paras vaihtoehto siis on puoliympyräviitta tai vastaava. Viitan ei tarvitse olla myöskään maatalaahaava, joten esimerkiksi vain selän peittävä viitta on hyvä valinta, joskaan ei kenties kovin lämmittävä.
EI VALKOISIA LENKKAREITA! Mieluiten nahkaiset, hieman velhomaiset kengät, mutta koska se on liikaa vaadittu pakollisena, niin kaikki sellaiset kengät, jotka eivät pistä häiritsevästi silmään, käyvät. Ottakaa kenkävalinnassanne kuitenkin huomioon metsä ja se, että luultavasti jossain vaiheessa joutuu juoksemaan ja että metsässä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä märkää.
Taikasauvan tulee olla puusta tehty ja sen täytyy näyttää taikasauvalta - ei siis mikään puskasta repäisty risu sellaisenaan eikä kaupasta ostettu muovinen Harry Potter-taikasauva. Hyvä esimerkki löytyy täältä. Sopiva pituus taikasauvalle on omasta kyynärtaipeesta ranteeseen, jolloin se ei vielä ole liian lyhyt, mutta ei myöskään epäkäytännöllisen pitkä taistelutilanteeseen. Vainoharhaisimmilla on luultavasti varasauva niin saappaanvarressa kuin selkään teipattunakin.
Noidan/velhonhattu on sallittu, mutta ei välttämättä se käytännöllisin. Jos otat niin luultavasti hukkaat sen metsään.
Lisäohjeita proppautumisesta voi kysellä pelinjohdolta sähköpostitse (hplarp [a] hplarp.net)
Jokaisella virantoimituksessa olevalla aurorilla tulee olla kaavussaan seuraavanlainen virkamerkki:

Merkin saa helposti tehtyä siten, että tulostaa virkamerkin väritulostimella, päällystää merkin kontaktimuovilla (taakse voi leikata pahvia tukemaan merkkiä) ja teippaamalla hakaneulan tukevasti merkin taakse. Jos käytössäsi ei ole väritulostinta, voit tulostaa mustavalkoisen version merkistä ja värittää sen esim. tussilla tai puuvärikynillä.
Ahkerimmat saavat tietysti kirjailla itselleen virkamerkit, jos aikaa ja innostusta riittää.
Jokaisella virantoimituksessa olevalla taikalainvartijalla tulee olla kaavussaan seuraavanalainen virkamerkki:

Jokaisen paikalta tavatun henkilön on pyydettäessä kyettävä esittämään aiheellinen syy olla paikalla, joten ministeriön henkilökunnan jäsenillä (paitsi auroreilla, joilla tunnisteena toimii Aurorimerkki) tulee olla mukana henkilöstökorttinsa. Henkilöstökortit saa pelin alussa pelinjohdolta.
Esimerkki Ministeriön henkilöstökortista
Kuvalinkkejä lisätty etusivulle.
Peli onnellisesti ohi! Kiitos kaikille pelaajille! Jätä palautetta pelistä palautesivulla.