Opiston säännöt ovat varsin häälyvät, tarpeeton loitsiminen on kiellettyä, mutta opiskelutarkoituksena sellainen sallitaan. Tarpeettomasta tai asiattomasta loitsimisesta oppilaita voidaan kuitenkin erottaa, samoin, kuin asiattomasta tai vaarantavasta käytöksestä. Näillä syillä Rosier on lähettänyt enemmän, kuin yhden oppilaan kotiin.
Koska opiskelijat ovat vanhempaa ikäpolvea, ovat säännöt varsin kirjaamattomia, ja niiden tulkinta on paljon opettajasta kiinni. Opettajat ovat ehdottomia auktoriteetteja, joille vastaansanominen ei ole suotavaa. Ainakin vielä Macnairin aikana erotuksen koulusta sai hyvin helposti.
Hiljaisuus alkaa normaalisti klo. 22:00 jonka jälkeen liikkuminen on kiellettyä, ellei kyseessä ole jonkin oppiaineen jatkunut tunti. Tunneilta ei ole suotavaa myöhästyä ja erilaiset rangaistukset ovat varsin opettajakohtaisia ja käydään tavallisesti läpi aina kurssien alussa.
Opettajia puhutellaan lehtoreina ja henkilökuntaa emäntinä tai valvojana, rehtoria ja vararehtoria heidän tittelinsä mukaan. Vierailevia opettajia tai yhä Ministeriöllä työskenteleviä opettajia voidaan nimittää myös auroriksi/heidän ammattinimikkeensä mukaan.