Justine Snapen ilta

Justine Snape ei ollut nauttinut kesästään. Hän oli tuskin uskaltanut poistua vanhasta sukukartanosta, koska pelkäsi suututtavansa miehensä Saymoren - hän ei ollut edes pitänyt yhteyttä veljiinsä, siskoihinsa ja parhaaseen ystäväänsä Mabel Donaghiin. Justine olikin odottanut kauden avajaisjuhlia sekavin tuntein: hänestä oli ihanaa päästä tapaamaan sukuaan ja ystäviään, mutta hän oli huolissaan siitä, mitä oikeastaan voisi kertoa heille. Eihän sopisi päästää julkisuuteen sellaisia tietoja, että hänen miehensä, vanhan Snapen suvun pää ja viimeinen perillinen, oli sekä vaimoaan lyövä ilkimys että ilmeisesti korviaan myöten veloissa, koska oli jopa mennyt niin pitkälle, että oli ottanut vaimonsa omaisuutta salaa!

Tietenkin Saymore oli ollut niin kovin kiireinen, että ei edes ehtinyt olla läsnä juhlien alkaessa. Seurapiiriin astuvien nuorten valanlausunta herätti kovasti muistoja. Justine kadehti noita innokkaita ja säteileviä neitoja ja nuorukaisia, jotka olivat vielä viattomia, eivätkä ymmärtäneet mitään niistä synkistä ja kurjista salaisuuksista, joita seurapiirielämä kätki taakseen. Ja tietenkin, heti kun nuoret olivat valansa lukeneet, Joseph-veli ja Mariett- ja Mai-siskot suorastaan hyökkäsivät Justinen kimppuun halukkaina kuulemaan, mitä kesän aikana oli tapahtunut. Justine oli hyvin vaivautunut ja vastaili kaikenlaista ympäripyöreää. Niin pian kuin pystyi, hän vetäytyi Mabel Donaghin seuraan.

Mabel-raukka! Lähes koko illan hän joutui kuuntelemaan Justinen huolia, sitä, miten onneton hän oli, sitä, kuinka toivoton hän oli, ja miten hän ei tiennyt, mitä tehdä. Myöhemmin Justine uskaltautui kertomaan osan ongelmistaan myös Maille, mutta vaikka Joseph kuinka kyseli ja oli hyvin kultainen ja yritti antaa hyviä neuvoja, hänelle Justine ei uskaltanut kertoa mitään. Joseph olisi kuitenkin päättänyt pelastaa hänet kurjuudestaan, ja niin tehdessään nolannut koko Snapen suvun. Justine tietenkin odotti kauhulla miehensä saapumista. Loppujen lopuksi se ei kuitekaan ollut niin kauheaa kuin hän oli pelännyt. Saymore marssi suoraa herrojen kabinettiin, ja myöhemmin kävi vaihtamassa pari sanaa, jotka olivat niin huomaavaisia, kuin tuolta mieheltä koskaan saattoi kuulla.

Illan mittaa huolia kasaantui myös Potterin suvun suunnalta. Mai kertoi, että Mariett oli vaikuttanut sairaalta, mutta Mariett itse totesi, ettei se ollut mitään vakavaa. Varmuuden vuoksi Justine selitti asian myös Josephille, jotta kaikki tajuaisivat pitää siskoa silmällä. Joseph tosin uskoi, että kyseessä oli vain Mariettille luonteenomainen huomionkipeys. Myös suositus Intian sotaan lähdöstä ahdisti sisaruksia, etenkin, kun vanhojen sukujen päämiehet olivat ilmeisesti päättäneet, että Josephinkin olisi parasta lähteä, huolimatta siitä, mitä hän itse halusi. Silloinhan Potterien suvun asiat jäisivät noiden kahden nuoren siskon haltuun, mikä oli aivan älytön ajatus.

Entäpä Saymore sitten - olisikohan hän lähdössä Intiaan? Suuren osan illasta Justine keräsi rohkeutta, jotta uskaltaisi mennä puhumaan miehelleen suoraan. Hän halusi tehdä selväksi, että tiesi miehensä ottaneen häneltä korun, mutta siitä huolimatta rakasti tätä, ja halusi vain auttaa parhaansa mukaan. Ikävä kyllä Saymore oli ilmeisesti ehtinyt juoda enemmän kuin pari lasillista brandya, eikä ollut yhtään tavallista puheliaampi. Hän vain totesi, että kaikki on vielä auki, niin Intian kuin muidenkin asioiden suhteen, ja komensi ankarasti, että niistä muista asioista ei nyt sopinut puhua sen enempään. Sitten herra Quenwood saapui paikalle, ja Justine katsoi parhaaksi poistua. Tietenkin Mabelin luo huoliaan purkamaan. Tästä olisi voinut tulla käännekohta tälle illalle, jopa koko onnettomalle avioliitolle, mutta ei. Mikään ei muuttunut.

Loppuillasta muun perheen ongelmat kasvoivat niin suuriksi, että Justine lähes täysin unohti ongelmat miehensä suhteen. Vanhojen sukujen herrat suorastaan hyökkäsivät Potterin suvun kimppuun. Joseph uskoi, että oli itse syypää tähän, vaikkei Justine ihan ymmärtänytkään miksi. Joka tapauksessa he käyttivät Mariettia välikappaleena. Olihan totta, että sisko oli yleisesti ottaen käyttäytynyt moraalittomasti lukiessaan tuon herra Donaghin kirjan, ja kehtasi vielä julkisesti tunnustaa sen! Kaikesta huolimatta oli täysin kohtuutonta, että tuollaisesta syystä herra Quenwood uhkasi ryhtyä Mariettin kaitsijaksi, ja sitten peräti tämän ottoisäksi. Ja että Maikin pitäisi antaa jonkun muun kasvatettavaksi, ja Josephi olisi pakko lähteä Intiaan. Justine seisoi onnettomana sivussa ja kuunteli kuinka asiat tuntuivat vain mutkistuvan kaiken aikaa, kun "Peli seis!" -huuto jätti nämä ja muutkin ongelmat ikuisesti ratkaisemattomiksi...

[Ylläolevan selostuksen voisi helposti tiivistää toteamalla, että Justine Snape kulutti iltansa olemalla onneton. Tavallaan peli olikin minun osaltani niin realistinen kuin vain HP-maailmaan sijoittuva larppi voi olla - vain yksi tavallinen, onneton ilta onnettoman ihmisen onnettomasta elämästä, vailla mitään valtavan merkittäviä henkilökohtaisia tapahtumia tai käännekohtia. Tämähän oli tietysti pelaajan syytä, ja tavallaan se harmittaa minua, mutta toisaalta olen tyytyväinen siihen, että olin mielestäni erittäin uskollinen hahmon profiilille. Sitä paitsi Potterin suvun tapahtumat olivat kyllä niin merkittäviä, että ne olisivat luultavasti muuttaneet Justinenkin elämää aika lailla. Pelin jälkeen sitten kuulin, että Mariett odotti Saymoren lasta - onneksi tämä ei tullut ilmi pelin aikana, koska Justine olisi varmasti murtunut täysin moisesta järkytyksestä.

Suuuuuret Kiitokset: pelin järjestäjille kaikin puolin mainiosta pelistä ja mielestäni hyvin toimineista järjestelyistä, keittiössä hääränneille ruuasta, joka oli oikein hyvää, sekä tietenkin kaikille pelaajille, ennen kaikkea rakkaille sisaruksille Josephille, Mariettille ja Maille, parhaalle ystävälle Mabelille, ja niin kovin ristiriitaisia tunteita herättäneelle aviomiehelle Saymorelle.]

-Velmu