HP#20 – Kesäkauden avajaiset
Normal;Default Paragraph Font;postbody1;
Goldsteinin sukuhistoria
Goldsteinit ovat aina olleet kauppiassuku. Se ei tietenkään vanhoina aikoina oikeuttanut kuulumista seurapiiriin, mutta kukaan suvun jäsen ei tuntunut juuri välittävän. Älykkäänä ja vakavaraisena tiedetyt Goldsteinit ovat tehneet kauppaa kaikkein arvostetuimpien sukujen kanssa niin kauan kuin jaksavat muistaa. Pitääkseen mahdollisimman hyvät kauppasuhteet yllä jokaiseen suuntaan, Goldsteinit ovat vaalineet puhdasverisyyttä sitä kuitenkaan korostamatta.
Goldsteinit ovat myös kautta historian pysyneet puolueettomina niin kauan, kun ovat saaneet pyörittää bisnestään rauhassa. Jos maailman tilanne on alkanut näyttää kaupan kannalta huonolta, he ovat reagoineet mahdollisimman näkymättömästi mutta voimakkaasti, ja usein saaneetkin aikaan muutoksen toivomallaan alalla. Goldsteinit ovatkin olleet näkymätön voima jo hyvinkin pitkään, välillä eri sukunimen alla. Ensimmäinen Goldstein, josta mainitaan jotakin ulkopuolisissa lähteissä – muutenkin kuin kauppakirjoissa, oli Marilyn Goldstein, joka oli naimissa Stephen Goldsteinin kanssa.
Marilyn Goldstein 1452 – 1477
Marilyn aiheutti suvulle enemmän vahinkoa kuin kukaan ennen häntä. Temperamentikas ja voimakastahtoinen tyttö meni viisitoistavuotiaana naimisiin itseään kymmenen vuotta vanhemman Stephenin kanssa. Avioliiton katsottiin olevan varsin sopiva ja sen toivottiin rauhoittavan villiä tyttöä – turhaan. Stephenillä oli silloin suvun seuraavan päämiehen asemassa jo paljon valtaa liikeasioihin, ja Marilyn sotki niitä parhaan taitonsa mukaan. Tämän lisäksi Marilyn tuhlasi rahaa enemmän kuin muu säästäväisyyteen taipuva suku yhteensä.
Marilyn esitteli mielipiteitään julkisesti kovaan ääneen, vaatien naisille enemmän oikeuksia ja esittäen muutenkin varsin epäsopivia toivomuksia. Hän vahingoitti Goldsteinien mainetta myös loitsimalla sinänsä harmittomia kirouksia useisiin arvokkaiden ja tärkeiden sukujen päämiehiin, joiden katsoi seisovan edistyksen tiellä. Marilyn Goldstein oli usein aiheena monissa paheksuvissa lehtiartikkeleissa ja Goldsteinien kauppakumppanit alkoivat sanoa sopimuksiaan irti.
Suku hankkiutui Marilynistä eroon 1477, mikä riitti palauttamaan kauppasuhteet ennalleen.
Stephen Goldstein 1442 – 1513
Stephen meni uudelleen naimisiin Marilynin kuoleman jälkeen, ja hänen uusi vaimonsa oli huomattavasti parempi valinta. Lisa Goldstein oli hiljainen ja jäi tyytyväisesti hoitamaan sekä kahta omaa lastaan että Marilynille syntynyttä poikaa Stephenin pyrkiessä nostamaan suvun arvostusta saadakseen oman maineensa takaisin. Hiljalleen hän onnistuikin siinä, ja Goldsteinien suku nousi kuin feeniksi tuhkasta.
Stephen ei uskaltanut jättää perintöään ja suvun päämiehen asemaa Marilynin pojalle, vaan siirsi vastuun nuorimmaisena syntyneellä George Goldsteinille, joka osoitti jo varhain perineensä sekä isänsä liikevaiston että äitinsä rauhallisuuden. Tämä päätös kuitenkin aiheutti useita riitoja ensimmäisenä syntyneen Anthony Goldsteinin ja hänen isänsä välille. Riidat saatiin kuitenkin soviteltua, mutta kun Anthony sai selville äitinsä kohtalon hän katosi eräänä iltana ilman varoitusta.
Goldsteinit säilyttivät asemansa, jonka Stephen oli saavuttanut, eikä pelko siitä, mitä Anthony suunnitteli, mitenkään lannistanut heitä. Suku vajosi takaisin näkymättömyyteen ja eli tyytyväisenä aina vuoteen 1729 asti.
1729 ja vääryyksien korjaus
1729 Anthonyn jälkeläiset saapuivat vaatimaan suvun päämiehen roolia Sam Goldsteinille. Riidat repivät suvun lopullisesti kahtia, eivätkä ne olisi loppuneet ilman suvun silloisen päämiehen Roger Goldsteinin murhaa. Hänen poikansa olivat kaikki vielä aivan liian nuoria ottaakseen suvun hallintaansa, ja niinpä valta lankesi Sam Goldsteinille. Anthonyn jälkeläiset katsoivat vääryyden nyt tulleen korjatuksi ja olettivat voivansa elää rauhassa suvun muiden jäsenten kanssa. Kaikenlaiset pienet kiusat kuitenkin johtivat lopulta sopimukseen, että suvun päämies olisi vuorotellen kummankin sukuhaaran edustaja. Lopullisesti riidat sovittiin vasta 1980.
Osoituksena riitojen sopimisesta Roger Goldstein, Stephenin ja Lisan puoleisen suvun poika antoi omalle pojalleen nimeksi Anthony. Molemmat sukuhaarat hyväksyivät tämän, ja koska Rogerin vaimo oli kaukaista sukua Marilynille, katsottiin, että suku voisi jälleen jatkaa yhtenäisenä ilman päämiehen vuorottelua.
Suvun sisäiset riidat pidettiin näkymättöminä, ja toisin kuin Marilynin takia, eivät Goldsteinit menettäneet yhtäkään kauppaa.