Hp#5r4 - Voldemortin sota 5. pelautus - Loitsut

Loitsut kuuluvat HP-larpeille Kaparin suomennoksia ja J.K Rowlingin ajatusta lukuunottamatta ja niiden käyttöön tulee kysyä lupaa Ilonalta tai Helmi-Elisalta. HP-larpeissa ennen pelanneet huom! Tämä loitsulista poikkeaa jonkin verran yleensä peleissä olevasta loitsulistasta!

Jokaisen hahmon mukana tulee lista, mitä loitsuja tämä osaa, eli voi käyttää pelin aikana. Jos et ymmärrä jonkun loitsun käyttötarkoitusta, tai kuinka siihen pitäisi reagoida, kysy mielellään ennen peliä, ettei pelissä tule epäselvyyksiä.

Loitsuja langetettaessa kahden loitsun välillä tulee aina pitää tauko, jonka aikana lasketaan rauhallisesti kahteen.

Animagia:

Pelissä olevat animaagit:
James Potter - saksanhirvi
Sirius Black - koira
Gunilla Groak - viitasammakko
Siriina Paprica - ilves

Jos animaagilla on yllään suuri valkoinen kangas, hän ei ole ihmishahmossaan, vaan mainittuna eläimenä. Tällöin, jos hän hiippailee jossain, kiinnität häneen melko vähän huomiota, koska todennäköisesti et välitä, mitä joku eläin tekee. Pienempiä eläimiä et välttämättä edes huomaa. (Hirven nyt luultavasti näkee, on se sen verran iso epeli kuitenkin.)

Animagiaa ei voi purkaa ulkopuolisen loitsijan loitsuilla, vaan animaagin täytyy itse purkaa hahmonsa. Animagiaa varten ei tarvitse loitsua eikä taikasauvaa. Kun animaagi palaa eläinhahmostaan, hänen täytyy laskea rauhallisesti kahteen, ennen kuin pystyy taas loitsimaan. Eläinhahmossa olevaan animaagiin langetetut loitsut toimivat kuten loitsut toimisivat tavalliseen ihmiseen.

RYHMÄ 1
Yhteistä ryhmän loitsuille: Jokaiseen toimii mahdollisen mainitun vastaloitsun lisäksi Lopeti loitsuimes. Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alla oleva henkilö itse.

Hiljustus! 1 Vie äänen kokonaan (jos se osoitetaan normaalille äänelle), jolloin estää loitsimisen. Melutukseen käytettynä palauttaa äänen normaalille tasolle. Vastaloitsu Melutus.

Kampitus! 1 Vetää jalat alta, eli kaataa loitsun kohteen.

Kangistumis tyystilys! 1 Kokovartalolukko. Loitsun kohteen kädet puristuvat tiukasti kylkiä vasten, eikä loitsittu kykene liikkumaan tai puhumaan. Kohde saattaa myös kaatua.

Liimaos! 1 Liimaa toistensa välittömässä läheisyydessä (kiinni toisissaan tai vajaa metri väliä) olevat kaksi tai useamman ihmisen yhteen. Liimaoksella voi myös liimata tietyn kohdan kiinni johonkin, jolloin liimattavaa osaa kosketetaan sauvalla tai sanotaan liimattavan kohteen nimi. Esim. Liimaos ranne, puu. Tällöin uhri liimautuisi ranteestaan kiinni puuhun.

Liikkumitor kuolitus! 1 Jalanlukitusloitsu. Loitsun kohde ei voi liikuttaa jalkojaan, eikä näin ollen kävelemään. Eteneminen hankalasti pomppimalla on mahdollista. Loitsu ei estä puhumasta.

Liikutis ruumis! 1 Silloin kun loitsun kohde on kykenemätön liikkumaan (eli yleensä joko tainnutettu, kangistettu tai kuollut) liikutis ruumis liikuttaa kohteen sinne, minne loitsija sauvallaan osoittaa. Kangistumis tyystilys tai Tainnutu eivät purkaannu Liikutis ruumiin käytöstä. Ulkopuoliset eivät voi purkaa liikutis ruumista. Loitsu loppuu Lopeti loitsuimes-loitsulla.

Jos loitsun kohde ei ole kangistettu tai tajuton tai kuollut, loitsu paiskaa kohdetta taaksepäin samalla voimalla kuin voimakas potku vatsaan.

Melutus! 1 Pakottaa huutamaan kaiken sanotun (jos se osoitetaan normaalille äänelle). Ei estä loitsimista. Vastaloitsu on Hiljustus.


RYHMÄ 2
Yhteistä ryhmän loitsuille: Vaikutusaika n. 15min (jos vaikutus ei ole pysyvä ilman vastaloitsua), lopeti loitsuimes ei toimi näihin loitsuihin, vaan ne vaativat oman vastaloitsunsa (mahdollinen vastaloitsu mainittu loitsun kuvauksen kohdalla). Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alaisena oleva henkilö itse.

Fenkoli! 2 Sitoo katkenneen tai murtuneen luun väliaikaisesti. Eli, jos joku hahmoista loukkaantuu pelin aikana, hän pystyy nilkuttamisen sijasta kävelemään ja toimimaan, kunnes pääsee jonkun sellaisen hahmon luo, joka pystyy korjaamaan vaivan kokonaan. Fenkoli myös parantaa pienet haavat ja ruhjeet pysyvästi.

Hidustus! 2 Hiljentää huomattavasti liikkumista. Kohde joutuu tekemään kaiken erittäin hitaasti noin viiden minuutin ajan.

Harhastus! 2 Harhastus aiheuttaa harhakuvan yhdelle henkilölle kerrallaan. Hallusinaatio ei ole kuuluva eikä tuntuva. Loitsu purkautuu aina, kun kohde lakkaa pitämästä sitä oikeana (esim. horjahtaa tiiliseinää vasten, ja meneekin sen läpi). Loitsijan täytyy loitsiessa kertoa kohteelle, mitä aikoo laittaa tämän näkemään.

Herpaannu! 2 Tajuttoman herätys, eli Tainnutun vastaloitsu.

Karkotaseet! 2 Loitsun kohde joutuu heittämään kädessään olevat tavarat (särkyvät asiat voi laskea maahan hellävaraisesti) parin metrin päähän siihen suuntaan, mihin käsi luonnollisesti on menossa. Jos loitsun kohteen kädessä ei ole mitään, loitsu paiskaa loitsittavaa pari metriä taaksepäin.

Kilpeytys! 2 Luo lyhytaikaisen kilven, joka suojaa taikasauvan osoittamalta suunnalta tulevan yhden loitsun. Kilven takaa ei voi loitsia.

Korjautumios parannus! 2 Parantaa murtumat ja haavat. Murtaos luusi -loitsun vastaloitsu, ei kuitenkaan paranna päähän osoitettua murtaos luusi -loitsua.

Lopeti loitsuimes! 2 Lopettaa yhdestä kohteesta kaikki ryhmän 1 loitsut.

Muistaos! 2 Unhoituta-loitsun vastaloitsu, palauttaa muistin ja muistikuvan loitsun langettamisesta. Jos Muistaos langetetaan henkilöön, joka ei ole unohdusloitsun alaisena, kohde menettää muistinsa viimeisen kymmenen minuutin osalta. Muistot tältä ajalta saa takaisin ainoastaan tietynlaisella liemellä.

Odotum suojelius! 2 Odotum suojelius karkottaa ankeuttajat. Loitsun langettaminen ei onnistu, jos ankeuttajat ovat ehtineet imeä kaikki mukavat muistot loitsijasta.

Satutus! 2 Satutusloitsu vastaa voimakasta oikeaa suoraa mutta ei jätä jälkiä uhriin. Loitsu paiskaa uhria taaksepäin muutaman metrin, ja kipu jää runsaaksi viideksi minuutiksi.

Tainnutu! 2 Saa loitsun kohteen menettämään tajuntansa. Tajuttomuus kestää 15 minuuttia tai siihen asti, että joku purkaa sen vastaloitsulla Herpaannu. Tainnutettu henkilö kaatuu maahan mielivaltaiseen asentoon. Peliteknisistä syistä tainnutuja ei saa loitsia samaan kohteeseen montaa kertaa peräkkäin, sillä useimmista ei ole mukavaa viettää koko peliään tainnutettuna jossain nurkassa.

Torjuos! 2 Torjuu yhden loitsun kerrallaan ryhmistä 1 ja 2. Täytyy loitsia yhtä aikaa vastustajan loitsun kanssa. Ei voi tehdä etukäteen.

Varhenna loitsus! 2 Varhenna loitsus loitsitaan taikasauvaan, jolloin paljastuu (sauvaa käyttänyt henkilö kertoo) viisi edellistä loitsua, jotka sauvalla on loitsittu. Sauvaan ei saa koskea silloin kun Varhenna loitsus langetetaan siihen.

RYHMÄ 3
Kielletyt ja moraalisesti arveluttavat loitsut.
Yhteistä ryhmän loitsuille: Vaikutusaika pysyvä ilman vastaloitsua, jokaisen kohdalla mainittu erikseen mahdollinen vastaloitsu. Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alaisena oleva henkilö itse.

Avada kedavra! 3 Anteeksiantamaton kirous. Tappoloitsua vastaan ei voi taistella. Vastakirousta ei ole, eikä loitsua voi torjua millään toisella loitsulla.

Kerto'os totuus! 3 Totuusloitsu, joka pakottaa kertomaan yhden asian per loitsu. Totuusloitsuja saa tehdä jokainen hahmo yhden pelin aikana. Kerto'os totuus on erittäin arveluttava loitsu ja on moraalisesti väärin langettaa sitä kehenkään.

Kidutu! 3 Anteeksiantamaton kirous. Kidutus kestää niin kauan kuin loitsija osoittaa uhria sauvallaan. Se lievästi lamaannuttaa pelaajan kidutuksen jälkeenkin, ja lamaannus kestää pari minuuttia. Kidutulla on samanlainen vaikutus kuin fyysisellä kiduttamisella, mutta ilman näkyviä vammoja. Loitsun kohde joutuu välittömästi käsittämättömien tuskien valtaan, huutaa, kiemurtelee ym. Loitsun jälkeen uhri on lamaantunut ja mieleltään jonkin verran sekaisin. Todella pitkään kestävä kidutus saattaa myös järkyttää kohteen mieltä niin paljon, että hän tulee hulluksi.

Komennu! 3 Anteeksiantamaton kirous. Pakottaa uhrin toimimaan loitsijan käskyjen mukaan. Joillain hahmoilla on profiilissaan merkintä että voivat vastustaa tätä loitsua, jolloin pelataan kivi-paperi-sakset. Jos loitsija voittaa, kohde joutuu loitsun alaiseksi. Jos kohde voittaa, loitsu ei vaikuta. Komennuskirouksen jälkeen uhri on yleensä sekava, eikä tajua heti olleensa komennuskirouksen alaisena. Komennuskirouksen alaisena oleva henkilö on poissaoleva ja kokee hyvänolontunnetta. Loitsu kestää niin kauan kuin annettu tehtävä on suoritettu tai loitsittu on yrittänyt suorittaa sen parhaansa mukaan.

Murtaos Luusi! 3 Luunmurtoloitsu. Murtaa joko yksittäisen luun (esim. sormen) tai vaikkapa jalkoihin osoitettuna jalkaluut. Tuskallinen, kipu pysyy kunnes luu korjataan. Murtunutta raajaa ei pysty käyttämään. Kalloon osoitettuna välittömästi tappava. Tähtäyksen täytyy olla selvä (Loitsija tarkentaa loitsitulle, minkä luun mursi. Mielellään sauvalla kosketetaan murrettavaa raajaa, tai vaikka sanomalla loitsun jälkeen murrettavan kohdan nimi). Vastaloitsu Korjautumios Parannus, joka ei toimi kalloon suunnatuissa loitsuissa.

Unhoituta! 3 Unhoituta saa loitsun kohteen unohtamaan loitsijan haluamat asiat sekä Unhoituta-loitsun langettamisen. Loitsijan on kuitenkin keksittävä jotain kadotetun muistin tilalle. Ihmismuistilla on tipumus järkeistää pieniä epäloogisuuksia, joten loitsijan ei tarvitse keksiä kaikkia pieniä yksityiskohtia. Jos loitsija kuitenkin laittaa jonkun unohtamaan pidemmän aikajakson tapahtumia, kohde saattaa alkaa epäillä jotain, koska pitkälle aikavälille on hankala keksiä uskottavaa ja tarpeeksi yksitysikohtaista peitetarinaa. Unhoitutalla ei voi unhoituttaa itseään. Unhoitutan vastaloitsu on Muistaos, joka palauttaa muistin ja muistikuvan loitsun langettamisesta.