Palma Parkinsonin ilta

Palma aloitti juhlat miehensä seurassa. Pitkin hampain he päästivät Selbyn omille teilleen, ja Palma hakeutui juttelemaan Bruce II Crabben seuraan. Sen jälkeen Palma jutteli muutamien rouvien kanssa. Paxton vetäytyi miesten salonkiin ja pysyi aika laila siellä.

Palma oli onnellinen ollessaan samassa tilassa oikean tyttärensä kanssa ja yritti usein jutella tämän kanssa, aina kun Paxtonin silmä vältti. Kuullessaan uutisen nuorten miesten "pakkorekrytoinnista" Intiaan, Palma oli hyvin järkyttynyt Greysonin puolesta ja sanoi pojalle että toivoi että tämä ei lähtisi. Marion ja Greyson vaikuttivat hyvin onnettomilta uutisesta, ja Palmalle tuli ajatus josko he olisivatkin itse asiassa rakastavaisia, kun Paxtonkin oli vihjannut niin. Mutta sitten Palma ajatteli että ehkä Marion vain oli järkyttynyt siitä että hänen kasvattiveljensä saattaisi kuolla sodassa. Paxton tuli puhumaan Greysonille ja Palma lähti pois, mutta myöhemmin selvisi että Paxton oli vaatinut Greysonin lähtöä Intiaan ja poika oli allekirjoittanut paperin! Tietenkin Paxton oli vetäytynyt salonkiin eikä Palma päässyt ilmaisemaan vihaansa tälle. Palma oli suunniltaan ja hyvin tuskissaan tietäessään rakkaan tyttärensä olevan surullinen, Palma oli nähnyt hänen itkevänkin. Palma odotteli salongin ovella että Paxton tulisi pois ja lopulta hän tulikin. Vihaisena Palma kysyi oliko Paxton taivutellut pojan Intiaan ja Paxton myönsi asian rivien välistä. Palma oli raivoissaan, muttei tietenkään voinut ilmaista kaikkea raivoaan suoraan miehelleen, mutta puhui kuitenkin tälle paljon suoremmin kuin oli naiselle sopivaa. Palma elätteli yhä mielessään mahdollisuutta että Paxton antaisi vaihtaa tytöt takaisin, mutta Paxtonin puheista Palma ymmärsi että mies ei aikonut antaa periksi. Hän sanoi myös että lähetti Greysonin Intiaan koska nuorilla oli sopimaton suhde.

Palma oli siis arvannutkin Marionin ja Greysonin suhteen oikean laidan, mietti asiaa ja meni sanomaan nuorille että hyväksyy heidän suhteensa. Olihan se epätavallista, mutta hän halusi vain Marionin olevan onnellinen, jos hän kerran oikeasti rakasti Greysonia. Ja tehtiinhän aatelissuvuissa aika läheisiäkin naimakauppoja, sillä piirit olivat jonkin verran sisäsiittoiset, joten miksei myös näinkin, eiväthän nuoret olleet kuitenkaan varsinaisesti sukua. Palma lupasi yrittää auttaa Marionia niin paljon kuin Paxtonilta salassa kykenisi.

Intian-asian tullessa esille Paxton keksi, että sinnehän voitaisiin lähettää Selby sairaanhoitajaksi! Kerrankin hyvä idea Paxtonilta, Palma tuki sitä kaikin tavoin. Ikävä kyllä miesten kabinetti ei ollut sallinut naisten lähettämistä, joten pariskunta päätti alkaa miettiä Selbylle puolisoa, niin päästäisiin hänestä eroon. Asia ei kuitenkaan illan kuluessa ehtinyt edetä. Selby tuli sanomaan päässeensä huispausseuran kapteeniksi, johon Palma tokaisi että et kai ottanut paikkaa vastaan? Mutta paikkaa oli kuulemma tarjonnut herra Malfoy jolloin oli tietysti hyvä ettei tyttö ollut kieltäytynyt, sehän olisi saattanut suututtaa herran, ja korkeita sukuja täytyi aina pitää kunniassa.

Palma oli varsin onneton koko loppuillan, sillä Marionin tuska raastoi häntäkin, ja hän oli hyvin järkyttynyt siitä että tajusi ettei Paxton ikinä antaisi vaihtaa tyttöjä takaisin. Koska Palma oli vain nainen, hänen vaikutusmahdollisuutensa olivat hyvin sidotut. Myöhemmin hän jutteli vielä Marionin kanssa, joka kertoi että hänellä ja Greysonilla oli kuin olikin suhde, ja kyseli vanhasta ennustuksesta. Palma sanoi ettei uskonut ennustukseen ja ettei Marioninkaan kannattanut. Hän sanoi että tukisi Marionia yhä vaikka hän haluaisikin mennä naimisiin Greysonin kanssa ja yritti miettiä keinoja sen toteuttamiseen.

(Toim. huom. Palma ajattelu ja puhutteli biologista tytärtään Marion nimellä, sillä hänen miehensä oli antanut tälle nimeksi Pascale vastoin Palman tahtoa.)