Hp#5r2 - Voldemortin sota 3. pelautus

Peli pelattiin 2.-3.10.2004 Nokialla. Pelinjohtajana oli Lae.

HAHMOT (54 kpl)

AURORIT
Alastor Moodyn ryhmä
Ryhmä tunnustetaan parhaimmaksi laajalti aurorien joukoissa. Moodyn ryhmä taisteli lähes poikkeuksetta etulinjassa, mutta silti ryhmän kuolleisuus oli alhaisin kaikista. Jokin aika sitten oli ryhmästä kuitenkin kuollut Andreas Nott niminen aurori, jonka tiedettiin olleen ryhmänsä parhaita.

Alastor Moody/Paavo Tawast
Omalaatuinen mies, jolla kuitenkin oli pitkä taival aurorijoukoissa takanaan. Alastoria kunnioitettiin, vaikka hän ei kovin sääntöjen mukainen mies ollutkaan.

Frank Longbottom/Eetu Simpanen
Nykyään jo hieman nimeä saanut mies, joka tunnettiin lempeänä ihmisenä, mutta tappavan tehokkaana aurorina.

James Potter/Jenni Häkkinen
Kovin nuori aurori, jossa kuitenkin on nähty huimaa kehitystä.

Filippa Daisy/Veera Jurvanen
Tuntematon aurori, mutta jo Moodyn ryhmässä oleminen tuo arvostusta.

Roselyn Blackmoor/Maija Soini
Tiedetään Roselynin olevan Rita Skeeterin veljentytär. Muuten kyseinen aurori on tuntematon useimmille.


Alice Longbottomin ryhmä
Monet pitivät ryhmänjohtajaa aivan liian nuorena, jotta tämä voisi tehokkaasti johtaa joukkiotaan taistelussa. Huhuja liikkui siitä, miten Alice oli paikkansa saanut, ja ellei tämä olisi ollut Frankin kanssa naimisissa, olisi joistain niistä puhuttu kuuluvamminkin. Alice Longbottomin ryhmä on saapunut paikalle yhtä henkeä vajaana, sillä Kingsley Shackelbolt oli luokkaantunut ryhmän edellisessä tehtävässä. Alice Longbottomin auroriryhmän on kuitenkin tehokas ja on niittänyt mainetta etenkin strategisilla kyvyillään ja operaatioillaan.

Alice Longbottom/Hanna Särkkä
Nuorena auroriryhmän johtajaksi noussut huippustrategi.

Agatha Timms/Kati Kallioniemi
Toista vuotta kenttätyössä oleva aurori.

Lily Potter/Tiina Majonen
Ensimmäistä vuottaan kenttätyössä oleva aktiivinen aurori. James Potterin vaimo.

Hestia Jones/Anni Paavola
Toista vuotaan kenttätyössä oleva aurori.

Dorcas Meadows/Tuuli Anttalainen
Kokenut aurori.

Jonathan Cairn/Ville Saranpää
Tuntematon aurori useimmille.

Nicholas Brandon/Maarit Yli-Korpula
Pitkän auroriuran luonut mies. Monet pitivät häntä esimerkkinään, sillä oli varsin outoa palvella joukoissa niin kauan ja säilyä silti hengissä.

Kingsley Shacklebolt
Juuri aurorikoulusta valmistunut ja ensimmäistä vuottaan kentällä viettävä kunnianhimoinen aurori, joka on tällä hetkellä loukkaantumisen vuoksi poissa metsästä.


ISKUJOUKKOAURORIT

Walden Macnairin iskujoukkoryhmä

Ryhmä oli tuloksekas ja säälimätön työssään. Juuri ennen tunnettujen kuolonsyöjien vangitsemispäivää oli Taikalainvalvonnanjohtaja kuitenkin vaihtanut huhujen mukaan kaksi Waldenin ryhmäläistä.

Walden Macnair/Julia Tarvainen
Mies joka taisteli kuin leijona. Walden oli johtanut ryhmänsä saamaan melkein parhaita tuloksia kuolonsyöjien vastaisessa taistelussa.

Remus Lupin/Joonas Vanhanen
Tuntematon iskujoukkoaurori useimmille.

Fabian Prewett/Onni Hämäläinen
Tuntematon iskujoukkoaurori useimmille.

Minerva McGonagall/Kirsikka Tuominen
Kirjavan taustansa vuoksi ja korkean iän vuoksi monet miettivät, miksi nainen oli iskujoukkoaurorina. Tämä oli kuulopuheiden mukaan ottanut virkavapaata Tylypahkan muodonmuutosten opettajan virasta.


Ella Greyn iskujoukkoauroriryhmä

Keskivertoinen joukkio. Joillekin oli ollut vaikea pala, että ulkomailta tuotettiin ryhmänjohtajia, kun oman maan iskujoukkoaurorit työskentelivät joka päivä entistä kovemmin. Useat olivat tuumineet kuitenkin, että kenties objektiivinen näkökanta sotaan oli vain hyvä asia. Ryhmän alkuperäisessä kokoonpanossa oli Margaret Macnairin korvannut Minerva McGonagall ja useat asiasta kuulemattomat luuleva Minervan edelleen olevan ryhmässä ja Macnairin syytettyjen kanssa motissa.

Ella Grey/Anni Ekström

USA:sta Britteihin kolme vuotta sitten tullut aurori, joka oli saanut oman ryhmän johdettavakseen.

Marie Zabini/Stella Terentjeff
Tuntematon iskujoukkoaurori useimmille.

Margaret Macnair/Lotta Dufva
Walden Macnairin vaimo.

Arthur Weasley/Tuomas Tirkkonen
Tuntematon iskujoukkoaurori useimmille.


Marlene McKinnon iskujoukkoauroriryhmä

Joukko oli ristiriitainen, sillä harva iskujoukkoaurori oli yhtä analyyttinen ja kylmältä tuntuva kuin McKinnon. Ja useat tiesivät Sirius Blackin räiskähtelevän luonteen.

Marlene McKinnon/Hilkka Karhu
Syrjäänvetäytyvä ryhmäjohtaja, joka ei halua sekoittaa työtä ja huvia toisiinsa.

Ann-Marie Greynor/Merja Heikkinen
Tuntematon iskujoukkoaurori useimmille.

Gideon Prewett/Juuso-Matias Maijanen
Tuntematon iskujoukkoaurori useimmille.

Sirius Black/Ulla Vuolteenaho
Mies tunnettiin parhaiten uhkanrohkeasta käytöksestään. On Regulus Blackin isoveli, mutta mies on sanonut suhteensa sukuunsa irti. Tapaus oli julkinen, sillä Blackit ovat hyvin tunnettu suku, jonka tiedetään olevan puhdasverisyyden kannattaja.


SISÄINEN VALVONTA

Napoleona Daisy/Sara Pohjalainen
Historian nuorin ylituomari joka on tullut tunnetuksi epämuodollisena ja aurinkoisena tuomarina. Yliuomari Daisy toivoo ihmisten sinuttelevan itseään ja muutenkin kannustaa ihmisiä pis pinttyneistä ja jäyhistä tavoista. Osaa kuitenkin kohdella jokaista arvon vaatimalla tavalla.

Siriina Paprica/Essi Santala
Kuuluisa ja mainetta niittänyt syyttäjä, joka tunnetaan hyvin muodolisena ja liki täydellisenä vastapainona Ylituomari Daisylle. Kuitenkin näiden kahden naisen yhteistyö näyttää sujuvan loistavasti.

Windsor Llynfi/Antti Saarimäki
Oikeusasiamis, joka ei ollut niinkään tunnettu. Tämän oli ollut tarkoitus puolustaa oikeuden käskystä syytettyjä kuolonsyöjiä tämänpäiväisessä oikeudenkäynnissä.


SANOMATTOMAT
Se, että tiedätte nyt, että hahmo on sanomaton, ei tarkoita, että hahmonne tietäisi sitä. Tiedätte jos se mainitaa profiilissa.

Gunilla Groak/Katja Inhilä
Sanomaton, josta harva tietää mitään. Vaikuttaa hyvin toimintapainotteiselta ja huumorintajuttomalta naiselta, mutta sanomattomien tapaan ei ole kertonut itsestään mitään.

Divina Bode/Katja Rinne
Sanomaton, jolla on mitä merkillisimpiin tahoihin suhteita. Piikikäs ja tyly nainen, jota moni ei kestä kauaa, lähinnä sen takia, että nainen ei näytä osaavan pyytää anteeksi.

Celeste Seida/Satu Lahti
Entinen poltiikan päiväperhonen, tai diplomaatti kauniisti sanottuna. Antaa itsestään naiivin ja pirteän vaikutelman, mutta muutakin voi olla taustalla.

Augustus Rookwood/Ville Haikola
Siitä harvinainen sanomaton, että kohonnut kuuluisaksi ilman ryhmää. Huhut siitä, miten Rookwood asemansa saavutti saavat välillä villitkin mittasuhteet, mutta sanomattomalle tyypilliseen tapaan tämä on tyytynyt kohauttamaan olkiaan ja vetoamaan oikeuteensa olla puhumatta jos ei halua.


MINISTERIÖ

Cornelius Fudge/Katja Puurunen

Taikaministeri, joka tuli valituksi ennenkuulumattoman suuren mainoskampanjan jälkeen. Mistä mies sai rahat, ei tiedä kukaan, sillä Fudge itse tuli varsin keskiluokkaisesta perheestä ilman suuria varallisuuksia. Monet arvostelivat Fudgen hieman outoja päätöksiä ja lepsua otetta asioihin.

Albus Dumbledore/Anssi Rahkola
Pitkän uran tehnyt, yli 100 vuotias velho, jonka mieli tulee sitä nuoremmaksi, mitä enemmän ikävuosia kertyy. Kukistanut Grindelwaldin, toiminut Tylypahkan muodonmuutosten opettajana ennen Minerva McGonagallia ja on nykyään koulun rehtori, vaikka onkin sodan ajaksi siirtänyt toimen muille opettajille.

Severus Snape/Otto Kivinen
Taikalainvalvonnan liemimestari. Pyrki päästrategiksi.

Barty Crouch Sr./Jaana Tuominen
Toiminut taikalainvalvonnan johtajana, kunnes tuli valituksi sisäisenvalvonnan johtajaksi vuonna 1973. Mies joka haluaa kaiken toimivan hallitusti ja tehokkaasti.

Amelia Bones/Hanna Virnes
Ministeriön unhoituttaja.

Ellena Avarus/Maria Parviainen
Se nainen, joka ryntäsi metsästä hälyttämään koko karnevaalin paikalle. Nainen on edelleen ilmiselvästi shokissa. Ammatiltaan nainen on oikeuden sihteeri.

Sturgis Podmore/Petri Blom
Päästrategi. Podmore ohitti valinnassa Severus Snapen.

Bertha Jorkins/Anni Aarinen
Nuori apulaisstrategi, johon moni on törmännyt ministeriössä jos jonkinmoisessa ammatissa.


REPORTTERI

Rita Skeeter/Maarit Heikkinen

Päivän profeetan kuuluisa reportteri.


TUNNETUT KUOLONSYÖJÄT

Bellatrix Lestrange/Sara Sammallahti

Etsintäkuulutettu kuolonsyöjä, jota moni pitää psykopaattina.

Rodolphus Lestrange/Veikko Korhonen
Etsintäkuulutettu kuolonsyöjä. Yleisen mielipiteen mukaan toimii, koska vaimo vaatii.

Barty Crouch Jr./Aleksi Kallioja
Nykyisen sisäisenvalvonnan johtajan poika. Barty Crouch Sr. on julkisesti laittanut välit poikki poikaansa ja ajaa entistä kiivaammin lävitse kovempia otteita kuolonsyöjien suhteen.

Rabastan Lestrange/Antti Iso-Markku
Rodolphuksen nuorempi veli, etsintäkuulutettu kuolonsyöjä tämäkin. Oletetaan olevan mukana, koska luonne vivahtaa Bellan suuntaan.

Antonin Dolohov/Henri Vänskä
Tuntematon kunnes mies paljastui erään kuolonsyöjänaamion takaa. Pääsi pakoon.

Michael Goyle/Joni Hyttinen
Oli tunnetun velhosuvun tuleva perijä, kunnes hänet etsintäkuulutettiin kuolonsyöjänä. Suku on kuitenkin ilmoittanut, etteivät he ole tehneet häntä perinnöttömäksi, mitä useimmat pitivät todella mauttomana suorana, Voldemortin kannattamisena.


MUITA

Roger Crabbe/Raki Salmela
Tunnetun velhosuvun tuleva perijä.

Regulus Black/Aapo Rantanen
Tunnetun velhosuvun tuleva perijä, koska hänen isoveljensä Sirius Black hylkäsi sukujuurensa. Blackit tunnetaan avomielisinä puhdasveristen kannattajina.

Parthenia Wilkes/Ilona Mäkinen
Tuntematon.

Lucius Malfoy/Mikael Palojärvi
Peri vähän aikaa sitten isänsä ja vetäytyi työstään ministeriöstä hoitamaan suvun omaisuutta. Tunnetaan avomielisenä puhdasveristen kannattajina.

Peter Pettigrew/Aino Laurila
Tunnetaan lähinnä Siriuksen, Remuksen ja Jamesin ystävänä. Saanut kuitenkin jonkinverran mainetta kirjallisuushistorijoitsijana.

Nathan Thomas/Jussi Nuortimo
Tuntematon.

Voldemort/Helmi-Elisa Turunen
Suurin Pimeyden Lordi sitten Grindewaldin. Toiminut julkisesti melkein kymmenen vuotta ja kerännyt ympärilleen joukon kannattajia. Tiedät-kyllä-kuka. Hän-joka-jääköön-nimeämättä. Joillekin taas Mestari tai Isäntä.

Bellatrix ja Rodolphus Lestrange. Rabastan Lestrange. Barty Crouch Jr. Jokainen tietää heidät tällä hetkellä. Jokainen tunnistaa nimet. Heidän ansiostaan – vai syystään? – pieni korpien keskellä sijaitseva paikka on nyt taikamaailman polttopiste.

Noiden neljän etsintäkuulutetun kuolonsyöjän olinpaikasta saatiin vähän aikaa sitten vihiä. Walden Macnairin johtama iskujoukkoauroriryhmä ryhtyi välittömästi etsintöihin, eikä aikaakaan, kun iskujoukkoauroreilta saatiin raportti, että kuolonsyöjät oli otettu kiinni. Nämä olivat jääneet nalkkiin tuossa nimenomaisessa paikassa korven keskellä. Se oli kaukana Lontoosta ja vain muutaman mailin päässä Azkabanista, paikassa, josta pääsi pois vain synkän metsän läpi. Ministeriö teki päätöksen järjestää oikeudenkäynti paikan päällä pakomahdollisuuksien minimoimiseksi. Metsään, entiseen vankisiirtolaan, matkustivat tuomioistuimen syyttäjä ja tuomari mukanaan kirjuri ja aurorijoukko.

"Ansa!" olivat pahanilmanlinnut huutaneet, mutta kuka niitä kuuntelisi? Ei kukaan. Ei ainakaan ennen kuin tuomioistuimen ryhmältä saapui lisätietoja. Kahdeksan hengen aurorisaattojoukko oli kuollut. Rabastan Lestrange karannut. Oikeuden jäsenet ja syytetyt ovat motissa, piiritettynä erämaassa. Voldemort oli näyttänyt voimansa, ja ministeriön huippuvirkamiehet olivat vankeina pääsemättä saartorenkaan ohi. Ei kulunut päivääkään, kun paikalla olivat aurorit. Viikonloppuun mennessä paikalla olivat myös täydessä valmiudessa olevat iskujoukkoaurorit sekä ministeriön päämiehet tuijottelemassa metsään, missä kuolonsyöjät pitävät linjansa, ja heidän takanaan yrittävät Macnairin iskujoukkoauroriryhmä, vangitut kuolonsyöjät ja ylituomari Daisyn johtama tuomioistuin pysyä rauhallisina.

Ministeriön väki ei uskalla hyökätä. Virallinen käsky on pysyä nykyisissä asemissa ja tunnustella tilannetta. Vihollisen vahvuudesta ei ole tietoa, mutta epäilyjä on kokonaisesta komppaniasta muutamaan eliittitappajaan. Strategit suunnittelevat parhaita menetelmiä tilanteen ratkaisemiseen, mutta tärkeintä tällä hetkellä on pitää tilanne vakaana.

Missä on jotakin nähtävää, siellä on myös lehdistö. Tilanteen vuodettua medialle Päivän profeetta kuulutti suurin otsikoin ”Viimeisestä toivottomasta taistelusta”. Artikkelin rivien välistä oli selvästi luettavissa epäily, ettei oikeuskansleri Dumbledore ole tehtäviensä tasalla: mies kukisti Grindelwaldin, mutta Tiedätte-kyllä-ketä vastaan hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia. Mielipiteet ovat alkaneet jakautua taikamaailmassa kahtia, toisella puolella kannatetaan nykyisenkaltaista oikeutta, toinen vaatii vastaamaan tuleen tulella.

Metsässä tilanne vaikuttaa epätoivoiselta. Avointa hyökkäystä ei voida tehdä, koska se olisi ansaanjääneiden loppu. Kaikilla vaikuttaa olevan omat asiansa ajettavanaan, ja johtohenkilöiden mielessä välkkyy lähestyvät ministerivaalit. Keneen voi luottaa? Kuka hiipii yön tunteina metsään laulamaan tietonsa Mustalle Lordille?

Mikään ei ole varmaa ja pimeydessä kummallakin puolella on ongelmansa. Neuvottelusuhteita koetetaan rakentaa, mutta neuvottelut Voldemortin kanssa? Ansaanjääneisiin ei ole vuorokauteen saatu yhteyttä. Jokin pimeän metsän tunnelmassa kertoo, että aivan kaikki eivät haluakaan nähdä näiden palaavan elossa...