AIKUISET
Severus Kalkaros - Kalkaroksen on nähty hymyilevän monesti lähiaikoina ja se pelottaa monia, koska hän ei ole edes käyttäytynyt kovin ikävästi, kuin kaikki olisi hyvin.
Minerva McGarmiwa - McGarmiwa nähtiin lähtevän perjantai iltana Albus Dumbledoren kanssa Tylyahoa kohti, kun hänen työpäivänsä loppui, hän tuli vasta iltamyöhään linnaan takaisin.
Sibylla Punurmio - Hän on joutunut ottamaan Puuskupuhien tuvanjohtajan paikan, kun Pomona Verso lähti johonkin kasvien keruu matkalle Amsterdamiin. Hän ennusti tuhon tulevan Tylypahkaan oppilaaksi tänä vuonna, kun lukuvuosi alkoi ja kaikki epäilykset kääntyivät Lestrangeen, varsinkin kun hän tuli myöhässä koululle, ennustuksen jälkeen.
Albus Dumbledore - Koulun vaikutus valtainen ja voimakas rehtori. Nähtiin kävelevän McGarmiwan kanssa ulos linnasta perjantaina Tylyahoa kohti.
Filius Lipetit - Filius Lipetit on vaikuttanut kummallisen innostuneelta viimeaikoina ja hän on vieraillut useasti räätälin luona, tarvitsee kuulemma uusi vaatteita, mutta hän on tilannut kymmeniä erilaisia kaapuja.
Riesu - Linnan räyhänhenki, jonka muut tunnetut aaveet ovat jättäneet rauhaan ja lähteneet linnasta johonkin kokoukseen, eikä Riesu päässyt mukaan, koska se ei kuulemma ollut aave, Riesu on ilmeisti päättänyt kostaa sen kaikille oppilaille.
Remus Lupin - Dumbledore kuulemma kutsui hänet linnaan, koska tarvitsee tämän apua, mitäköhän Dumbledore haluaa Lupinista.
Gilderoy Lockhart - Gilderoy Lockhart on parantunut ja tullut juuri tänä aamuna Tylypahkaan, kukaan ei tiedä miksi hän on tullut, mutta hänen kroppansa ei ole kärsinyt ja kaikki tytöt edelleen rakastavat häntä.
Rita Luodiko - Ilmeisesti hän on jälleen suurjutun perässä tullut Gilderoyn matkassa, kaikki ovat kiinnostuneita tapaamaan hänet, koska kaikki haluavat lehteen.
Isla Fiderno - Aurori, joka tuli selvästi valvomaan Lestrangen kehitystä ja muutenkin tarkistamaan mitä Tylypahkassa tapahtuu.
OPPILAAT
Luihuset
Draco Malfoy - Malfoy ei ole pilkannut Harrya ollenkaan yhtä paljon viimeaikoina ja hän on muutenkin käyttäytynyt todella ystävällisesti.
Gregory Goyle - Goyle on muodostanut dynaamisen duon Grabben kanssa, eikä enää liiku Malfoyn perässä koko ajan, he myös näyttävät käyvän juttelemassa Nevillelle, ennen he kiusasivat häntä.
Vincent Grabbe - Grabbe on muodostanut dynaamisen duon Goylen kanssa, eikä enää liiku Malfoyn perässä koko ajan, he myös näyttävät käyvän juttelemassa Nevillelle, ennen he kiusasivat häntä.
Pansy Parkinson - Pansy näyttää hylänneensä Dracon tavoittelemisen ja on alkanut seurustelemaan Seiska luokkalaisen Korpinkynnen Roger Davisin kanssa.
Julius Lestrange - Tuli tänä vuonna koululle, on kuulua kuolonsyöjä sukua, Punurmio on selvästi yrittänyt kaveerata hänen kanssaan.
Rohkelikot
Hermione Granger - Kaikkitietäväinen neropatti, joka on seurustellut Ronin kanssa jo pidempään, mutta tämä suhde tuli esille vasta vähän aikaa sitten. Hermione on viettänyt nyt suhteen paljastumisen jälkeen lähes kaiken aikansa Ronin kanssa, eikä ole opiskellut kunnolla ja on sen takia hieman jäljessä muista.
Ron Weasley - Köyhästä perheestä tuleva poika, joka on seurustellun Hermionen kanssa jo pidempään, mutta tämä suhde tuli esille vasta vähän aikaa sitten. On jättänyt Harryn taka-alalle ja viettää aikaa Hermionen kanssa.
Harry Potter - Poika, joka elää, mutta jolla ei ole ystäviä, kuin salama-ja parrasvalot. Harry on alkanut kiinnostua maineestaan kummallisen paljon.
Neville Longbottom - Hieman vähäjärkinen ja muutenkin hidas, on käyttäytynyt kummallisesti sen jälkeen, kun Lestrang tuli koululle, Grabbe ja Goyle käyvät hänen luonaan säännöllisesti ja ihme kyllä Neville jotenkin ilostuu heidän seurastaan, luulee heitä kai kavereikseen, huhut kertovat.
Fred Weasley - Erkaantunut Georgesta, koska huhutaan, että Fredkin oli rakastunut Changiin, nyt on alkanut viettämään enemmän aikaan Lee Jordanin kanssa.
George Weasley - Alkoi seurustelemaan Cho Changin kanssa ja suhde veljeen on käynyt huonommaksi, mutta kummalliseksi, he katoavat aina välillä ja tulevat kohta takaisin iloisina, huhutaan, että Fred:kin oli ihastunut Changiin.
Lee Jordan - Ennen kaksosten sidekickinä tunnettu on nyt alkanut kaveeraamaan enemmän Fredin kanssa, koska Georgella ei ole tarpeeksi aikaa hänelle.
Korpinkynnet
Cho Chang - Koulun kauneinpia tyttöjä, joka on jo jonkun aikaa seurustellut rohkelikkojen lyöjän Georgen kanssa, ilmeisesti George ehti ennen Frediä.
Marietta Edgecombe - Chon paras kaveri. Kaunis neitokainen, joka kuintenkin arvostaa tavallisuutta. Hän on näitä vanhempien viattomia kultia, mutta ulkonäkö voi pettää tai sitten ei.
Roger Davies - Linassa liikkuu paljon huhuja, ja useat niistä liittyvät Rogeriin. Hän on ilmeisesti alkanut virallisesti seurustelemaan tytön kanssa ja tämä tyttö on Pansy Parkinson.
Su Li - Selkeä koulun vitosten prinsessa. Omassa ikäluokassa tuskinpa on ketään joka ei katsoisin perään hänen kävelessä ohi, ei sillä, että vanhemmatkaan eivät katsoisi.
Padma Patil - Kirjoja rakastava tyttönen, joka tosin uskoo myös sosiaalisen kanssakäymisen tärkeyteen, on sanottu, että hänen kirjatoukka lookkinsa alla on jotain hienoa, varsinkin jos on hänen kanssaan kahdestaan.
Lisa Turpin - Säännöt eivät koske sinua, varsinkaan jos paikalla on muita, olet ehdottomasti koulun kruunaamaton show-kuningatar.
Puuskut
Tobias Summer - Hänen ympärillään tuntuu pörräävän aika paljon Puuskupuh tyttöjä, toinen toistaan kauniinpia vieläpä, mutta tämä vain välttelee heitä, onkohan Summer alkanut epäillä seksuaalisuuttaan. On myös Punurmion juoksupoika.
Susan Bones - Suorastaan pörrää Tobias Summerin ympärillä, kuten muutkin puusku tytöt, mutta hän ei välitä kilpailijoistaan, ainoastaan tavoitteestaan.
Kayley Hopkins - Camillan kaksoissisko, hän käyttäytyy kaikkia kohtaan ystävällisesti, mutta hänen kommenttinsa ovat erittäin teräviä välillä ja moni on jo loukkaantunut hänen takiaan.
Hannah Abbot - Hannah on käyttäytynyt hirvittävän masentuneesti ja vihaisesti viime aikoina, ikäänkuin olisi luihunen, joka on puuskupuheissa.
Camilla Hopkins - Kayleyn kaksoisisko, hän eroaa siskostaan siten, että hän on vain todella kiltti ja ystävällinen, eikä ole varmaan rikkonut pienintäkään sääntöä ollessaan Tylypahkassa.