Sääntöjen tapaan myös loitsut on suurinpiirtein yhtäläistetty peleihin. Yleisesti ottaen HPlarpeissa ei käytetä muita "aseita" kuin loitsuja. Loitsujen määrä ja loitsut saattavat vaihdella pelikohtaisesti, mutta muutokset päivitetään aina sivuille. Loitsut kuuluvat HP-larpeille Kaparin suomennoksia ja J.K Rowlingin ajatusta lukuunottamatta, ja niiden käyttöön tulee kysyä lupaa Ilonalta tai Helmi-Elisalta.
Loitsut:
Jokaisen hahmon mukana tulee lista, mitä loitsuja tämä osaa eli voi käyttää pelin aikana. Jos et ymmärrä jonkun loitsun käyttötarkoitusta, tai kuinka siihen pitäisi reagoida, kysy mielellään ennen peliä, ettei pelissä sitten tule epäselvyyksiä.
Säännöissä on selitetty loitsujen käytännön käytöstä, mutta hieman lisää vielä vaikutuksesta: Loitsut on jaettu kuuteen ryhmään, ryhmiin 1, 2, 3, 4, 5 ja kotitontutjen loitsut. Jos hahmoprofiilissasi lukee vaikkapa, että pystyy käyttämään kaikki ryhmän 1 ja 2 loitsuja, ja lisäksi Karkotaseet, niin hahmosi voi käyttää kaikkia ykkösellä ja kakkosella merkittyjä loitsuja ja lisäksi yhtä kolmannen ryhmän loitsua, joka on siis tämä nimenomainen Karkotaseet.
Jotkut hahmot osaavat vastustaa joitain loitsuja (esim. Komennu-kirousta), jolloin loitsija ja loitsittava pelaavat kivi-paperi-sakset. Jos loitsija voittaa, loitsittava joutuu loitsun alaiseksi ja vastaavasti, jos loitsittava voittaa, loitsu ei vaikuta häneen. (Tietenkin saa teeskennellä, että loitsu vaikuttaa.) Tällaisia loitsuja saa yrittää kolmesti, mutta sen jälkeen uhri pääsee pakoon.
Loitsuja langetettaessa kahden loitsun välillä tulee aina pitää tauko, jonka aikana lasketaan rauhallisesti kahteen.
Animagia:
Pelissä olevat animaagit:
Minerva McGarmiwa - kissa
Alastor Vauhkomieli - lumikko
Jos näillä animaageilla siis on kaulassaan tai muuten näkyvällä paikalla valkea huivi, he eivät ole ihmishahmossaan, vaan mainittuna eläimenä. Tällöin, jos he hiippailevat jossain, kiinnität heihin melko vähän huomiota, koska todennäköisesti et välitä, mitä joku eläin tekee. Rohkelikkotuvan oppilaat tunnistavat McGarmiwan animaagihahmon.
Animagiaa ei voi purkaa ulkopuolisen loitsijan loitsuilla, vaan animaagin täytyy itse purkaa hahmonsa. Animagiaa varten ei tarvitse loitsua eikä taikasauvaa. Kun animaagi palaa eläinhahmostaan, hänen täytyy laskea rauhallisesti kahteen, ennen kuin pystyy taas loitsimaan uudelleen. Eläinhahmossa olevaan animaagiin langetetut loitsut toimivat, kuten loitsut toimisivat tavalliseen ihmiseen.
RYHMÄ 1
Yhteistä ryhmän loitsuille: Jokaiseen toimii mahdollisen mainitun vastaloitsun lisäksi Lopeti loitsuimes. Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alla oleva henkilö itse.
Aivastustus! 1 Loitsittu saa aivastuskohtauksen heti loitsun langettamisen jälkeen ja kohtaukset jatkuvat satunnaisesti jonkin aikaa.
Hidustus! 1 Hiljentää huomattasti liikkumista. Uhri joutuu tekemään kaiken erittäin hitaasti noin viiden minuutin ajan.
Kieppuos! 1 Minne menetkin, joudut tekemään sen kieppuen ympäri. Kesto noin 5 minuuttia.
Liimaos! 1 Liimaa toistensa välittömässä läheisyydessä (kiinni toisissaan tai vajaa metri väliä) olevat kaksi tai useamman ihmisen yhteen. Liimaoksella voi myös liimata tietyn kohdan kiinni johonkin, jolloin liimattavaa osaa kosketetaan sauvalla tai sanotaan liimattavan kohteen nimi. Esim. Liimaos ranne. Tällöin uhri liimautuisi ranteestaan kiinni johonkin.
Änkytäs! 1 Uhri alkaa änkyttää, eikä saa kunnolla sanottua mitään suoraan, ei estä loitsimasta, mutta ei voi purkaa itse. Kesto n. 5 minuuttia.
RYHMÄ 2
Yhteistä ryhmän loitsuille: Jokaiseen loitsuun toimii mahdollisen mainitun vastaloitsun lisäksi Lopeti loitsuimes. Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alla oleva henkilö itse.
Fenkoli! 2 Sitoo katkenneen tai murtuneen luun väliaikaisesti. Eli, jos joku hahmoista loukkaantuu pelin aikana, hän pystyy nilkuttamisen sijasta kävellemään ja toimimaan tämän loitsun avulla, kunnes pääsee jonkun sellaisen hahmon luo, joka pystyy korjaamaan vaivan kokonaan. Fenkoli myös parantaa pienet haavat ja ruhjeet pysyvästi.
Halkinaurus! 2 Kutitusloitsu. Loitsun kohde alkaa hihittää ja hohottaa aivan hervottomasti. Hahmo saa loitsun langettamisenkin jälkeen satunnaisia hihityskohtauksia.
Kampitus! 2 Vetää jalat alta, eli kaataa loitsun kohteen.
Satutus! 2 Satutusloitsu vastaa voimakasta oikeaa suoraa mutta ei jätä jälkiä uhriin. Loitsu paiskaa uhria taaksepäin muutaman metrin, ja kipu jää runsaaksi viideksi minuutiksi.
Tarantallegro! 2 Heti loitsimisen jälkeen loitsittu alkaa tanssia ja hypähdellä holtittomasti hetken ajan. Loitsittu saattaa saada myöhemminkin yllättäviä tanssikohtauksia.
RYHMÄ 3
Yhteistä ryhmän loitsuille: Vaikutusaika n. 15min (jos vaikutus ei ole pysyvä ilman vastaloitsua), lopeti loitsuimes ei toimi näihin loitsuihin, vaan ne vaativat oman vastaloitsunsa (ellei lopeti loitsuimes oli mainittu vastaloitsuksi). Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alaisena oleva henkilö itse.
Harhastus! 3 Harhastus aiheuttaa harhakuvan yhdelle henkilölle kerrallaan. Hallusinaatio ei ole kuuluva eikä tuntuva. Loitsu purkautuu aina, kun kohde lakkaa pitämästä sitä oikeana (esim. horjahtaa tiiliseinää vasten, ja meneekin sen läpi). Loitsijan täytyy loitsiessa kertoa kohteelle, mitä aikoo laittaa tämän näkemään.
Herpaannu! 3 Tajuttoman herätys, eli Tainnutun vastaloitsu.
Hiljustus! 3 Vie äänen kokonaan (jos se osoitetaan normaalille äänelle), jolloin estää loitsimisen. Melutukseen käytettynä palauttaa äänen normaalille tasolle. Vastaloitsu Melutus. Myös Lopeti loitsuimes lopettaa loitsun vaikutuksen.
Kangistumis tyystilys! 3 Kokovartalolukko. Loitsun kohteen kädet puristuvat tiukasti kylkiä vasten, eikä loitsittu kykene liikkumaan tai puhumaan. Kohde saattaa myös kaatua. Vastaloitsu on Lopeti loitsuimes.
Karkotaseet! 3 Loitsun kohde joutuu heittämään kädessään olevat tavarat (särkyvät asiat voi laskea maahan hellävaraisesti) parin metrin päähän siihen suuntaan, mihin käsi luonnollisesti on menossa. Jos loitsun kohteen kädessä ei ole mitään, loitsu paiskaa loitsittavaa pari metriä taaksepäin.
Liikkumitor kuolitus! 3 Jalanlukitusloitsu. Loitsun kohde ei voi liikuttaa jalkojaan, eikä näin ollen kävelemään. Eteneminen hankalasti pomppimalla on mahdollista. Lopeti loitsuimes purkaa loitsun. Loitsu ei estä puhumasta.
Liikutis ruumis! 3 Silloin kun loitsun kohde on kykenemätön liikkumaan (eli yleensä joko tainnutettu, kangistettu tai kuollut) liikutis ruumis liikuttaa kohteen sinne, minne loitsija sauvallaan osoittaa. Kangistumis tyystilys tai Tainnutu eivät purkaannu Liikutis ruumiin käytöstä. Ulkopuoliset eivät voi purkaa liikutis ruumista. Loitsu loppuu Lopeti loitsuimes-loitsulla.
Jos loitsun kohde ei ole kangistettu tai tajuton tai kuollut, loitsu paiskaa kohdetta taaksepäin samalla voimalla kuin voimakas potku vatsaan.
Lopeti loitsuimes! 3 Lopettaa yhdestä kohteesta kaikki ryhmän 1 ja 2 loitsut sekä loitsut, joiden vastaloitsuksi on mainittu Lopeti loitsuimes.
Melutus! 3 Pakottaa huutamaan kaiken sanotun (jos se osoitetaan normaalille äänelle). Ei estä loitsimista. Vastaloitsu on Hiljustus. Myös Lopeti loitsuimes lopettaa Melutuksen vaikutuksen.
Näkymättömyystys! Esine 3 Näkymättömyysloitsu. Tekee kohteesta näkymättömän. Viesteihin kirjoitetaan INV(tulee englanninkielen sanasta invisible - näkymätön). Kun viesti muutetaan näkyväksi, INV vedetään yli. Jos esineestä tehdään näkymätön, siihen kiinnitetään lappu, jossa lukee INV. Nämä esineet voi löytää esim. kompastumalla niihin, tai jos joku on kertonut tarkan sijainnin niin käsin ilmaa haromalla.
Pattiajos! 3 Pattiajos aiheuttaa kivuliaita patteja sinne, minne osuu. Loitsijan on hyvä tarkentaa loitsitulle, mihin patteja tulee, esim. "Pattiajos jalat!" Vastaloitsu on Lopeti loitsuimes.
Tainnutu! 3 Saa loitsun kohteen menettämään tajuntansa. Tajuttomuus kestää 15 minuuttia tai siihen asti, että joku purkaa sen vastaloitsulla Herpaannu. Tainnutettu henkilö kaatuu maahan mielivaltaiseen asentoon. Tainnutuja ei saa loitsia samaan kohteeseen montaa kertaa peräkkäin, sillä useimmista ei ole mukavaa viettää koko peliään tainnutettuna jossain nurkassa.
Torjuos! 3 Torjuu yhden loitsun kerrallaan ryhmistä 1-4. Täytyy loitsia yhtä aikaa vastustajan loitsun kanssa. Ei voi tehdä etukäteen.
Varhenna loitsus! 3 Varhenna loitsus loitsitaan taikasauvaan, jolloin paljastuu (sauvaa käyttänyt henkilö kertoo) viisi edellistä loitsua, jotka sauvalla on loitsittu. Sauvaan ei saa koskea silloin kun Varhenna loitsus langetetaan siihen.
RYHMÄ 4
Yhteistä ryhmän loitsuille: Vaikutusaika n. 20min (siis, jos vaikutus ei ole pysyvä ilman vastaloitsua), Lopeti loitsuimes ei toimi näihin loitsuihin, vaatii oman vastaloitsunsa. Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alaisena oleva henkilö itse.
Kilpeytys! 4 Luo lyhytaikaisen kilven, joka suojaa taikasauvan osoittamalta suunnalta tulevan yhden loitsun. Kilven takaa ei voi loitsia.
Korjautumios parannus! 4 Parantaa murtumat ja haavat. Murtaos luusi-loitsun vastaloitsu.
Muistaos! 4 Unhoituta-loitsun vastaloitsu, palauttaa muistin ja muistikuvan loitsun langettamisesta. Jos Muistaos langetetaan henkilöön, joka ei ole unohdusloitsun alaisena, kohde menettää muistinsa viimeisen kymmenen minuutin osalta. Muistot tältä ajalta saa takaisin ainoastaan tietynlaisella liemellä.
Näkymättömyystys! ihminen 4 Näkymättömyysloitsu tekee henkilöstä näkymättömän. Näkymättömyyden merkki on käsi nostettuna kämmen auki kasvojen viereen.
Näkymätön henkilö ei voi loitsia muita loitsuja, kuin Näkyvilliumin ja senkin vain itseensä. Tämän jälkeen pitää laskea kahteen mielessään (koht. rauhallisesti, niin ei tule tappeluita aiheesta) ja sen jälkeen voi taas loitsia. Näkymättömyysviitan vaikutuksesta näkymätön henkilö voi loitsia viitan alta.
Jos kohde on näkymättömänä rajatussa tilassa, kuten käytävässä tai huoneen nurkassa, ja pitää selvää ääntä (askeleet, soran rapina, yskintä. Hengitystä ei lasketa.) ja useampi (eli vähintään kaksi) henkilö heittää saman loitsun äänen suuntaan, kohde joutuu loitsun alaiseksi.
Näkyvillium! 4. Tekee näkymättömän näkyväksi. Koskee näkymättömyysviittoja, näkymättömiä ihmisiä, esineitä jne. Jos langetetaan ihmiseen, kohde on heti vapaa loitsimaan. Jos loitsija loitsii sen itseensä, hän joutuu laskemaan kahteen ennen kuin voi loitsia uudestaan mitään.
Unhoituta! 4 Unhoituta saa loitsun kohteen unohtamaan loitsijan haluamat asiat sekä Unhoituta-loitsun langettamisen. Loitsijan on kuitenkin keksittävä jotain kadotetun muistin tilalle. Ihmismuistilla on tipumus järkeistää pieniä epäloogisuuksia, joten loitsijan ei tarvitse keksiä kaikkia pieniä yksityiskohtia. Jos loitsija kuitenkin laittaa jonkun unohtamaan pidemmän aikajakson tapahtumia, kohde saattaa alkaa epäillä jotain, koska pitkälle aikavälille on hankala keksiä uskottavaa ja tarpeeksi yksitysikohtaista peitetarinaa. Unhoitutan vastaloitsu on Muistaos, joka palauttaa muistin ja muistikuvan loitsun langettamisesta.
RYHMÄ 5
Yhteistä ryhmän loitsuille: Vaikutusaika pysyvä ilman vastaloitsua, jokaisen kohdalla mainittu erikseen vastaloitsu. Henkilöön kohdistettuja loitsuja ei voi purkaa loitsun alaisena oleva henkilö itse.
Avada kedavra! 5 Anteeksiantamaton kirous. Tappoloitsua vastaan ei voi taistella. Kohteen tulee olla kuitenkin neljän metrin säteellä loitsijasta. Vastakirousta ei ole, loitsua ei voi torjua millään toisella loitsulla.
Kerto'os totuus! 5 Totuusloitsu, joka pakottaa kertomaan yhden asian per loitsu. Totuusloitsuja saa tehdä korkeintaan viisi peräkkäin ja sen jälkeen tulee pitää viiden minuutin tauko. kerto'os totuus on erittäin arveluttava loitsu ja on moraalisesti väärin langettaa se kehenkään.
Kidutu! 5 Anteeksiantamaton kirous. Kidutus kestää niin kauan kuin loitsija osoittaa uhria sauvallaan. Se lievästi lamaannuttaa pelaajan kidutuksen jälkeenkin, ja lamaannus kestää pari minuuttia. Kidutulla on samanlainen vaikutus kuin fyysisellä kiduttamisella, mutta ilman näkyviä vammoja. Loitsun kohde joutuu välittömästi käsittämättömien tuskien valtaan, huutaa, kiemurtelee ym. Loitsun jälkeen uhri on lamaantunut ja mieleltään jonkin verran sekaisin.
Komennu! 5 Anteeksiantamaton kirous. Pakottaa uhrin toimimaan loitsijan käskyjen mukaan. Joillain hahmoilla on profiilissaan merkintä että voivat vastustaa tätä loitsua, jolloin pelataan kivi-paperi-sakset. Jos loitsija voittaa, kohde joutuu loitsun alaiseksi. Jos kohde voittaa, loitsu ei vaikuta. Komennuskirouksen jälkeen uhri on yleensä sekava, eikä tajua heti olleensa komennuskirouksen alaisena. Komennuskirouksen alaisena oleva henkilö on poissaoleva ja kokee hyvänolontunnetta. Loitsu kestää niin kauan kuin annettu tehtävä on suoritettu tai loitsittu on yrittänyt suorittaa sen parhaansa mukaan.
Murtaos Luusi! 5 Luunmurtoloitsu. Murtaa joko yksittäisen luun (esim. sormen) tai vaikkapa jalkoihin osoitettuna jalkaluut. Tuskallinen, kipu pysyy kunnes luu korjataan. Murtunutta raajaa ei pysty käyttämään. Kalloon osoitettuna välittömästi tappava. Vastaloitsu Korjautumios Parannus, joka ei toimi kalloon suunnatuissa loitsuissa. Tähtäyksen täytyy olla selvä (Loitsija tarkentaa loitsitulle, minkä luun mursi. Mielellään sauvalla kosketetaan murrettavaa raajaa, tai vaikka sanomalla loitsun jälkeen murrettavan kohdan nimi).
KOTITONTTUJEN LOITSUT
Yhteistä ryhmän loitsuille: Vain kotitontut voivat tehdä seuraavat loitsut.
Suojaus! Luo kotitontun tai kotitontun ja loitsun kohteen ympärille suojaavan kuvun, jonka läpi eivät pääse loitsut, esineet eivätkä ihmiset (eivätkä muut kotitontut). Jos joku yrittää väkivalloin tulle kuvun läpi loitsijan kimppuun, lennähtää hyökkääjä taaksepäin kuin voimakkaan iskun saaneena. Kupu kestää kunnes kotitonttu purkaa sen. Kuvun sisältä voi lähteä pois.