HP#20 – Kesäkauden avajaiset
Proppaus
Kyseessä on siis todella velhojen Kesäkauden avajaiset, joka tarkoittaa sitä, että ihan niitä raskaimpia tanssiaispukuja ei tarvitse kaivaa esille (ellei se toki ole hahmonne mukaista). Valitettavasti emme peliteksinistä syistä pääse käyskentelemään kauniin Malfoy Manorin puistoon, joten ulkoviittoja ei tarvita. Haettava ulkonäkö on siis jotain juhlavaa ja velhomaista.
Naiset:
Pitkät iltapuvut sopivat tilanteeseen hyvin, vanhojentanssipuvut myös. Tärkeintä on se, että helma ei ole lyhyt eikä kapea.
Miehet:
Avokaapu tai umpikaapu, viittakin menee, lähinnä toivottavaa on, että kukaan ei tule paikalle tummassa puvussa tai muuten suoran jästivaatetukseen viittaavassa asusteessa.
Debytantit:
Riippumatta hahmonne sukupulesta jokaisella debytantilla tulee olla valkoinen puoliviitta (ts. lantiolle ulottuva viitta, joka peittää vähintään selän). Näissä viitoissa saa olla koristeitakin helmoissa, mutta niiden on oltava valkoisia. Muuten debytanttien pukeutuminen menee hahmon sukupuolen mukaan.
TÄRKEÄÄ! Pelaamme paikassa, jossa on satavuotta vanha parketti, joten kovapohjaiset kengät on aivan ehdottomasti kieltolistalla, ellei joku koe tarpeelliseksi korvata parketin uusimista. Ja kyllä, me tarkistamme kengät ennen pelin alkua.