Käytösetikettiä Velhoyhteiskunnassa 1800-luvulla

Viktoriaanista arvoista oli ruvettu luopumaan ja käytöstä hieman vapautettu, silti vanhat tavat vielä kaihersivat pinnan alla. Velhot olivat silti aikaansa edellä ja jäykkyys oli mennyt pois muodista jo noin kaksikymmentä vuotta sitten ja nyt seurapiireissä tanssivista suurin osa oli uutta sukupolvea, joka oli antanut periksi myönnytyksille. Velhoyhteisskunnassa oli katsottu että seurapiireissä selvisi vähemmälläkin muodollisuudella ihmisten joukossa, joita oli tavannut jo 14-vuotiaasta alkaen ainakin kerran kuukaudessa. Vierailta mailta tulevia kohtaan oltiin hieman jäykempiä, mutta selkeä ero jästimaailmaan on havaittavissa.


Naisten ja miesten asema

Naisten oli suotavaa olla huomaamattomia, ja heidän tuli välttää räikeää käytöstä. Oli myös suotavaa olla heikko ja avuton, jotta miehet saattoivat olla kohteliaita ja ritarilisiä. Miesten täytyi suojella vaimojaan ja sisariaan, joita varsinkin vanhemmat miehet pitivät edelleen omaisuutena. Myös mainetta ja omaa kunniaansa oli suojeltava.

Miesten velvollisuuksiin kuului myös naisten huomioonottaminen ja kohteliaisuus. Kuka nyt laittaisin ladyn kaavussaan yksin hakemaan juotavaa? Miehen tulee myös aina huvittelutilaisuuksissa seurata, että heidän vaimonsa tai muu kaitsettavansa ei ole yksin tai huonossa seurassa ja että hänestä huolehditaan, mikäli mies itse ei juuri silloin ole siinä toimessa. Naisten ollessa keskenään saattoi myös mies hieman huoahtaa ja ottaa rennommin, mutta kunniallinen mies piti holhottaviaan silti aina hieman silmällä, jos häntä sittenkin tarvittaisiin.

Miehen päätehtäviin kuului suvun kunnian suojeleminen ja vakavaraisuuden ylläpitäminen. Mies huolehti maallisista murheista, kun naiset taas saattoivat keskittyä koruompeleisiinsa ja hyväntekeväisyyteen.


Jälkikasvun asema

Jälkikasvun taas tuli kohdella vanhempia kunnioittavasti ja arvostusta osoittaen niin käytöksessään kuin puheesaan. Vanhempien pyyntöjä tai käskyjä ei milloinkaan uhmattu ainakaan yleisessä seurassa. Lasten odotettiin olevan kunniaksi perheelleen ja suvulleen, eikä moraalitonta tai muuten huonoa käytöstä sallittu ilman seuraamuksia. Lapset eivät myös koskaan keskeyttäneet vanhemman ihmisen puhetta tai väittäneet suoraan vastaan. Lisäksi he eivät koskaan sinutelleet vanhempia ihmisiä, vaikka samanikäiset saattoivat niin tehdä keskenään pienessä seurassa.

Ilman esiliinaa nuoria ihmisiä, tyttöä ja poikaa ei saanut jättää kahden, paitsi ehkä silloin jos nämä olivat jo kihlautuneet keskenään. Naimattomien klubiin ei esiliinoja mukaan laitettu, vanhemmat katsoivat joukon suojaavan nuorten siveyttä. Lisäksi jokainen varmasti muisti omat aikansa klubissa, ja siitä ettei sinne naimisissa olevia sisaria tai isoäitiä vahtimaan kaivattu.


Tervehtiminen ja muuta

Seurapiirin jäsenet eivät koskaan tervehdi toisiaan kättelemällä, mikä katsottiin rahvaanomaiseksi elkeeksi. Tervehtimisessä naiset tekevät ensin pienen niiauksen päätänsä hivenen alas taivuttaen, jonka jälkeen mies vastaa maltillisella kumarruksella. Kutakin henkilöä tarvitsee illan aikana tervehtiä ainoastaan kerran - useampi kerta katsotaankin jo huonoksi käytökseksi. Ihmisten ollessa ryhmässä tervehtivät vanhemmat ja ylempiarvoiset naiset ensin toisiaan, sitten miehiä. Tämän jälkeen miehet tervehtivät toisaan ja vasta sen jälkeen lapset vanhempia henkilöitä ja sitten toisiaan. Jos kaksi hyvin toisensa tuntevaa naista näkevät toisensa ensi kerran illan aikana, voivat he vaihtaa poskisuudelman*. Mikäli yksittäinen henkilö lähestyy suurempaa ryhmää, tervehtii hän ensin vuorollaan jokaista, jotka vastaavat tervehdykseen.

Käytösetiketti oli velhojen yläluokassa kuitenkin ruvennut perustumaan ennemminkin järkevään ja ystävälliseen kohteliaisuuteen ja muiden huomioon ottamiseen kuin niihin kirjoitettuihin ja kirjoittamattomiin sääntöihin jotka laittoivat kaikki hieman vaivautuneiksi. Tottakai juhlissa kaikki ronski, sopimaton, epäsiveä käytös oli hyvin tuomittavaa ja aivan kamala virhe, mutta yleisesti uskottiin kaikkien osaavan käyttäytyä soveliaalla tavalla. Puhuvan kohteliaasti ja hienostuneesti oli tilanne sitten mikä tahansa, kirosanoja ei seurapiirissä kuultu ja julkiset selkkauksetkin hoidettiin mielummin hieman yksityisemmin. Eihän kukaan tahtonut olla ämmäkerhon puheen aihe seuraavat parikymmentä vuotta? Pienenpiä pahoja olivat kuiskaaminen, sitä pidettiin epäsoveliaana. Seurassahan ei saanut kuiskia.

Hyviin tapoihin kuului myös kohtelias keskustelu ja voiko keskustelua aloittaakaan ilman fraasia ’kuinka olet voinut viime aikoina?’ tai sitten puhumalla säästä. Kiittämistä ja muita kohteliaita fraaseja ei myöskään unohdettu. Myös vaatimattomuus omista asioista puhuttaessa oli yleistä ja muun laista käytöstä paheksuttiin rahvaanomaisena.


Tanssiminen

Naisen suostuminen tanssimaan on aina kunnianosoitus. Jo tapa, jolla mies pyytää naista tanssiin osoittaa tämän. Sanat tulee muotoilla esimerkiksi tyyliin 'Saanko kunnian tanssia kanssanne tämän tanssin?'. Jos neito suostuu tanssimaan, saattaa mies hänet tanssilattialle ojentaen oikean käsivartensa tueksi. Mikäli nainen kieltäytyy tanssimasta jonkun kanssa jonkin tanssin, ei hänen ole soveliasta suostua saman tanssin aikana toisen tanssitettavaksi, ellei tanssista ole sovittu jo aiemmin.

Kun musiikki alkaa, kumartaa mies kevyesti tanssiparilleen. Tanssin loputtua mies saattaa naisen esiliinansa tai kaitsijansa luokse ja kiittää naista tanssista - nainen ei koskaan kiitä miestä.


* Poskisuudelma: Äänetön, ilmaan posken vierelle jäävä suudelma, jossa vain posket koskettavat toisiaan.