Loitsut

Loitsut kuuluvat HP-larpeille Kaparin suomennoksia ja J.K Rowlingin ajatusta lukuunottamatta, ja niiden käyttöön tulee kysyä lupaa Ilonalta tai Helmi-Elisalta.

Eli tässä ovat loitsut, jota pelissämme on käytössä. Jokaisen hahmon mukana tulee lista, mitä loitsuja tämä osaa eli voi käyttää pelin aikana. Jos et ymmärrä jonkun loitsun käyttötarkoitusta, tai kuinka siihen pitäisi reagoida, niin kysy.

Alaikäisillä (alle 17-vuotialla) olevat loitsut:
Valehteles! Harhastus! Hurmostus! Karkotaseet! Muistaos! Näkyvillium!

Yli 17-vuotiaat osaavat kaikki loitsut.


---

Loitsuja luettaessa kahden loitsun välillä tulee aina pitää tauko, jonka aikana laskee rauhallisesti kahteen.

Valehteles! Kesto 5 min. Kohde joutuu valehtelemaan kaiken puhumansa loitsun keston ajan. Hän voi olla puhumatta laisinkaan. Vain kerto'os totuudella saa loitsutun henkilön puhumaan totta, mutta tämäkään ei pura loitsua kokonaan.

Harhastus! Kesto 5 min. Harhaloitsu, pystyy loitsimaan hallusinaation (yhdelle henkilölle kerrallaan). Hallusinaatio ei ole kuuluva eikä tuntuva. Loitsu purkautuu aina, kun kohde lakkaa pitämästä sitä oikeana (esim. horjahdat tiiliseinää vasten, ja menetkin sen läpi). Loitsijan täytyy loitsiessa kertoa kohteelle, mitä aikoo laittaa tämän uskomaan näkevänsä.

Hurmostus! Kesto 20 min. Aiheuttaa mielihyväntunteen ja saa ihmisen unohtamaan murheensa. Loitsun vaikutuksenalaisena hahmo tuntee olonsa kevyeksi ja huolettomaksi, mutta osaa kuitenkin toimia järkevästi - ainoastaan suurta ajatustyötä vaativat toiminnot saattavat olla vaikeita. Paheksuttu loitsu, jota kuitenkin käytetään laajalti. Ei vastaloitsua.

Karkotaseet! Ase tai joku muu tavara pois vastustajan kynsistä! Eli, jos sinua vastaan luetaan tämä loitsu, niin mitä ikinä sinulla onkaan käsissäsi, niin joudut heittämään sen pois sellaisen kolmen metrin päähän itsestäsi (Ei vastustajaa kohti! Särkyvät tavarat voi laskea maahan).

Varhenna loitsus! Näyttää edelliset loitsut. Eli jos joku tahtoo tutkia, mitä loitsuja jonkun taikasauvalla on luettu, niin tämä näyttää viisi edellistä loitsua (jotka sauvan omistaja kertoo loitsunluvun jälkeen) Edellytyksiä on, että sauvan omistaja tai kukaan muukaan ei saa koskea sauvaan, kun sauvaa testataan, eli sen pitää olla maassa, ym…

Unhoituta! Muistiloitsu. Eli, jos olet vaikka nähnyt jotain, mitä ei olisi pitänyt nähdä, voi vastustaja pyyhkiä muistisi tällä (jokaisessa loitsussa ilmoitetaan, mitä et tule muistamaan). Muistiloitsun voi paljastaa vastaloitsulla Muistaos, jolloin henkilö muistaa unohdetut asiat ja loitsun langettamisen (joka siis myös unohtuu)

Muistaos! Unohdusloitsun vastaloitsu, palauttaa muistin ja muistikuvan loitsun langettamisesta. Ei voi lukea itse.

Näkymättömyystys! Esineeseen tai ihmiseen kohdistuva näkymättömyysloitsu. Tekee kohteesta näkymättömän. Viesteihin kirjoitetaan INV(tarkoittaa invisible) - kun viesti muutetaan näkyväksi, vedetään INV yli ja tarvittaessa tuhotaan viesti. Jos esineestä tehdään näkymätön, sen päälle laitetaan lappu jossa lukee INV. Nämä esineet voi löytää esim. kompastumalla niihin tai jos joku on kertonut tarkan sijainnin niin käsin ilmaa haromalla. Ihminen on näkymätön, kun hänellä on kämmen kasvojensa edessä.

Näkyvillium! Tekee näkymättömän esineen tai ihmisen näkyväksi. Loitsua luettaessa vedetään teksti INV pois. Ihmiseen kohdistattaessa loitsun kohde on heti vapaa loitsimaan. Mutta jos loitsija lukee loitsun itseensä, joutuu hän laskemaan kahteen ennen kuin voi loitsia uudestaan.

Kerto’os totuus! Totuusloitsu, joka pakottaa kertomaan yhden asian per loitsu. Totuusloitsu verottaa loitsijan voimia, joten sen voi tehdä korkeintaan viisi kertaa peräkkäin ja sen jälkeen tulee pitää viiden minuutin tauko. Loitsu on laiton muussa kuin viranomaiskäytössä.

---

Taikamaailman loitsut eivät toki rajoitu näihin, mutta pelillisistä syistä vain nämä ovat tässä pelissä käytössä.