HP#16 - Koulupeli ei ole HP-larppien vakijärjestäjien pitämä, mutta kuitenkin HP-larppien
alaisuudessa pelattava liveroolipeli, joka sijoittuu J.K. Rowlingin luomaan taikamaailmaan. Pelin ikäraja on K-15 (kaikkien vuonna 1991 syntyneiden on mahdollista päästä peliin).
Peli pelataan Suomenlinnassa 23.9.2006.
--
Viides lukukausi on päässyt hyvin alulle. Joululoma häämöttää edessä, mutta sinne on vielä matkaa. Linnassa mieliala on korkealla. Tuvat ovat vihdoin ja viimein alkanut toden teolla ystävystyä toistensa kanssa. Tylypahkan käytävät ovat pullollaan nuoria noitia ja velhoja, ja luonnollisesti täynnä huhuja.
Vaikka tuvat käyvät edelleen kovaa kisaa tupamestaruudesta, niin silti vanhat kaunat toisiaan kohtaa ollaan unohdettu. Onko Tylypahka sekaisin? Sillä jopa Rohkelikkojen että Luihusten välillä on huomattavissa ystävyyden siteitä. Toki linnassa pyörii vielä pari vanhaa keppostelijaa. Kaiken tämän keskellä on huomattavissa jotain muutoksia, Lestrange tuli myöhässä kouluun, josta monet ovat närkästyneet ja hän toi mukanaan kouluun kokonaan uuden aikuisen, nimittäin Isla Fidernon. Islan huhutaan olevan aurori, kukaan ei ole tosin uskaltanut kysyä sitä häneltä suoraan.
Nyt kun oppilaat ovat viimein avanneet silmänsä ja uskaltaneet ystävystyä uusien ihmisten kanssa, niin lopputulos on helposti huomattavissa koulun käytävillä. Sillä seurustelevien parien määrä on kasvanut ties kuinka moneen. Ja he eivät edes pelkää kuherrella koulun käytävillä. Onko tämä kaikki avarakatseisuus hyväksi? Sitä ovat miettineet muutamat koulun opettajat.
Vaikka koulun käytävät ovat pullollaan oppilaita jotain puuttuu linnasta. Kaikki aaveet ovat kadonnet jonnekin, vain riesu jäi jäljelle. Riesu on ollut tästä onnessansa ja päättänyt vihdoin ja viimein iskeä todenteolla oppilaiden kimppuun.
Opettajien kesken on huomattavissa muutoksia. Onko oppilaiden avarakatseisuus vaikuttanut myös opettajiin? Ilmeisesti. Vastahan äskettäin Rehtori Dumbledore vei Minerva McGarmiwan ulos syömään ja Professori Lipettikin on päättänyt vaihtaa vanhat kaapunsa uusiin tyylikkäämpiin. Kaikista pelottavin muutos opettaja kunnassa on se että Professori Kalkaros ei näytäkään enää kuin sitruunan nielleeltä, vaan on ottanut kasvoillensa hymyn, joka ei vain oppilaiden mielestä sovi hänen kasvoillensa.
Tylypahka jatkaa arvokkaasti nuorien noitien ja velhojen kouluttamista. Koulun Professorit jatkavat vuosisataisia perinteitä luotsaamalla kovakalloisia oppilaitansa läpi vaikeiden velhomaailman opintojen.
--
Pelissä on kolmen euron pelimaksu, joka menee Scurran toiminnan hyväksi.
UUTISET
11.9.2006
Hahmojako ja aikataulu ovat nyt esillä.
24.8.2006
Muutamia korjauksia ja pieniä päivityksiä.
3.8.2006
Sivut teon alle.