HP#20 – Kesäkauden avajaiset

Dumbledore – a history of one peculiar family



Abankus ja uusi suku

Abankus 1283-1333

vaimon synnyin- ja kuolinvuosista ei tietoa

Dumbledoren suvun “perusti” vuonna 1327 muuan Abankus, jonka alkuperäinen sukunimi on täydellinen arvoitus. Sen verran tämän mysteerin verhoa on saatu raotettua, että on voitu päätellä kyseessä Abankusin perheen olleen jokin varsin mahtava ja vaikutusvaltainen (tämä on saatu selville herran päiväkirjamerkinnöistä, joissa kritisoidaan varsin ankarin sanankääntein hänen entisen sukunsa periaatteita ja seurapiiritapoja). Perhe oli hyljännyt hänet täytenä seinähulluna sekopäänä, joten mies otti itselleen uuden nimen, jonka voimin uskoi vielä valloittavansa maailman. Abankusin uusi nimi oli Doubledoor, mutta lukuisten väärinkäsitysten ja hankalien selvittelyjen jälkeen hän jätti nimen, käytännön syistä, lopullisesti muotoon Dumbledore.

Maailmaa hän ei yllättäen onnistunut valloittamaan, mutta erään 16-vuotiaan neitokaisen sydämen kyllä. Tytön syntyperästä ei ole tietoa, huhujen mukaan hän saattoi olla jopa jästi, ja hän karkasi kotoa mennäkseen naimisiin tämän omituisen, itseään yli kaksikymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa. Abankus ja hänen nuorikkonsa, josta Abankus on käyttänyt päiväkirjansa sivuilla ainakin viittätoista eri nimeä, saivat vuonna 1328 ainoan lapsensa, pojan, jolle annettiin nimeksi Kaukoputki. Nämä ensimmäiset Dumbledoret asuivat Walesissa suurella maatilalla, joka oli niihin aikoihin ollut jo muutamia vuosia autio ja käyttökelvoton. Miten Abankus oikein elätti perheensä, ei vieläkään tiedetä eikä sitä luultavasti koskaan saadakaan selville.

Abankus surmasi itsensä 3. 3. 1333 hyppäämällä katolta, sillä hän ei omaisilleen jättämänsä viestin mukaan voinut sietää niin montaa kolmosta yhdessä päivämäärässä. Mies oli täyttänyt juuri edellisenä päivänä 50 vuotta.
Sekä Abankusin omaperäisyys että vapaamielinen asenne löivät leimansa tuleviin sukupolviin ja niitä voikin sanoa eräänlaisiksi Dumbledoren suvun tavaramerkeiksi. Suvusta on tullut monia taiteilijoita ja tieteilijöitä, ja rakkausavioliitot ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus.

Kaukoputki – isänsä poika

Kaukoputki 1328-1396/1543

Silke 1324-1385

Vuonna 1347 Abankusin leski meni naimisiin venäläisen kauppiaan kanssa lähtien tämän mukana pois Britanniasta ja 19-vuotias Kaukoputki muutti Lontoon reunamille. Sen jälkeen Dumbledoret ovat lähes poikkeuksetta eläneet Lontoossa.
Kulutettuaan kaiken sen vähäisen perinnön, jonka isä jätti, Kaukoputki päätti alkaa keksijäksi. Aivan kuten isänsäkin, Kaukoputki oli hieman suuruudenhullu taivaanrannanmaalari, jolla ei ollut yhtäkään käyttökelpoista ideaa eikä hän siis niin ollen koskaan saanut mitään aikaiseksi. Parissa vuodessa hän antoi periksi ja luopui keksijän hommista ryhtyen kuvanveistäjäksi. Tällä alalla hän osoittautui varsin lahjakkaaksi ja hän saavutti nopeasti maineen loistavana ja omaperäisenä taiteilijana, jonka näkemykset tosin olivat joskus melko käsittämättömiä.

Vuonna 1354 Kaukoputki tapasi juuri maahan tulleen, itseään pari vuotta vanhemman saksalaisnaisen, Silke Schröderin, jonka aviomies oli menehtynyt matkalla juututtuaan kohtalokkaasti hormiverkostoihin. Nainen ei puhunut englantia noin kymmentä sanaa enempää eikä Kaukoputki osannut saksaa edes sen vertaa.
Siitä huolimatta kolmen viikon kuluttua tapaamisesta Kaukoputki ja Silke vihittiin. He saivat kaksi lasta, pojan ja tytön, jotka ristittiin Malcolmiksi ja Zeraksi.

Sitten kului monta vuotta ilman sen kummempia kuvioita, sillä Malcolm ja Zera olivat varsin tavanomaisia lapsia ja he rauhoittivat normaaliudellaan Kaukoputkeakin hieman.

Perhe kohtasi ensimmäisen tragedian vuonna 1385, kun Silke menehtyi keuhkokuumeeseen, jonka oli saanut ollessaan mallina aviomiehelleen.Kaukoputki oli halunnut muovata marmorista paleltuneen ihmisen, joten saadakseen mallilleen mahdollisimman autenttisen asennon, hän oli pyytänyt Silkeä viettämään yhden lokakuisen yön ulkona. Silke oli suostunut tähän ja Kaukoputken veistoksesta tuli hänen arvostetuin ja ihailluin työnsä juuri aitouden ja vakuuttavuuden vuoksi.

Silken kuoleman jälkeen Kaukoputki lopetti kuvanveiston ja kaiken kanssakäymisen muun maailman kanssa. Edelleen kotona asuva Zera huolehti erakoituneesta isästään yhdentoista vuoden ajan. Kaukoputken kuolinvuoden kanssa on ollut paljon epäselvyyksiä. Vanhempien lähteiden mukaan hän poistui tästä maailmasta vuonna 1396, noin sataviisikymmentä vuotta nuoremmat muistiinpanot taas kertovat Kaukoputken kuolleen vasta vuonna 1543. Syy tähän omituisuuteen selviää myöhemmin, sitten kun on tähän ristiriitaan johtaneen tapauksen aika.
Aiempi kuolinvuosi merkittiin muistiin, vaikkei Kaukoputki silloin varsinaisesti kuollutkaan. Hän erehtyi luulemaan komeroa ulko-oveksi, astui sisään, ja katosi. Komeroon suoritettiin kyllä useita etsintäretkiä, mutta ne tyssäsivät varsin nopeasti takaseinän tullessa vastaan.

Malcolm ja Zera, harvinaisen normaali sukupolvi

Malcolm 1356-1408
Zera 1359-1442

Ludivine 1361-1392

Zeran elämässä ei ole paljonkaan kertomista, sillä hän ei ollut mitenkään erityisemmin miesten suosiossa ja hän jäikin vanhaksipiiaksi vanhempiensa taloon. Ainoa mainitsemisen arvoinen seikka on se, että hän kehitti elämänsä aikana uuden tavan neuloa villasukan kantapää. Tämän vahvistetun neuloksen ansiosta kantapää kestää paljon kauemmin kuin perinteiseen tyyliin tehty. Tämä tietotaito oli aluksi vain perheen etuoikeus, mutta vanhoilla päivillään Zera patentoi keksintönsä, jolloin siitä tuli erittäin suosittu tapa kutoa villasukkia.

Malcolm myöskin eli erittäin tavanomaisen elämän, sillä hänkään ei ollut perinyt mitään Dumbledoren suvulle niin kovin ominaisia omituisuuksia. Hän oli lapsesta asti osoittanut suurta kiinnostusta tieteitä kohtaan, joten hän opiskeli lääkäriksi tienaten tällä ammatilla sievoisen omaisuuden. Vuonna 1383 hän otti vaimokseen puoliverisen Ludivine Trimierin, jonka hän oli tuntenut lapsuudestaan asti. Pariskunta yritti saada perheenlisäystä pitkään ja tuloksetta. 1392, kun toivosta oli jo luovuttu, Ludivine tuli viimein raskaaksi. Hän synnytti identtiset kaksospojat, mutta menehtyi itse synnytyksessä.

Malcolm siis jäi leskeksi huolehtimaan yksin pojistaan, joita piti vaimonsa kuoleman syynä. Malcolm oli ankara ja anteeksiantamaton isä, joka pyrki kostamaan lapsilleen vaimonsa menetyksen niin usein kuin vain pystyi.
Malcolm sai surmansa 1408 ratsastusonnettomuudessa ollessaan ratsastamassa poikiensa kanssa erään ystävänsä maaseutukartanon mailla. Kaksosten todistuksen mukaan hevonen pillastui liian uteliaan ketun tultua sen jalkoihin, Malcolm putosi ratsunsa selästä ja löi päänsä terävään kiveen kuollen välittömästi.

Agathon ja Azhemin – kaikkien aikojen parivaljakko

Agathon 1392-1459
Azhemin 1392-1460
Drisana ?-1465

Kaksosten isä Malcolm Dumbledore oli katkera mies, joka vihasi lapsiaan menetettyään näiden syntymän vuoksi rakkaan vaimonsa. Agathon ja Azhemin varttuivat kodissa, jossa saivat alituiseen kuulla olevansa inhottuja ja halveksittuja murhaajia, joita ilman ihana Ludivine olisi voinut elää vielä monta vuotta. Isä kuitenkin potkaisi tyhjää poikien ollessa kuudentoista, joten he siis vapautuivat tyrannin ikeen alta juuri villeimmän nuoruutensa kynnyksellä. Heidän huoltajuutensa siirtyi heidän ikineitsyt-tädilleen Zeralle, joka ei jaksanut olla kovinkaan kiinnostunut veljensä jälkikasvun tekemisistä, joten Agathon ja Azhemin olivat käytännöllisesti katsoen omillaan.

Saavutettuaan täysi-ikäisyyden veljekset myivät kaiken perimänsä irtaimiston, antoivat rahoista kohtuullisen osan Zeralle kiitokseksi tämän löyhästä huolenpidosta ja lähtivät kiertämään maailmaa. He palasivat takaisin Englantiin viidentoista vuoden kuluttua mukanaan ainakin kolminkertainen rahamäärä, Azheminin intialainen vaimo Drisana, sekä kolme lasta.
Ilkeät kielet puhuivat, etteivät kaikki kolme varmastikaan olleet Azheminin lapsia vaan että hänen veljellään olisi myös ollut sormensa pelissä. Tätä ei kuitenkaan voitu todistaa mitenkään, ei edes lasten piirteitä tulkitsemalla.

Veljesten tiet eivät eronneet edes tässä vaiheessa. Agathon muutti veljensä perheen kanssa yhteen Lontoon hienoimmista kaupunkiasunnoista ja ilkeämielisille juoruilijoillehan siitä riitti juttua. Näiden kuuden elämä oli kuin ruusuilla tanssia, mitä nyt lapset onnistuivat koko ajan hankkiutumaan jonkinlaisiin vaikeuksiin. Agathon ja Azhemin eivät tehneet päivääkään töitä, mutta silti heidän omaisuutensa ei tuntunut hupenevan mihinkään.
Vuonna 1452 Agathon jätti veljensä ja tämän perheen lähtien taas maailmalle. Hän kirjoitti Azheminille kirjeen aina puolen vuoden välein, kunnes kirjeet sitten vuonna 1459 loppuivat. Azhemin suri veljensä kuolemaa vuoden ja päätti sitten päivänsä hirttäytymällä makuuhuoneessaan. Ironiseksi tilanteen tekee se, ettei Azhemin surrut nuorimman tyttärensä monta vuotta aiemmin sattunutta kuolemaa läheskään niin paljon, ja tietysti kaikkien mielestä tämä kertoi Azhemin tienneen kuopuksensa Agathonin lapseksi.

Veljesten omaisuuden alkuperä on selvinnyt vasta vuosikymmeniä myöhemmin, kun sukusalaisuutena kulkenut Azheminin jäähyväiskirje lopulta päätyi yleiseen tietoon. Kirjeessä hän kertoi vaimolleen toimineensa isänsä kuolemasta asti veljensä kanssa palkkamurhaajina. Kaksoset olivat päätyneet tähän uravalintaan surmattuaan vihatun isänsä lyömällä tätä terävällä kivellä päähän eräällä syyskuisella ratsastusretkellä.

Azheminin (ja kenties myös Agathonin) jälkikasvu

Tristella 1415-1483
Estragon 1417-1467
Nynaeve 1423-1442

Michelle 1423-1456

Azheminin ja Drisanan esikoinen Tristella oli erittäin vahvatahtoinen nuori nainen, joka kunnioitti vanhempiaan suunnattomasti ja suorastaan palvoi setäänsä Agathonia. Tristella piti pienestä saakka huolta nuoremmista sisaruksistaan ja kaitsi näitä joskus ehkä hieman turhankin innokkaasti. Tristella ei milloinkaan mennyt naimisiin, vaikka ottajia tällä tulisella kaunottarella olisi ollut vaikka muille jakaa. Yksikään mies ei kuulemma ollut riittävän hyvä hänelle, Tristella ei nimittäin halunnut joutua ottamaan jonkun muun sukunimeä. Hän halusi kuulua nimensä puolesta omaan perheeseensä ja piste.

Vuonna 1438, Tristellan ollessa 23-vuotias, hän ilmoitti olevansa raskaana. Hän kertoi olleensa eräänä iltana yksin kävelyllä kotinsa lähistöllä, ja vaikka se olikin Lontoon parhaita ja rauhallisimpia alueita, mustaan kaapuun ja huppuun sonnustautunut mies oli käynyt hänen kimppuunsa ja raiskannut hänet. Tyttö ei ollut omien sanojensa mukaan nähnyt hyökkääjän kasvoja.
Jotkut epäilivät tämän sukurakkaan nuoren neidon tarinaa ja kuiskittiin, että Tristella olisi tarkoituksella hankkiutunut siunattuun tilaan. Lapsi olisi äpärä, mutta se kuitenkin jatkaisi Dumbledoren sukua, ja se tuntui olevan Tristellalle pääasia.
Lapsi syntyi vuoden 1439 alkupuolella. Se oli tyttö, mikä luultavasti kismitti Tristellaa suuresti, sillä hän ei ollut synnyttänytkään suvun nimen jatkajaa. Niinpä hän alkoi painostaa veljeään aiempaa kovemmin avioon.

Estragon oli aina varsin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä poika, ja mitä enemmän ikää hänelle tuli, sitä erakoituneemmaksi hän muuttui. Tristellan jatkuvan hiillostuksen vuoksi Estragon sitten vuonna 1441 otti ratkaisevan askeleen ja nai Michelle Macnairin, kohtuullisen hyvässä asemassa olevan virkamiesperheen keskimmäisen tyttären.
Liitto ei ollut kovinkaan onnellinen, sillä se oli, vastoin Dumbledoren suvun yleistä käytäntöä, solmittu ainoastaan suvun jatkamisen vuoksi eikä siinä ollut rakkauden hiventäkään. Pariskunnan välejä kiristi myös se, ettei Michelle voinut millään hyväksyä aviomiehensä ajoittain ilmeneviä ekshibitionistisia taipumuksia.

Tristella oli toivonut veljensä liitolta monta perillistä, mutta tälläkään kertaa hänen suunnitelmansa eivät oikein ottaneet onnistuakseen. 1442 Michelle synnytti tytön, joka kuitenkin menehtyi kahden päivän ikäisenä. Toisen lapsen pariskunta sai vuonna 1444. Tällä kertaa lapsi jäi henkiin, mutta Tristellan suureksi harmiksi pikku-Violet oli väärää sukupuolta. Kolmannella kerralla Tristellan ponnistukset sitten viimein palkittiin, sillä neljä vuotta Violetin maailmaantulon jälkeen Michelle ja Estragon saivat vielä yhden jälkeläisen, viimeinkin sen kaivatun pojan. Lapsi ristittiin Tristaniksi omistautuneen tädin mukaan ja Tristan viettikin suurimman osan varhaislapsuudestaan Tristellan hoivissa, tavaten biologista äitiään verrattain harvoin. Michelle oli varsin hentorakenteinen ja sairasteluun taipuvainen nainen, ja hän menehtyi Tristanin ollessa 6-vuotias. Poika ei oikeastaan jäänyt edes kaipaamaan äitiään, sillä hänellä ei ollut kovinkaan selkeää mielikuvaa koko ihmisestä.

Azheminin ja Drisanan katraan nuorin, Nynaeve, siirtyi ajasta ikuisuuteen esiteltyään taikavoimiaan jästijoukkiolle. Tyttö oli ikäisekseen harvinaisen hyvä loitsija ja hän oli päättänyt huvittaa itseään jästien kauhun ja epäuskon sekaisilla ilmeillä. Nynaeven pahaksi onneksi paikalle sattui muutama noidanmetsästäjä, jotka katkaisivat hänen taikasauvansa, ottivat hänet vangiksi ja kiduttivat 19-vuotiasta neitoa tuntien ajan lopulta hukuttaen hänet syyttömyyskokeessa. Nynaeve on yksi niistä todella harvoista noidista, jotka vainojen aikana jäivät kiinni ja merkintöjen perusteella ainoa, jonka jästit todella onnistuivat surmaamaan. Nynaeve oli lyhyen elämänsä aikana hankkiutunut varsin läheisiin väleihin isotätinsä Zeran kanssa, ja vanha nainen riutuikin surusta hengiltä Nynaeven kuoltua.

Vihan lapset

Ellen 1439-1513
Violet 1444-?
Tristan 1450-1537

Ellen oli yhdentoista vuoden ikäinen, kun hänen äitinsä Tristella toi uuden poikaserkun heidän kotiinsa. Ellen oli koko pienen ikänsä halveksinut Estragonia, joka oli pelkkä löysä ja aikaansaamaton tossukka, eikä pikkutyttö voinut ymmärtää, miten niin dynaaminen ja hieno mies kuin hänen isoisänsä Azhemin oli voinut saada niin tympäisevän pojan.
Ellen oli vakuuttunut siitä, että Estragonin pojan oli oltava samanlainen vätys kuin isänsä ja hän vihasikin sydämensä pohjasta sitä kamalaa kakaraa, jolle hänen oma äitinsä osoitti huomattavasti enemmän huomiota. Estragonin pojan synnyttyä Tristella unohti Ellenin olemassaolon täysin.

Varttuessaan Tristan puolestaan alkoi katsoa Elleniä pitkin nenänvarttaan; tyttö oli äpärä eikä edes tämän oma äiti tuntunut Ellenistä pahemmin välittävän. Violet ei voinut sietää veljeään, jonka ympärillä koko maailma tuntui pyörivän. Elleniä Violet pelkäsi, viisi vuotta vanhempi serkku oli omituinen ja jotenkin painostava tapaus.

Vuodet vierivät ja lapset kasvoivat aikuisiksi, ja Tristanista tuli hemmoteltu ja koppava nuori mies. Ellen kapinoi äitinsä arvomaailmaa vastaan viettämällä paljon aikaa Lontoon paheellisisssa ja huonomaineisissa osissa, vetäen jossain vaiheessa myös Violetin mukaansa. Ei ole oikein selvää, miksi Violet alunperin lähti mukaan, halusiko hän sitä todella vai eikö hän vain uskaltanut kieltäytyä. Tristania tämä kuvio alkoi hiljalleen ärsyttää ja hän otti Ellenin kanssa monesti yhteen Violetin vuoksi. Sisartaan Tristan ei juurikaan tavannut, joten Ellen oli pojan ainoa linkki Violetiin. Kohtalo ja Amor päättivät kuitenkin pistää sormensa peliin, ja Tristanille ja Ellenille kehittyi kiihkeä romanssi. Suhde oli pitkään salainen, mutta lopulta, vuonna 1478, kyyhkyläiset tekivät siitä virallista ja avioituivat.

Tristella oli tietenkin liittoon erittäin tyytyväinen, olihan hänen kovapäinen hulttiotyttärensä viimeinkin osoittanut pystyvänsä tekemään edes jotain järkevää. Mutta miten Tristan ei vieläkään ollut naimisissa Tristellan painostuksesta? Täysi mysteeri.

Violetin kohtalo ei sitten ollutkaan ihan niin ruusuinen ja onnellisesti päättyvä. Jo kauan ennen Tristanin ja Ellenin avioitumista Violet oli menetetty tapaus, joka oli jo käytännöllisesti katsoen eriytynyt täysin muusta perheestä. Violetin kuolinajasta tai –paikasta ei ole minkäänlaista tietoa, viimeiset muistiinkirjatut havainnot hänestä ovat vuodelta 1481. Tristanin päiväkirjassa on merkintä kyseisen vuoden toukouulta. Sen mukaan joku Ellenin tuttavan tuttava oli nähnyt Violetin Iskunkiertokujan pahamaineisessa huorakorttelissa.

Violetin katoamisesta ja epäilemättä varsin surkeasta elämästä huolimatta Tristanin ja Ellenin voidaan sanoa eläneen onnellisina loppuun asti (he eivät edes aviossa voineet välttää tulisia kiistoja), eli kunnes kuolema heidät lopulta erotti. Yhteisten vuosiensa aikana he ehtivät saada kaksi lasta, pojan ja tytön, joiden edesottamuksia Tristan sai seurata aina 87-vuotiaaksi asti.

Mutta ennen kuin on uuden sukupolven elämäntarinan vuoro, tulee väliin lyhyehkö episodi nimeltään

Kaukoputken paluu

Jacqueline 1482-1544

Vuonna 1500 muuan leskirouva de Fossoyers sai sydänkohtauksen ja kuoli nuoren miehen astuttua ulos hänen komerostaan. Talossa oli tapahtumahetkellä rouvan lisäksi hänen tyttärensä Jacqueline sekä muutama palvelija, joille nuorukainen esittäytyi Kaukoputki Dumbledoreksi. Katseltuaan hetken melkoisen hämmentyneen oloisena mies oli kysynyt päivämäärää ja vuotta, ja oli ne kuultuaan, kerrottujen tarinoiden mukaan, pyörtynyt. Useiden elvyytysyritysten jälkeen nuorukainen oli lopulta saatu virkoamaan ja hän selvittikin oikein mieluusti seuralaisilleen, mistä tuli ja miksi oli niin kovin järkyttynyt.

Kaukoputki kertoi neiti de Fossoyersille astuneensa ulos kotiovestaan vuonna 1396, joskin hän oli hetken kuluttua tajunnut erehtyneensä ovesta. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä oikein oli tapahtunut, mutta hän sanoi käyneensä Nuoruuden Lähteellä. Hän oli ollut lähtiessään 68-vuotias, mutta juotuaan lähteestä hän oli menettänyt monia vuosia palautuen takaisin 25:n vuoden ikään. Omien mielikuviensa mukaan Kaukoputki oli ollut poissa vain muutaman tunnin, muu maailma taas väitti odotelleensa häntä 104 vuotta.

Kaukoputki oli kaikessa uudessa nuoruudessaan tyhjän päällä, mutta ei kauaa; kaapista tulonsa jälkeen hän oli kolme viikkoa neiti de Fossoyersin vieraana, sen jälkeen Jacquelinesta tuli rouva Dumbledore ja Kaukoputki muutti vakituisesti takaisin vanhaan kotitaloonsa.

Tämä tietty komero tutkittiin taas useaan otteeseen, eri vuorokauden aikoihin ja eri kuunkierron vaiheissa, mutta mitään ei silläkään kertaa löydetty. Kaukoputki ei tämän toisen elämänsä aikana ottanut mitään yhteyttä silloin eläneisiin Dumbledoreihin (se olisi ollut hänen mielestään sekä hankalaa, tahditonta, että erittäin häiritsevää), ja hän poistui tästä maailmasta uudelleen vuonna 1543. Kukaan ei tiedä, mitä hänelle tapahtui, sillä hän vain katosi yllättäen, ja kerrotaan, että vain vajaa vuosi myöhemmin suruun menehtynyt Jacqueline istui jokaisena loppuelämänsä päivänä sen saman komeron edessä odottaen, että hänen miehensä taas tulisi sieltä.

Taisteluparin jälkeläiset Mycroft ja Bodicca

Mycroft 1480-1559
Bodicca 1485-1528

Verctissa 1492-1547

Mycroftin persoonan perusteelliseen kuvailuun riittää vallan mainiosti yksi ainoa sana: huomionkipeä. Lapsesta saakka hän oli valmis mihin tahansa vain, jotta voisi olla kaikkien huomion keksipiste, ja viisivuotiaana hän osasi jo koko joukon loitsuja, kirouksia, akrobaattisia temppuja, vitsejä, runoja, näytelmänkatkelmia, lauluja, tanssiaskeleita ja mitä ikinä nyt vain kuvitella saattaa. Hän oli oikea ilopilleri, jokaisten illanistujaisten piriste ja kaikkien suosikki.

Bodicca taas oli toista maata, mutta aivan yhtä nokkela kuin veljensäkin. Tyttö oli varsinainen pikku kleptomaani, eikä perheen tuttavapiirissä ollut yhtäkään sellaista henkilöä, jolta Bodicca ei olisi varastanut edes jotain kymmenvuotissyntymäpäiviinsä mennessä. Hänen isänsä Tristan hermostui joskus tytön huonoon käytökseen, mutta Ellen ei koskaan antanyt hyväksyntäänsä Bodiccan kurittamiseen. Hänen mielestään tyttären käytös ilmaisi tämän olevan älykäs, itsenäinen ja luova; tyttö selviäisi varmasti, jos syystä tai toisesta joutuisi joskus olemaan omillaan.

Mycroftista tuli aikanaan erittäin suosittu myös nuorten neitojen keskuudessa ja hänestä kehkeytyi ajan mittaan varsinainen Casanova. Bodicca syytti veljeään monesti ruskeakielisyydestä kuultuaan, kuinka tämä saattoi ylistää jotain varsin keskinkertaista tyttöä maasta taivaisiin, mutta se ei koskaan tuntunut Mycroftia haittaavan. Pääasia, että kaikki rakastivat häntä.

Agathonin ja Azheminin luoma suunnaton perintö oli elättänyt jo pari sukupolvea, joten vuonna 1507 tehty havainto oli melkoinen shokki suhteellisen mukavaan elämään tottuneelle perheelle; rahat alkoivat olla loppumaan päin, mikä merkitsi sitä, että oli hankittava töitä. Vuonna 1508 Bodicca jätti lapsuudenkotinsa ja muutti Italiaan ”johonkin räkäiseen taiteilijakortteliin” inspiraation toivossa. Hän eleli siellä viitisen vuotta tekemättä juuri mitään ja elättäen itsensä ilmiömäisen varastelutaitonsa avulla. Tuona aikana hän tapasi samassa korttelissa asuvan jästisyntyisen, myöskin Briteistä muuttaneen noidan Marianne Chadwickin, jonka veljen (joka siis oli täysin jästi) Williamin kanssa myöhemmin avioitui.

Bodicca ei koskaan kirjoittanut yhtäkään kaunokirjallista teosta, niin kuin hän oli aluksi suunnitellut, mutta menestynyt hänestä kyllä tuli. Bodicca kuitenkin menestyi varsin hyvin elämässään, hän nimittäin perusti aviomiehensä Williamin kanssa erittäin laajalle levinneen liigan, jonka toimet eivät pahemmin päivänvaloa kestäneet. Lapsia pariskunnalle siunaantui yksi, tyttö nimeltä Eliza. Ajan kuluessa Bodiccan suunnitelmat muuttuivat aina vain kunnianhimoisemmiksi, ja hänen maallinen elonsa päättyikin 43:n vuoden ikäisenä, vuonna 1528 hänen yrittäessään varastaa Pisan kalteva torni. Kuolemaan johtaneet tapahtumat olivat sekä monimutkaiset, määrältään lukuisat, että luonteeltaan erittäin hämärät.

Bodiccan Italiaan muuttamisen aikoihin myös Mycroftin elämä koki suuren mullistuksen. Hän aloitti työt ”Ajanhiekka – Macnair&Arcturus&Arcturus Company”:ssa ajankääntäjien hiekanjyvien laskijana luultavasti kaikkien aikojen surkeimmalla palkalla. Mycroftin synnynnäisellä karismalla sekä laajan kokemuksen pohjalta muotoutuneella taidolla nuorukainen onnistui kuitenkin flirttaamalla saamaan huikean palkankorotuksen (siis flirttaamalla toisen herra Arcturuksen vaimon ja tyttären kanssa). Työskenneltyään puolitoista vuotta Ajanhiekassa Mycroft hankkiutui naimisiin herra Arcturuksen tyttären Verctissan kanssa. Mycroft oli tuolloin kolmenkymmenen ikävuoden kieppeillä, Verctissa taas kahdeksantoista, ja liitto oli erittäin onnistunut ja onnellinen. Lapsia syntyi kaksi, kummatkin poikia. Avioliiton ansiosta Mycroft luonnollisesti yleni Ajanhiekassa pienempiin johtotehtäviin, ja aikanaan, appensa kuoltua, hänestä tuli yksi yhtiön omistajista.

Rauhallinen ja vakiintunut avioelämä ei kuitenkaan oikein sopinut huikentelevaiselle ja huomionkipeälle Mycroftille, ja vaikka mies rakastikin vaimoaan, jo parin vuoden kuluttua häistä isoisältä, Estragonilta, perityt taipumukset alkoivat nousta pintaan.
Mycroft joutui julkisilla paikoilla alasti oleilun vuoksi useaan otteeseen tekemisiin virkavallan kanssa, mutta se ei lainkaan hidastanut miehen tahtia. Viimeiset merkinnät Mycroftin aiheuttamasta häiriöstä ovat vuodelta 1556, jolloin Mycroft oli jo 76-vuotias.

Taiteilijasielut Rian ja Rowland

Rian 1512-1544
Rowland 1515-1568

Elspeth 1496-1559
Domitia 1542-1609

Rian oli perinyt äitinsä sirouden ja isänsä huomionhakuisuuden. Lapsena hän käyttäytyi hyvin samalla tavalla kuin isänsä ja 15-vuotiaana hän keksi teatterin. Monet vanhemmat eivät olisi antaneet ikinä lapselleen lupaa liittyä teatteriseurueeseen ja aloittaa sellaista paheellista elämää, mutta Mycroft oli erittäin ilahtunut Rianin päätöksestä. Hänen mielestään pojan oli hyvä päästä toteuttamaan itseään, hän kyllä ymmärsi sen tunteenpalon ja esilläolon tarpeen. Verctissa suhtautui asiaan paljon kielteisemmin, mutta koska Mycroft antoi Rianin aikeille siunauksensa, ei vaimolla ollut asiaan enää mitään sananvaltaa.

Kauniin ulkomuotonsa ja heleähkön äänensä ansiosta Rian nostettiin estradeille naisrooleihin, ja hän sai nopeasti maineen Lontoon parhaana naisosien esittäjänä. Ihailijoita Rianilla oli enemmän kuin kellään muulla ja monet korkea-arvoiset herrat rahoittivat Rianin seurueen toimia varsin runsaskätisesti, jos vain saivat viettää jonkin verran aikaa tuon hurmaavan nuorukaisen seurassa.

Rian oli ensimmäinen Dumbledore sitten Abankuksen, joka sai kokea, millaista oli todellinen ylimystön elämä. Hänet kutsuttiin seurapiirien juhliin ja aateliston kaikenmaailman kissanristiäisiin, eikä aikaakaan, kun Dumbledoren nimi oli niitä yhteiskunnan tunnetuimpia. Siitä eteenpäin Dumbledoret ovat lukeutuneet seurapiirisukuihin, aluksi tosin varsin epävirallisesti, mutta jo seuraava sukupolvi onnistui vakiinnuttamaan aseman eikä sen jälkeen suvun poistaminen seurapiireistä ole enää tuntunut soveliaalta.

Rian ei koskaan avioitunut. 19-vuotiaana hän muutti erään rikkaan ja yhteiskunnallisesti hyvin vaikuttavan rahoittajansa luo asumaan, mutta kyseisen herran henkilöllisyys on pysynyt täytenä salaisuutena. Rianin ja tämän hyväntekijän suhteen laatua on varsin turha spekuloida, sillä Rian vietti miehen luona loppuelämänsä lopettaen taiteilijauransa 25-vuotiaana, luultavasti ylläpitäjänsä toiveesta. Rian sai surmansa 32-vuotiaana. Hänet löydettiin eräästä Viistokujan porttikongista kuolleena lukuisten, eri puolille kehoa tehtyjen puukoniskujen aiheuttamiin vammoihin. Kyseessä oli mitä ilmeisimmin intohimorikos, mutta syyllistä ei koskaan saatu selville.

Myös Rowland valitsi taiteilijaelämän ”Ajanhiekka – Macnair&Arcturus&Arcturus Company”:ssa työskentelemisen sijaan. Hän muutti Irlantiin maaseudulle vuonna 1537 omistautuakseen siellä rauhan tyyssijassa kirjalliselle ilmaisulle. Toisin kuin tätinsä Bodicca, Rowland todellakin sai tekstiä aikaiseksi. Elämänsä aikana hän kirjoitti lukuisia kuolemattomia klassikoita, kuten esimerkiksi ”Dave – Opossumin tarina”, ”Krapula-aamujen katoava kauneus”, sekä osittain omaelämäkerrallisen, kolmen vuoden empiirisen tutkimustyön vaatineen tiiliskiviteoksen ”Elämäni savupiipussa”.

Irlannissa oleillessaan Rowland tutustui naapurissaan asuvaan, itseään 19 vuotta vanhempaan vanhaanpiikaan, jonka kanssa avioitui vuonna 1543. Heille siunaantui kolme lasta, mitä pidettiin varsin hämmästyttävänä Elspethin ikää ajatellen.
Samana vuonna kun Mycroft kuoli, tulipalo poltti Irlannissa asustavan Dumbledoren perheen kotitalon. Elspeth menehtyi tuossa onnettomuudessa. Leskeksi jäänyt Rowland muutti lapsineen Lontooseen, lapsuudenkotiinsa, jonka hänen isänsä oli hänelle jättänyt.

Rowland avioitui uudelleen vuonna 1563 21-vuotiaan Domitia Perellin kanssa. Lapsia liitosta ei syntynyt lainkaan eikä Rowland muutenkaan ehtinyt nauttia nuoresta vaimostaan kovinkaan kauaa; mies nimittäin kuoli viisi vuotta myöhemmin vatsahaavaan, jota oli potenut edellisen vaimonsa kuolemasta asti.

Fiksut, filmaattiset, kauniit ja rohkeat seurapiirihait

Percival 1546-1602
Flavius 1548-1589
Messalina 1551-1588

Domitia 1542-1609
Antonia 1543-1619

Rowlandin lapsikolmikko muutti rauhaisalta Irlannin maaseudulta hektiseen ja elämää kuhisevaan Lontooseen vuonna 1559, jolloin katraan vanhin oli 13-vuotias ja nuorin kävi kohti kahdeksatta ikävuottaan. Kulttuurishokki oli tietysti melkoinen, mutta nuoret Dumbledoret sopeutuivat tilanteeseen nopeasti ja olivat pian suurkaupungissa elementissään kuin kalat vedessä.
Vaikka tällä katraalla olikin omat omituisuutensa ja pakkomielteensä, he olivat kaikki mitä oivallisimpia seuraihmisiä, kukin omalla tavallaan; yksi oli älykäs, toinen todellinen Prinssi Rohkea, ja kolmas parasta juhlaseuraa, mitä kuvitella saattaa. Myös molempien poikien valitsemat puolisot olivat kerrassaan täydellisiä kaikenlaista seuraelämää ajatellen, ja tämä ihastuttavien persoonien sukupolvi vakiinnutti Dumbledoren suvun aseman seurapiireissä. Näiden ihmisten ansiosta tätä sukua ei koskaan suljettu seurapiirien ulkopuolelle, vaikka sitä välillä vakavasti harkittiinkin.

Rowlandin kuoltua hänen tuolloin 22-vuotias esikoispoikansa Percival siirtyi ”Ajanhiekka – Macnair&Arcturus&Arcturus Company”:n johtoon. Toinen yritystä pystyssä pitävä henkilö oli Antonia Arcturus, nuorien Dumbledorien pikkuserkku, sukunsa viimeinen jäsen ja kerrassaan ilmiömäinen liikenainen. Yhtäkään Macnairia yhtiössä ei enää ollut, edellinen sukupolvi oli myynyt Arcturuksille ja Dumbledoreille oman osuutensa vetäytyäkseen ajankääntäjäbisneksestä.

Tuo virka ei ollut ainoa asia, jonka nuorimies peri isältään, sillä vain vajaa puoli vuotta isän hautajaisten jälkeen Percival talutti äitipuolensa Domitian alttarille. Liitto antoi pohjan uudelle huhumyllylle, ja pian juoruttiin Domitialla ja Percivalilla olleen liian lämpimät välit siitä asti, kun nämä toisensa ensi kertaa tapasivat, olihan Domitia ollut edellisen liittonsa alkuaikoihin 21-vuotias ja Percival seitsemäntoista. Percival ja Domitia saivat yhden lapsen, pojan, joka ristittiin Alistairiksi Domitian isoisän mukaan.

Flaviusta liike-elämä ei olisi voinut enää vähempää kiinnostaa, ja hän menikin heti Tylypahkasta valmistuttuaan aurorikoulutukseen. Flavius ei ollut muutenkaan luonteeltaan kovin samankaltainen suhteellisen vakavan isoveljensä kanssa, hän oli selvästikin perinyt isoisänsä esiintymislahjat. Nokkelana ja vitsikkäänä nuorukaisena, jonka ulkomuoto oli varsin silmäämiellyttävä ja uravalinta kunnioitettava, hänestä tuli seurapiirien nuorten neitojen suosikkeja.
Siksi onkin yllättävää, ettei Flavius aikanaan avioitunut jonkun hehkeän ja nauravaisen seurapiirineitosen kanssa, vaan valitsi vaimokseen veljensä yhtiökumppanin Antonia Arcturuksen. Liiton johdosta ”Ajanhiekka – Macnair&Arcturus&Arcturus Company” muuttui perheyritykseksi ja sen nimi lyhennettiin pelkäksi Ajahiekaksi.
Antonia synnytti Flaviukselle kolme lasta, kaksi tytärtä ja pojan.

Flavius oli aurorina vertaansa vailla, joten tietysti hän myös kohtasi loppunsa työssään. 41-vuotias Flavius joutui erään ratsian yhteydessä moninaisten loitsujen sarjatulen kohteeksi ja sen seurauksena Antoniasta tuli leski.

Messalina oli luonteeltaan eräänlainen Flaviuksen naispuolinen versio, tosin ilman arvokasta aurorin uraa ja kunnianhimoa. Messalina pyhitti elämänsä itsensä hauskuuttamiseen eikä tehnyt milloinkaan mitään, mikä olisi voinut olla vain hyödyllistä tai järkevää. Kaiken, mihin hän ryhtyi, piti huvittaa häntä. Messalina ei koskaan mennyt naimisiin, vaikka eipä kukaan vähääkään järkevä mies häntä olisi huolinutkaan hänen kevytkenkäisen maineensa vuoksi. Nainen siis vietti oikein leppoisaa elämää veljiensä siivellä, mutta se ei koskaan häirinnyt Percivalia tai Flaviusta. Päinvastoin; Messalina oli aina heidän pikkuinen vauva-siskonsa, jota miekkoset elättivät enemmän kuin vain mieluusti.

Vuonna 1583 Messalina joutui hankaluuksiin Jästiesineiden Väärinkäytön-osaston kanssa herätettyään melkoisen joukon puutarhatonttuja henkiin. Touhu oli alkanut viattomasti kokeilulla, johon oli kuulunut ensin vain kaksi tonttua, mutta Messalina oli innostunut noista pienistä vipeltävistä olennoista niin paljon, että lopulta homma oli karannut käsistä.
Yli viisikymmentä tonttua oli lähtenyt omille teilleen ja jo parin päivän kuluttua Messalinan luoma puutarhatonttuarmeija oli vandalisoinut Lontoota varastelemalla, repimällä istutuksia puistikoista ja rikkomalla kaikkea, mitä puutarhatontun kokoinen otus nyt vain voi rikkoa; ikkunoita, aitoja, katulamppuja, ja niin edelleen.
Messalina tuomittiin suuriin sakkoihin, jotka hänen veljensä Percival tietenkin maksoi.

Percival oli muutenkin eräänlainen isähahmo kaikille muille, ja Flaviuksen kuoltua Percival otti asiakseen huolehtia myös edesmenneen veljensä lapsista, vaikkei ajatus miellyttänytkään itsenäistä Antoniaa. Percivalin kohtaloksi koitui lopulta suunnaton stressi, jonka aiheuttivat aivan liian monet huolet ja vastuut, joita mies itselleen keräsi. Hän sai aikanaan vatsahaavan, aivan kuten isänsäkin, ja parin vuoden kuluttua sairauden havaitsemisesta hän poistui tästä maailmasta. Messalinan kuolema ei tietenkään ollut edes puoliksi yhtä ylväs kuin kummankaan veljensä. Hilpeäluontoinen ja hemmoteltu nainen menehtyi hieman alle 40-vuotiaana keuhkokuumeeseen, jonka oli saanut oleiltuaan aivan liian vähissä vaatteissa ulkona talvipakkasilla. Luultavasti senkin päähänpiston takana olivat niinkin kaukaisen esi-isän kuin Estragonin jälkeläisilleen lahjoittamat omalaatuiset mielihalut.

Sydämenvalloittajien jälkeläiset

Alistair 1572-1634
Lucinda 1574-?
Conrad 1582-1651
Jeannella 1583-1585

Agnes 1575-1639
Emmanuelle 1584-1651

Alistairista tuli isänsä Percivalin kaltainen vakava mies, joka omistautui jo nuorena Ajanhiekalle. Hän tunsi jo nuoresta asti velvollisuudekseen mennä naimisiin jonkin hyvän suvun tyttären kanssa ja jatkaa Dumbledoren nimeä, mutta eihän siinä tietenkään loppujen lopuksi niin käynyt.

Vuonna 1591 Alistair otti kunnianhimoiseksi tavoitteekseen lanseerata markkinoille aivan uuden ajankääntäjämallin, jonka muoto olisi tavallista tiimalasia virtaviivaisempi ja dynaamisempi. Koska nuorukainen ei ollut turhalla mielikuvituksella pilattu, hän ei itse keksinyt mitään uutta loistavaa muotoa, joten hän poistui velhomaailmasta pariksi päiväksi tutkaillakseen jästimaailman muotoja ideoiden toivossa.
Inspiraatiota Alistair ei löytänyt, mutta elämänsä rakkauden kyllä. Pari vuotta nuorempi jästineitokainen, joka oli mieleltään yhtä vaatimaton ja vakava kuin Alistairkin vei totaalisesti nuoren miehen sydämen, ja vuoden tuttavuuden jälkeen Alistair viimein uskalsi pyytää Agneksen kättä omakseen.

Alkuhankaluuksien jälkeen Agneksen vanhemmat kuitenkin lopulta suostuivat nuorten liittoon ja niin Agnes ja Alistair sitten vihittiin. Lapsia pariskunta ei koskaan onnistunut saamaan, minkä sanotaan ajan myötä hiertäneen heidän välejään jonkin verran.

Flaviuksen ja Antonian jälkikasvu olikin sitten eri maata kuin Alistair. Jeannellan luonteesta ei tosin oikein voida sanoa mitään, tyttö nimittäin kuoli kaksivuotiaana tuhkarokkoon.

Flaviuksen esikoistytär Lucinda kieltäytyi 8-vuotiaana syömästä lihaa, sillä omien sanojensa mukaan tyttö ei voinut edes harkita laittavansa suuhunsa mitään, millä on joskus ollut silmät ja mikä on joskus hengittänyt. Lucindan mielipide herätti ensin perheen keskuudessa hämmästystä, mutta tytön annettiin pitää päänsä eikä häntä siis pakotettu syömään lihaa vastoin omaa tahtoaan. 20-vuotiaana Lucindalla oli jo kertynyt joukko samanmielisiä ystäviä, ja vuonna 1597 tämä porukka muutti Skotlannin maaseudulle elämään ”puhdasta ja luonnonmukaista elämää”, kuten he itse asian ilmaisivat. Nämä itseään Terveiksi Lapsiksi nimittävät ihmiset eristäytyivät täysin vanhalle maatilalle, eikä kenestäkään heistä kuultu enää koskaan mitään.

Conrad puolestaan eli monen vuoden ajan täysin normaalia elämää. Hän aloitti Tylypahkasta valmistuttuaan työt Ajanhiekassa, meni naimisiin 21-vuotiaana itseään kaksi vuotta nuoremman Emmanuelle Bonesin kanssa ja tuli kolme vuotta avioitumisen jälkeen isäksi. Lapsi oli poika, mikä oli suvun jatkumisen kannalta positiivinen asia, mutta toisaalta taas poika ei muistuttanut kumpaakaan vanhempaansa tai ketään näiden sukulaista mitenkään erityisen mainittavasti. Itse asiassa Nathaniel oli täysin erinäköinen kuin isänsä, jonka tukka oli vaalea ja silmät siniset. Emmanuellekin oli suhteellisen vaalea, joten pojan punaisten hiuksien ja ruskeiden silmien alkuperä oli täysi mysteeri. Kummankaan vanhemman suvussa ei ollut esiintynyt punatukkaisuutta moneen sukupolveen, joten on erittäin luultavaa, ettei Nathaniel ollut Conradin lapsi. Nathaniel oli Conradin ainoa lapsi, joten voidaan lähes varmasti sanoa Sen Oikean Dumbledoren linjan loppuneen Conradiin. Mutta koska mistään ei voi olla aivan varma, onhan sitä kummallisempiakin asioita tapahtunut, Nathaniel katsotaan historiankirjoituksissa aivan yhtä aidoksi Dumbledoreksi kuin kuka tahansa muukin suvun jäsen.

Elämänsä ehtoolla Conrad alkoi lukea isoisänsä Rowlandin teoksia ja hurmioitui täysin romaanista Elämäni savupiipussa. Teoksen tarinasta ja kuvailuista tuli Conradille suorastaan pakkomielle, eikä aikaakaan, kun mies jo päätti viettää loppuelämänsä savupiipussa.
Conrad asusti savupiipussa viisi vuotta ja hän suostui laskeutumaan sieltä vasta vaimonsa hautajaisiin. Kohtalon ivaa, Conrad ei koskaan päässyt kyseiseen tilaisuuteen, hän nimittäin menehtyi savupiipun hormeihin vedettyään nokea kauhkot täyteen ja tukehduttuaan.

Nathaniel ja suuri vastuu

Nathaniel 1606-1667

Cecilia 1627-1686

Nathaniel ei ollut mitenkään turhan vastuullinen nuorukainen. Hän oli ehdottomasti yksi pahimpia naistennaurattajia, joita maa on koskaan päällään kantanut, eikä hän edes pahemmin vaivautunut peittelemään jälkiään. Hän epäilemättä siitti suunnilleen miljoona äpärää, ja jos ei ihan niin montaa, niin ainakin enemmän kuin Dumbledoren suvussa on ollut jäseniä yhteensä.
Nathaniel olisi kovasti haluttu sulkea pois seurapiireistä, sillä häntä pidettiin, aiheellisesti, uhkana nuorten neitojen siveydelle. Hänen isänsä oli kuitenkin hyvin arvostettu ja pidetty mies, joten Nathaniel sai jatkaa elosteluaan myös seurapiireissä varsin vapaasti.
Muutamat esi-isät ja -äidit olisivat luultavasti kääntyneet haudoissaan, jos olisivat tienneet, millaisen hulttion harteilla suvun jatkumisen suuri vastuu oikein lepäsi.

1646 Nathanielin oli siirryttävä Ajanhiekan johtotehtäviin Conradin vaihtaessa siistit toimistotyöt nokisiin hormeihin, ja yrityksen alamäki alkoi. Nathaniel oli surkea johtaja, joka jätti asiat viimetinkaan/kesken/hoitamatta ja keskittyi ennemmin hauskanpitoon.
Vuonna 1651 Nathaniel otti yllättäen uuden suunnan elämälleen. Hän laittoi parissa vuodessa konkurssin partaalle ajamansa yhtiön asiat kuntoon elvyttäen Ajanhiekan toiminnan entiselle tasolleen, hän lopetti naisten jahtaamisen ja rajun juhlimisen, ja hankkiutui vuonna 1653 naimisiin saaden jopa kaksi lasta vaimonsa kanssa.
Loppuelämänsä Nathaniel käytti olemalla esimerkillinen aviomies ja isä, pitämällä huolta liiketoiminnasta, ja omistautumalla suorastaan intohimoisesti puutarhanhoidolle.

Ferdinand ja Columbine – muutosten sukupolvi

Ferdinand 1654-1722
Columbine 1659-1702

Rawda 1657-1719

Columbine oli Ulkoilmaihminen isolla U:lla. Hän ei ollut mitenkään turhan naisellinen tapaus, ja hän kiinnostui jo nuorella iällä hevoskotkien, noiden uljaiden ja ah, niin hankalien otusten kasvatuksesta ja koulutuksesta. Lapsena tytöllä ei tietenkään ollut kovinkaan paljon mahdollisuuksia nähdä hevoskotkia, saati sitten olle niiden kanssa kovinkaan paljon tekemisissä, joten hän toteutti haavettaan kouluttamalla koiria. Columbinella itsellään oli kaksi koiraa, jotka olivat varmaan koko Lontoon parhaiten koulutetut, ja myös kaikki muutkin lähiseudun hännänheiluttajat osasivat muutamia ylimääräisiä temppuja Columbinen ansiosta.

Ei siis liene kovinkaan yllättävää, että Columbine aikanaan avioitui itseään kymmenisen vuotta vanhemman, maineikkaan hevoskotkakasvattajan Odmund Hagridin kanssa. He tapasivat Englannin vuotuisissa hevoskotka-ajoissa ja ”legendan” mukaan se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Odmundin suuri hevoskotkatila sijaitsi Norjassa ja vuonna 1680 Columbine muutti Norjaan heti häiden jälkeen. Lapsia hän ei koskaan saanut.
Columbine menehtyi vuonna 1702 vammoihin, jotka oli saanut pudottuaan pillastuneen hevoskotkan selästä.

Columbinen isoveljeä Ferdinandia taas hevoskotkat sun muut karvaotukset eivät olisi voineet enää vähempää kiinnostaa, Ferdinand kun oli varsinainen hienohelma, jos miehestä nyt sellaista termiä voi käyttää. Hän työskenteli, kuten niin moni Dumbledore jo ennen häntäkin, Ajanhiekassa. Sivutoimenaan Ferdinand kirjoitti runoja. Esimerkkeinä tästä luomisen tuskasta mainittakoon sellaiset lyriikan helmet kuin ”Oodi katukivelle”, ”Silmämuna kuopassani” sekä ”Kah, tuolini on punainen”.

Vuonna 1681 Ferdinand meni naimisiin sihteerinsä Rawda Vauhkomielen kanssa. Lapsia pariskunta sai vain yhden, sillä synnytys oli todella vaikea ja sen epäillään jotenkin vaurioittaneen Rawdan terveyttä. Ferdinandin elämä oli muuten varsin tavanomaista, mutta vielä yksi seikka hänen elämässään on mainitsemisen arvoinen. Ajankääntäjien nykyinen, kompakti koko ja malli on hänen perujaan, sillä Ferdinand oli ensimmäinen, joka tuli ajatelleeksi, ettei ajankääntäjän tarvitse välttämättä olla kooltaan samaa luokkaa kuin perinteinen tiimalasi; pienempikin riittäisi. Hän myös kehitti sivuissa olevat vivut, jotka helpottivat suunnattomasti aikamatkaajaa kääntämään kääntäjää oikean määrän kierroksia, sillä vipujen ansiosta ajankääntäjä pysyi paremmin paikallaan eikä ylimääräisiä heilahduksia varmasti päässyt tulemaan, eivätkä kierrokset myöskään voineet jäädä hieman vaillinaisiksi, kuten monesti oli käynyt.

Ceitimor ja uraauurtava tiede

Ceitimor 1683-1731

Marcella 1686-1747

Ceitimor oli luonteeltaan hiljainen ja melkoisen sulkeutunut. Poika ei myöskään ollut kovinkaan innostunut seuraelämästä, joten hänen vanhempansa järjestivät hänet naimisiin vuonna 1703 pikkuserkkunsa Marcella Vauhkomielen kanssa. Ferdinand ja Rawda halusivat omien sanojensa mukan varmistaa, ettei heidän ainokaisensa tulisi jäämään yksin, mutta hyvin luultavasti taustalla on ollut myös pelko suvun katoamisesta.

Sekä Ceitimorin että Marcellan päiväkirjoista on käynyt ilmi, etteivät liiton alkuajat olleet mitenkään erityisen onnellisia. Kummatkin olivat ujoja ja melkoisen ymmällään uudessa tilanteessa, ja ensimmäisen vuoden aikana Ceitimor ja Marcella eivät pahemmin edes puhuneet toisilleen. Toisen vuoden aikana he alkoivat tutustua toisiinsa ja kolmantena avioliittovuonnaan he sitten rakastuivat. Toisiinsa. Onneksi he olivat jo naimisissa, sillä Ceitimor ei olisi luultavasti koskaan uskaltanut lähestyä elämänsä rakkautta saati sitten kosia.
Tämän hitaasti syttyvän romanssin tuloksena oli kaksi lasta, tyttö ja poika.

Fletkumadot olivat Ceitimorin suurin mielenkiinnonkohde. Hän saattoi viettää tavallisen työpäivän jälkeen monta monitusta tuntia näiden pienten nilviäisten tuttkailuun, eikä hän tuntunut milloinkaan kyllästyvän niiden hitaaseen tahtiin. Mies oli 13-vuotiaana ottanut elämäntyökseen selvittää, millaisia olivat fletkumato-yhteisöjen hallinnolliset rakenteet, miten ne käytännössä toteutuivat, ja millainen merkitys sosiaalisella kanssakäymisellä oli näille eliöille. Myös fletkumatojen hallitsijan asema, käskyvallan määräytyminen sekä yksilön paikka yhteiskunnassa kiehtoivat Ceitimoria suuresti.

48-vuotiaana Ceitimorin tutkimukset saavuttivat kriittisen vaiheen, samoin kuin hänen oma mielenterveytensäkin. 15. 9. 1731 Ceitimor oli työpaivän jälkeen sulkeutunut tutkimushuoneeseensa ja kaikki oli aluksi aivan normaalisti, kunnes kello puoli kymmeneltä illalla mies säntäsi ulos huoneesta hullunkiilto silmissään ja muutenkin mieleltään pahasti järkkyneen näköisenä. Hän julisti koko elämäntyönsä olleen yhtä tyhjän kanssa, sillä fletkumadoilla ei ollut minkäänlaista hallitsijaa, järjestäytyneestä vallan keskittämisestä nyt puhumattakaan. Niillä ei myöskään ollut minkäänlaista yhteiskuntaa, sillä ne eivät varsinaisesti havainneet toisiaan. Itse asiassa fletkumadot eivät tainneet olla tietoisia edes omasta olemassaolostaan. Ceitimor oli siis omistanut elämänsä tutkimuksille, joissa ei ollut mitään järkeä, sillä tutkimuskohdetta ei todellisuudessa ollut edes olemassa. Lisäksi hän oli omien sanojensa mukaan ollut kirottu hölmö, kun oli kuluttanut 35 vuotta siihen piperrykseen, ja hän toivotti fletkumadot ja niiden olemattomat älynlahjat hornankattilaan syöksyen sitten itse ulos talosta. Ceitimor löydettiin kaksi tuntia myöhemmin hirttäytyneenä pihapuusta suu täynnä salaatinlehtiä.

Tylsä, tylsempi, Tähti ja Brian

Tähti 1708-1781
Brian 1716-1762

Melissa 1721-1742

Tähtin elämäntarina ei ole mikään kovin kiinnostava kertomus, mutta käykäämme nyt sitten sekin läpi, kun kaikkien muidenkin maallisesta matkasta on kuvaus laitettu. Tähti lajiteltiin Tylypahkassa rohkelikkoon. Jännittävää.
Tähti työskenteli Ajanhiekassa. Ennenkuulumatonta.
Tähti kuoli 73-vuotiaana. Mielenkiintoista.

Ainoa vähänkään vähemmän puuduttava fakta naisen elämästä on se, että hän muutti 21-vuotiaana puoliverisen ystävättärensä Faustina Fawcettin luokse ja asui kyseisen naisen kanssa koko loppuikänsä. Kumpikaan ei koskaan avioitunut, kihlautunut, eikä kummallakaan ole tiettävästi ollut minkäänlaisia romanttisvivahteisia suhteita miehiin.

Myös Brian oli muihin Dumbledoreihin verrattuna varsin tylsä persoona. Hän oli lempeä ja hyväsydäminen mies, joka teki suhteellisen suuria lahjoituksia eräälle lähiseudun orpokodille ja huolehti asuntonsa lähelle eksyneistä kulkukissoista tarjoten niille ruokaa ja monille jopa kodin. Brian haaveili koko elämänsä ajan lääkärin urasta, jossa olisi voinut auttaa ihmisiä ja pelastaa henkiä. Hänen unelmansa ei kuitenkaan koskaan toteutunut, sillä hän katsoi velvollisuudekseen hoitaa itse Ajanhiekan asioita eikä jättää kaikkia yrityksen huolia sisarensa harteille. Brian meni naimisiin 24-vuotiaana puhdasverisen Melissa Macnairin kanssa. Pariskunta suunnitteli suuren perheen perustamista ja muuttoa maaseudulle, mutta Melissa menetti henkensä ensimmäistä pienokaista synnyttäessään.

Brian ei milloinkaan avioitunut uudelleen. Hänen sanotaan surreen vaimoaan kaikki yksinäiset vuodet ja hän surmasikin itsensä vuonna 17632 heti poikansa 20-vuotissyntymäpäiviä seuranneena päivänä.

Siors – pyöveli ja hengenpelastaja

Siors 1742-1803

Heidi 1768-1826

Siors toimi vallankumouksellisesti Ajanhiekan suhteen; hän palkkasi jonkun muun hoitamaan yrityksen johtotehtäviä ja opiskeli itse lääkäriksi. Uravalintaan vaikuttivat luultavasti kaikki hänen isänsä puheet tuon ammatin jaloudesta ja hyvistä puolista, Brian kun olisi niin kovasti halunnut tuolle alalle (ja halusi vielä enemmän vaimonsa kuoleman jälkeen).

Siors erikoistui kirurgiaan, mutta hänen toimilupansa evättiin parissa vuodessa muutamien sisäelinten ”unohduttua”, ”kadottua”, ”eksyttyä”, tai muuten vain lähdettyä omille teilleen. Se ei kuitenkaan estänyt miestä pitämästä eräänlaista yksityispraktiikkaa, jonka toimista virkavallalla ei ollut kovinkaan paljoa tietoja. Osa Siorsin potilaista parani, osa taas ei. Itseasiassa aika tasan puolet potilaista katosi salaperäisesti.

Siors avioitui varsin myöhään, vasta hieman yli neljänkymmenen vanhana. Hänen morsionsa oli nuori, puhdasverinen saksalaistyttö Heidi Traugott, joka oli tullut perheensä kanssa tapaamaan Englannissa asuvia sukulaisia. Siorsin hieno kaupunkiasunto, kohtuullisen kokoinen omaisuus, oma yritys ja hieno ammatti tekivät syvän vaikutuksen Heidin vanhempiin, joten Traugottin pariskunta antoi siunauksensa liitolle. Mikäli he olisivat tienneet tarkemmin Siorsin lääkärinurasta, asiat olisivat luultavasti menneet hyvin toisella tavalla.

Siors ja Heidi saivat hekin vain yhden lapsen. Siors kuoli vuonna 1803, kuoleman aiheutti miehen lasiin laitettu myrkky. Murhan epäillään olleen kosto jostain hieman epämääräisestä kuolemasta, jonka Siorsin operoinnit olivat aiheuttaneet, tarkempia syytöksiä ei ole. Murhaajan henkilöllisyys sekä miten tämä oli myrkyn Siorsin lasiin saanut, ovat edelleen arvoituksia.

Rufus – ehta Dumbledore

Rufus 1788-1847

Tegwen 1781-1883

Rufuksessa oli yhdistyneenä kaikki Dumbledoren suvun selkeimmät piirteet; hän oli seurallinen ja ihmisrakas, hän harrasti niin tieteitä kuin taiteitakin suvulleen ominaisella tavalla (jälkipolville tästä on jäänyt todisteeksi mm. tietopaketti tuolinjalkojen suvuttomasta lisääntymisestä sekä varsin psykedeelinen saviveistoskokoelma nimeltään Syyskuun samettiset Zeukset), hänellä oli muutamia varsin epämääräisiä pakkomielteitä alastomuuteen liittyen ,ja hän luonnollisesti jatkoi perinnettä Ajanhiekassa.

Myös Rufus hankkiutui naimisiin puhdasverisen naisen kanssa, mikä oli sinänsä varsin vallankumouksellista; olihan tuossa jo muutama edellinen esi-isäkin tehnyt niin. Vaimo löytyi Irlannista, O'Sullivanin vanhasta suvusta. Tegwen oli Rufusta muutaman vuoden vanhempi ja avioitumisen aikaan jo 32-vuotias, joten suku oli jo sopeutunut ajatukseen vanhapiika-tyttärestä ja erittäin onnellinen Tegwenin löydettyä seurapiirimiehen. Tegwenistä jääneiden tietojen mukaan nainen oli varsinainen jääräpää ja hän oli Rufuksen kanssa perustamansa perheen ehdoton matriarkka.

Sen vuoksi ei olekaan kovin yllättävää, että Tegwen oli ensimmäinen Dumbledore, joka saavutti huikean hieman yli sadan vuoden eliniän. Hänen huhuttiin harrastavan mustaa magiaa ja/tai alkemiaa, joista vähintään jompi kumpi olisi ollut hänen pitkän ikänsä salaisuus.
Rufus puolestaan kuoli varsin vaatimattomasti saatuaan kovan iskun päähänsä päälleen pudonneesta Syyskuun samettisesta Zeuksesta, joka muuten oli nro 14½ ja väriltään kirkkaan vaaleanpunainen harmain koristein.

Veli ja sen sisko

Crotus 1814-1865
Verena 1822-1868

Myrna 1819-1889

Crotus ja Verena olivat perimätiedon mukaan hyvin läheisiä, vaikkei heillä ollut lähes mitään yhteistä. Crotus oli vauhdikas ja maailmaa mitä erilaisimmin tempauksin tutkiva nuorukainen, Verena taas runoutta ja ylidramaattista kirjallisuutta harrastava mieluimmin kotona pysyttelevä tyttönen. Sisarukset tekivät suuren vaikutuksen seurapiireihin lunastaen takaisin sen aseman ja arvovallan, mitä Dumbledoren suvulla oli joskus ollut. Nämä uuden edistyksellisen vuosisadan lapset olivat ensimmäiset Dumbledoret, jotka valitsivat puolisonsa seurapiireistä, mikä lujitti muiden hiljalleen kohonnutta uskoa tähän varsin kaistapäiseen perheeseen.

Yllättävää tai sitten ei, Crotuksen ja Verenan puolisot olivat sisaruksia. Crotus avioitui Myrna Longbottomin kanssa vuonna 1939 ja Verena vietti häitään itseään vuotta nuoremman Myron Longbottomin kanssa kaksi vuotta myöhemmin. Crotuksen ja Myrnan liiton tuloksena oli kolme lasta, kaksi poikaa ja tyttö, joiden nimiksi tuli Albus, Aberfort ja Leticia.
Edes perhe ei kuitenkaan saanut Crotusta asettumaan paikoilleen, hän kun ei halunnut olla ”pysähtynyt sammaloituva kivi”. Elämänsä aikana Crotus tuli kokeilleeksi mm. vuorikiipeilyä, villihevoskotkilla ratsastamista ja monenlaista tutkimusmatkailua, niin kaukomailla kuin omalla takapihallaankin. Hänen tiedetään myös olleen erittäin tärkeässä asemassa lentävien mattojen salakuljetuksessa ja pimeässä kaupassa.
Crotus heitti henkensä 51-vuotiaana liukastuttuaan kylpyhuoneen lattialla olleeseen saippuaan ja lyötyään päänsä kylpyammeen reunaan.

Verenankin maallinen taivallus päättyi suhteellisen aikaisin. Myron oli ammatiltaan lainpalvelija, oikeuden puolustaja ja heikkojen suojelija, ja hän menehtyi marraskussa 1868 ollessaan virantoimituksessa. Dramaattisella ja yltiöromanttisella mielenlaadulla varustetulle Verenalle hänen elämänsä rakkauden kuolema oli kova kolaus ja nainen paleltui hengiltä miehensä haudalla joulupäivänä, eli noin kuukausi Myronin lähdön jälkeen. Verena oli jättänyt kirjoituspöydälleen runollisen jäähyväiskirjeen, jossa oli kertonut, ettei voinut elää ilman rakastaan ja että halusi olla tämän kanssa ikuisesti. Kuoleman hetkellä oli ensiarvoisen tärkeää olla lähellä Myronia, siksi paleltumiskuolema aviomiehen vielä varsin tuoreella hautakummulla. Kirjeessä Verena myös vaati, että hänet haudattaisiin Myronin viereen, ja niin myös tehtiin.