LOITSUT

Sääntöjen tapaan myös loitsut on pitkälti yhtäläistetty peleihin. Yleisesti ottaen HPlarpeissa ei käytetä muita aseita kuin loitsuja, sillä taikamaailmassa loitsut ovat paljon nyrkiniskua ja luotia tehokkaampia. Loitsujen määrä ja loitsut saattavat vaihdella pelikohtaisesti, mutta muutokset päivitetään aina kunkin pelin sivuille. Loitsulista sääntötekniikoineen on alunperin Vaniljan tekemä ja sitä on muokattu HP-kirjoilijoiden yhteistyöllä. Loitsut kuuluvat HP-larpeille Kaparin suomennoksia ja J.K. Rowlingin ajatusta lukuunottamatta, ja niiden käyttöön tulee kysyä HP-larpeilta.

Tämän pelin loistulista on karsittu. Pelimaailman loitsut eivät rajoitu mitenkään alla mainittuihin, mutta pelissä ovat käytössä nämä kyseiset loitsut. Pelaaja voi pelin aikana mumista loitsuja, joilla ei sinänsä ole vaikutusta muihin pelaajiin, mutta haluaa niillä luoda itselleen enemmän pelillistä tunnelmaa.

Loitsun osaaminen
Jokaisen hahmon mukana tulee lista, mitä loitsuja tämä osaa eli voi käyttää pelin aikana. Pelin aikana joitakin loitsuja saatetaan oppia, ja jos et ymmärrä jonkun loitsun käyttötarkoitusta tai kuinka siihen pitäisi reagoida, niin kysy.

Loitsut on jaettu kolmeen perusryhmään sekä kotitonttujen loitsuihin. Jos hahmoprofiilissasi lukee vaikkapa, että pystyy käyttämään kaikki ryhmän 1 ja 2 loitsuja, ja lisäksi Muistaos! -loitsua, niin hahmosi voi käyttää kaikkia ykkösellä ja kakkosella merkittyjä loitsuja ja lisäksi yhtä kolmannen ryhmän loitsua, joka on siis tämä nimenomainen Muistaos! -loitsu.

Loitsimistekniikka
Loitsu langetetaan lausumalla loitsusana selkeästi ja kuuluvasti niin, että loitsija samalla osoittaa taikasauvallaan kohdetta. Jos loitsittava on loitsijaan selin, on hänen odotettava hetki taikasauva edelleen kohdistettuna, jotta loitsittava ehtii kääntyä ja nähdä, että hän oli loitsun kohde.

Loitsuja langetettaessa kahden loitsun välillä tulee aina pitää parin hengähdyksen tauko.

Loitsun onnistuminen
Loitsulla ei ole mitään kantomatkaa, vaan se teoriassa jatkaa matkaansa, kunnes törmää johonkin (ei välttämättä henkilöön). Kuitenkin, mikäli tulilinjalla olevalla henkilöllä ei ole ollut mahdollisuutta kuulla ja nähdä loitsua, ei loitsu häneen osu. Mikäli matka kuitenkin on erittäin pitkä, voi olettaa loitsun lopulta osuneen maahan. Kun henkilö kuulee loitsun, on hänen tarkistettava minne loitsu on suunnattu, mikäli hänen pelitilanteensa sen sallii. Tärkeintä on, ettei tilanteessa käytetä suotta off-gamea selvittelyyn.

Loitsun voi välttää tiettyjen torjuntaan käytettävien loitsujen lisäksi esimerkiksi heittäytymällä maahan. Myöskin mikäli loitsijan ja loitsittavan välillä on paksurunkoinen puu tai iso kivi, ei loitsu osu kohteeseen vaan kyseiseen esteeseen.

Hahmo voi myös yrittää loitsia jotakuta, vaikka ei loitsua osaisikaan. Tällöin loitsuja liittää loitsun eteen sanan 'Dis'. Eli esimerkiksi pieni puuskupuh kiivastuksissaan heittää kaveriinsa Avada Kedavran, mutta ei tietenkään osaa sitä saatikka kykene loitsun vaatimaan tunnetilaan, joten pelaaja loitsii loitsun seuraavasti: "Dis Avada Kedavra!" jolloin loitsittava heti loitsun alkaessa tietää sanasta 'Dis', että loitsulla ei ole häneen vaikutusta.


LOITSURYHMÄT

Ryhmä 1

Yhteistä ryhmän loitsuille: Jokaiseen toimii mahdollisen mainitun vastaloitsun lisäksi Lopeti loitsuimes. Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alla oleva henkilö itse.

Aivastustus! Loitsittu saa aivastuskohtauksen heti loitsun langettamisen jälkeen ja kohtaukset jatkuvat satunnaisesti jonkin aikaa.

Halkinaurus! Kutitusloitsu. Loitsun kohde alkaa hihittää ja hohottaa aivan hervottomasti. Hahmo saa loitsun langettamisenkin jälkeen satunnaisia hihityskohtauksia.

Hidustus! Hiljentää huomattasti liikkumista. Uhri joutuu tekemään kaiken erittäin hitaasti. Loitsu lieventyy muutaman minuutin jälkeen asteittain.

Kampitus! Vetää jalat alta, eli kaataa loitsun kohteen.

Kieppuos! Minne menetkin, joudut tekemään sen kieppuen ympäri - kuitenkin vain niin kauan, kuin loitsuja osoittaa sinua sauvallaan.

Liimaos! Liimaa toistensa välittömässä läheisyydessä (kiinni toisissaan tai vajaa metri väliä) olevat kaksi tai useamman ihmisen yhteen. Liimaoksella voi myös liimata tietyn kohdan kiinni johonkin, jolloin liimattavaa osaa kosketetaan sauvalla tai sanotaan liimattavan kohteen nimi. Esim. Liimaos ranne. Tällöin uhri liimautuisi ranteestaan kiinni johonkin.

Satutus! Satutusloitsua voisi verrata siihen, että henkilö huitaisee oikeaa suoraansa käyttäen vastustajaa, mutta ei jätä jälkiä uhriin. Loitsu horjuttaa uhria ja tämä saattaa jopa kaatuakin. Epämiellyttävä tunne jää jomottamaan samalla tavalla, kuin lyönnistäkin jäisi.

Tarantallegro! Heti loitsimisen jälkeen loitsittu alkaa tanssia ja hypähdellä holtittomasti hetken ajan. Loitsittu saattaa saada myöhemminkin yllättäviä tanssikohtauksia.

Änkytäs! Uhri alkaa änkyttää, eikä saa kunnolla sanottua mitään suoraan, ei estä loitsimasta, mutta ei voi purkaa itse. Vastaloitsu Lopeti loitsuimes.


Ryhmä 2

Loitsuihin toimii ainoastaan mainittu vastaloitsu. Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alla oleva henkilö itse.

Harhastus! Harhastus aiheuttaa harhakuvan yhdelle henkilölle kerrallaan. Hallusinaatio ei ole kuuluva eikä tuntuva. Loitsu purkautuu aina, kun kohde lakkaa pitämästä sitä oikeana (esim. horjahtaa tiiliseinää vasten, ja menekin sen läpi). Loitsijan täytyy loitsiessa kertoa kohteelle, mitä aikoo laittaa tämän näkemään.

Hiljustus! Vie äänen kokonaan (jos se osoitetaan normaalille äänelle), jolloin estää loitsimisen. Melutukseen käytettynä palauttaa äänen normaalille tasolle. Kesto noin viisi minuuttia. Ääni palautuu pikkuhiljaa takaisin.

Hurmostus! Aiheuttaa mielihyväntunteen ja saa ihmisen unohtamaan murheensa. Loitsun vaikutuksenalaisena hahmo tuntee olonsa kevyeksi ja huolettomaksi, mutta osaa kuitenkin toimia järkevästi - ainoastaan suurta ajatustyötä vaativat toiminnot saattavat olla vaikeita. Pitkään käytettynä heikentää älykkyyttä. Paheksuttu loitsu, laiton muuhun kuin itseensä käytettäessä. Ei vastaloitsua. (HUOM! Ei aiheuta epämääräisiä hihityskohtauksia).

Karkotaseet! Loitsun kohde joutuu heittämään kädessään olevat tavarat (särkyvät asiat voi laskea maahan hellävaraisesti) parin metrin päähän siihen suuntaan, mihin käsi luonnollisesti on menossa. Jos loitsun kohteen kädessä ei ole mitään, loitsu paiskaa loitsittavaa pari metriä taaksepäin.

Korjautumios parannus! Parantaa murtumat ja haavat. Murtao'os luusi-loitsun vastaloitsu.

Lopeti loitsuimes! Lopettaa yhdestä kohteesta kaikki ryhmän 1 ja 2 loitsut sekä loitsut, joiden vastaloitsuksi on mainittu Lopeti loitsuimes.

Melutus! Pakottaa huutamaan kaiken sanotun (jos se osoitetaan normaalille äänelle). Ei estä loitsimista. Vastaloitsu on Hiljustus. Myös Lopeti loitsuimes lopettaa Melutuksen vaikutuksen.

Torjuos! Torjuu yhden loitsun kerrallaan. Täytyy loitsia yhtä aikaa vastustajan loitsun kanssa. Ei voi tehdä etukäteen. Toimii kaikkiin muihin loitsuihin paitsi Avada Kedavraan.


Ryhmä 3

Yhteistä ryhmän loitsuille: Vaikutusaika pysyvä ilman vastaloitsua, jokaisen kohdalla mainittu erikseen vastaloitsu. Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alla oleva henkilö itse.

Muistaos! Unhoituta-loitsun vastaloitsu, palauttaa muistin ja muistikuvan loitsun langettamisesta. Jos Muistaos langetetaan henkilöön, joka ei ole unohdusloitsun alaisena, kohde menettää muistinsa viimeisen kymmenen minuutin osalta. Muistot tältä ajalta saa takaisin tietynlaisella liemellä.

Unhoituta! Unhoituta saa loitsun kohteen unohtamaan loitsijan haluamat asiat sekä Unhoituta-loitsun langettamisen. Loitsijan on kuitenkin keksittävä jotain kadotetun muistin tilalle. Ihmismuistilla on tipumus järkeistää pieniä epäloogisuuksia, joten loitsijan ei tarvitse keksiä kaikkia pieni yksityiskohtia. Jos loitsija kuitenkin laittaa jonkun unohtamaan pidemmän aikajakson tapahtumia, kohde saattaa alkaa epäillä jotain, koska pitkälle aikavälille on hankala keksiä uskottavaa ja tarpeeksi yksitysikohtaista peitetarinaa. Unhoitutan vastaloitsu on Muistaos, joka palauttaa muistin ja muistikuvan loitsun langettamisesta.