"Kuinka paljon meillä on toivoa?"

"Toivoa?! Toivon olemme menettäneet ja aikoja sitten, kyse on enää selviytymisestä!"

"Toivon menetys tarkoittaa loppuamme."

"Sanot sinä, mutta onko meillä toivoa, jos menetämme luottamuksen itseemme ja toisiimme?"

Aika oli musta, sen tunsi katsellessaan tuttujen ja tuntemattomien kasvoja. Kuka heistä oli petturi, kuka uskollinen levittäytyvälle pimeälle? Naapuri oli valmis kavaltamaan naapurinsa, rakastaja rakastettunsa. Kaikki toivo vaikutti kuolleelta, usko valoon oli mennyttä. Miksi? Oli syntynyt uusi, jota pelättiin, jonka valta tuntui kaikkialla kylmänä ja puristava. Joku, jonka nimeä ei sanottu ääneen, hyvä, että edes uskallettiin ajatella.

Kuka tahansa saattoi kuvitella vastaantulijansa kasvoille valkean naamion, kuka tahansa saattoi nostaa kätensä lyödäkseen veljeään. Toiset puhuivat toivosta, siitä, että piti luottaa lähimmäiseensä Toiset aikoivat vastata verellä verelle.

Oikeita vastauksia ei enää ollut, oli vain pelko.

- - -

HP#5 - Replay 2 on J.K. Rowlingin luomaan maailmaan perustuva liveroolipeli, joka pelataan Nokialla 2-3.10.2004. Pelimaksu 7 euroa, jolla kustannetaan paikan vuokra, kahvia, teetä ja mehua, muutamia proppeja sekä kuljetukset asemalta. Pelissä on ikärajana K15.